Malesia kieltäytyy vastaanottamasta enempää länsimaiden muovijätteitä

Malesian ympäristöministeri Yeo Bee Yin on saanut tarpeekseen maahan laittomasti salakuljetetusta muovijätteestä ja on ilmoittanut vihaisesti, että kaikki jätteet palautetaan alkuperäisille lähettäjille heidän omaan piikkiin.

Ongelmat alkoivat kun Kiina havahtui siihen, että länsimaissa lajiteltu muovijäte osoittautui maalle kannattamattomaksi ja ongelmalliseksi kierrättää, eikä siksi enää suostunut toimimaan länsimaiden yleisenä muovijätteen kaatopaikkana. Kiina kielsi vuonna 2018 ulkomaalaisen muovijätteen maahantuonnin ja toiminta näkyy nyt siirtyneen mm. Malesiaan.

Malesia on yhtä vähän kiinnostunut tästä ”liiketoiminnasta”.

Nyt on lähtenyt siis ”paluupostissa” yli 3.700 tonnia muovijätettä 150:n merikontin verran. Jätettä palautetaan kolmeentoista maahan, joista sitä on kuljetettu laittomasti Malesiaan. Vastaanottajia on mm. Ranska 43 konttia, Iso-Britannia 42 konttia, Yhdysvallat 17 konttia ja Kanada 11 konttia. Edelleen 110 konttia lisää palautetaan vielä lähitulevaisuudessa.

Indonesia, Filippiinit ja Kambodia ovat myös saaneet tarpeekseen lännen ongelmajätteistä. Lännen suuri idea, että kierrättämällä muovijätettä tehdään ympäristötekoja ei ilmeisesti ollut ihan loppuun asti ajateltua touhua ja paljon tästäkin on saattanut päätyä ihan mereen saakka noissa vastaanottajamaissa.

Kyseinen muovijäte ei ole kierrätyskelpoista, koska on niin likaista ja huonosti lajiteltua ja keräysmaissa.

Hölmöläisen hommaa tuntuu koko touhu olleen muutenkin, kun muovi kuitenkin kelpaisi vallan mainiosti energiajätteeksi sillä missä sitä syntyy.

Mutta markkinataloudessahan on kaikki mahdollista. Joku piti tuotakin alkuun ihan loistavana liikeideana. Kaakkois-Aasian maat eivät kuitenkaan enää suostu pilaamaan omaa ympäristöään pystyynkuolleen liikeidean takia ja jatkossa jätteiden lähettäjät saavat näköjään omat jätteensä takaisin sitä mukaa, kun vielä erehtyvät kuvittelemaan voivansa tehdä mitä huvittaa.

RT