Unohdettiinko uhrit hyvepisteitä pokkuroidessa?

Yhteiskunnan haavoittuvimpiin luetaan usein naiset ja lapset. Heistä on aina pyritty pitämään erityistä huolta. Mikä sai vuonna 2015 ja siitä eteenpäin yhteiskunnan kääntämään niin monille yllättäen selkänsä?

Kaksinaismoraalin aikakaudella on suhtautuminen kantasuomalaisten kokemiin erilaisiin heihin kohdistuneisiin rikoksiin ja vääryyksiin muuttunut joidenkin henkilöiden ja instituutioiden taholta vähätteleväksiä ja uhrin kokemuksia mitätöiväksi yleiseksi asenteeksi. Näin tämä on julkisuudessa usein näyttäytynyt yleisesti ja näin tämä on myös monen ihmisen sydämessä koettu. Raiskaus on kuitenkin aina raiskaus.

Seksuaalinen väkivalta, häirintä, kiusaaminen ja muu väkivalta maahanmuuttajataustaisten miesten toimesta on ihan yhtä rikollisesti tuomittavaa kuin kantasuomalaisten miesten tekemänä. Etenkin vuodesta 2015 alkaen on kuitenkin julkisuudessa usein ollut jopa paheksuntaa uhria kohtaan, jos rikoksen tekijä on ollut ulkomaalainen.

Kysehän on ihan sairaasta ajattelusta. Lämmintä itkua on välillä väännetty valtamedioiden sivuilla ison ymmärryksen kera miesten tarpeista alkaen ja ties mistä kaikesta muusta rikokseen mukamas oikeuttavasta tekona kantasuomalaista naista tai lasta kohtaan. Nuoria tyttöjä on syyllistetty välillä jopa etukäteen vaikkapa lyhyen hameen käyttämisestä. Lopuksi on usein tietenkin vielä muistettu leimata uhri ja uhrin puolestapuhujia rasisteiksi.

Ruotsissa tilannetta on ollut vielä järkyttävämpää seurata sivusta erilaisten medioiden tekemistä henkilöhaastatteluista, kannanotoista, oikeuskäytännöistä ja kasvaneista raiskausrikostilastoissa. Mikä ihme saa ihmisen kääntämään mielessään tehdyn raiskausrikoksen joko pärstäkertoimen, uskonnollisen taustan tai vaikkapa ihon värin perusteella jotenkin vähempi tuomittavaksi?

Jos maahanmuuttajataustaisten ihmisten tekemiä henkilöön kohdistuvia rikoksia ei kyetä valtion johdon tai julkisen sanan toimesta tunnustamaan rikoksiksi de facto, niin on jotain pahasti pielessä. Silloin siinä unohdetaan rikoksen uhri kokonaan. Se alentaa uhrin ihmisarvoa ja mitätöi hänet ihmisenä täysin.

Vähättelevä tai syyllistävä suhtautuminen on raiskatun tytön tai naisen täydellistä julkista mitätöimistä ja nöyryyttämistä. Koetut kauheudet rikoksen uhrille ovat yhtä hirvittävät tekijästä riippumatta. Rikoksen tekijän tausta ei tee rikosta yhtään vähäisemmäksi uhrin kokemuksien kannalta.

Tällainen suhtautuminen niin monen julkisuuden henkilön ja päättäjän taholta näiden vuosien aikana nostaa väistämättä mieleen Saksassa 1930-40 luvuilla  tehdyt rikokset ihmisyyttä vastaan, kun juutalaisten ihmisarvoa haluttiin myös alentaa ja mitätöidä silloin niin monen toimesta.