Lukuisat pyromaanit vastuussa Australian Queenslandin tuhoisista maastopaloista

Lähes 100 pyromaania on ollut vauhdissa syyttelellen maastopaloja Queenslandin osavaltiossa tuhoten koteja ihmisiltä ja tuhansia hehtaareja bushmaata, kertoo Brisbane Times.

Palomiesten ollessa valppaana saadakseen katastrofaalisen tilanteen haltuun on paikallinen poliisi samalla saanut selville, että 103 alueen tuhoisista palopesäkkeistä viime syyskuusta alkaen on ollut tahallisesti sytytettyjä. Tähän astisista poliisin suorittamista tutkimuksista on selvinnyt, että kyseessä on 98 henkilön tahallaan sytyttämistä tulipaloista. Näistä 31 on aikuisia ja 67 alaikäisiä pyromaaneja.

Jäämme järkyttyneinä seuraamaan kuinka moni näihin Australian Queenslandin tuhopolttoihin syyllistyneistä tulevat mahdollisesti osoittautumaan maailmanlaajuisen suosion saavuttaneen ilmastouskonnon fanaattisiksi kannattajiksi.

Nuotio pystyyn ”todisteeksi” oikeassa olemisesta olisi jo todella sairasta touhua.

Ilmasto muuttuu ja siihen tulee varautua. Kiisteltyä lienee lähinnä ihmisten aiheuttama osuus mihinkin. Samoin ihmisiä tuntuu jakavan mielipiteet sään ääri-ilmiöiden seurauksista: tuleva mahdollinen lämpeneminen vai seuraavan mahdollisen jääkauden alkusoitto.

Brisbane Times