Särö öljykartelli OPEC:in riveissä – Saudit ahtaalla?

Kiinasta maailmalle levinnyt koronavirus on vähentänyt myös energian kysyntää, koska tuotanto ja kaupankäynti on sairastuneiden ja karanteenien takia siellä täällä osin jäissä. Tämä vaikuttaa myös raakaöljyn kysyntään ja näköjään myös sen hintaan.

SaudiArabia on ehdottanut öljyn tuotannon kiintiöiden pienentämistä kartellin jäsenille, että raakaöljyn hinta barrelilta ei tippuisi liikaa.

Saudit tarvitsevat IMF:n arvion mukaan 82$ barrelilta valtion talouden tasapainottamiseksi. Venäjä pärjää n. 42$ myyntihinnalla per barreli tehdäkseen riittävän tilin itselleen. Keskiviikkona Brent raakaöljyn kauppahinta oli 52.08$ barrelilta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kertonut terveiset Riadiin, että Moskovassa pärjätään kuun loppuun hienosti joulukuussa sovituilla kiintiöillä, mutta olevansa tietenkin avoin ehdotuksille. Putin lisäsi vielä, että mitään kiirettä Venäjällä ei ole ja, että pieni pudotus raakaöljyn hinnassa ei tuntuisi missään tällä hetkellä.

Saudit eivät ole ainut OPEC:in 23 jäsenvaltio, jotka koittavat tasapainoilla hiipuvan valtiontalouden kanssa. Ne jäsenvaltiot joilla ei ole niin tiukkaa tekevät luonnollisesti hulppean tilin, jos tuotantokiintiöitä lähdetään pienentämään korkeamman barrelihinnan toivossa.

Aljazeera