Onko talouskomissaari Paolo Gentiloni huolissaan euron hajoamisesta?

Euroryhmä kokoontui maanantaina 18.1.2021 keskustelemaan talouden elpymisestä videokonferenssin välityksellä. Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Matti Vanhanen. Täällä Suomessa asiasta ei tunnuta olevan ainakaan julkisesti kovin huolissaan samalla tavalla kuin Italiassa ja komissiossa.

Valtiovarainministeriö tiedotti asiasta lyhyesti keskustelujen aiheista:

”EU vauhdittaa elpymisvälineellä talouden uudelleen käynnistämistä ja toipumista koronaviruksen seurauksista. Elpymisväline koostuu useasta eri EU:n rahoitusvälineestä ja ohjelmasta, joista suurin on elpymis- ja palautumistukiväline. Suomi toimittaa oman elpymis- ja palautumissuunnitelmansa komissiolle huhtikuun loppuun mennessä.”

”Lisäksi valtiovarainministerit keskustelevat muun muassa toimintasuunnitelmasta järjestämättömien lainojen kasvun hillitsemiseksi.”

Italialaismedia RaiNews sitävastoin uutisoi talouskomissaari Gentilonin huolista koskien euroaluetta laajasti. Siinä kerrottiin kuinka jo ennen koronaa valmiiksi kuralla olevien maiden taloudet nyt saattavat hidastaa elpymistä johtuen maiden haluttomuudesta tehdä investointeja, joilla luotaisiin kasvua. Eli siis ottaa velkaa ja pistää pystyyn bisenksiä. Talouden elpyminen edellyttää myös velan taittumista ja nyt monet jäsenvaltiot ovat puun ja kuoren välissä; vanhoja velkoja pitäisi lyhentää ja samalla ottaa myös uusiin investointeihin uutta velkaa. Talouskomissaari Gentiloni pitää Italian onnistumista elpymisvälineen käyttöönoton osalta kriittisen tärkeänä koko euroalueen kannalta.

Paljon on aiemmin jo monessa yhteydessä spekuloitu myös siitä että, Italia on jo pidempään keikkunut kahden vaiheilla; lähteäkö ja ottaa liira takaisin vai jäädäkö vielä jäseneksi nyt kun rahaa olisi kuitenkin tyrkyllä jossain muodossa. Onhan Italian talous ollut jo pidempään alamäessä.  Kaikessa on puolensa. Myös sillä oman valuutan suomalla vapaudella. Riskinä tietenkin on, että lähtiessään Italialta saattaisi silloin läksiäislahjana muille eurojäsenille jäädä mittava velka piikkiin. Tästä pääsemme tulevaisuudessa myös me suomalaiset osallisiksi oli se hintalappu kumpi tahansa.

Kysymys kuuluu ainoastaan enää, että onko tämä euro-jäsenyys enää pitkällä tähtäimellä millään lailla taloudellisesti kannattavaa meille? Kuvio on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin 1990-luvun pankkikriisissä, jossa maksettiin itsemme kipeiksi velkaantuneiden firmojen ja pankkien rellestystä siivotessa, ettei palaneet vielä tallettajienkin varat. Sekin taisi muuten olla aika hilkulla. Olihan valtiollakin myös hetkittäin kassa lähes tyhjä. Että monessa mielessä meni silloin varsin tiukille. Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että ihan silmät auki halutaan sitten nyt mennä samaan suohon toisenkin kerran.

Silloin paljon meni tyhmyyden ja kokemattomuuden piikkiin, kun rahotusmarkkinoita avattiin kerralla vähän reilummin miettimättä tarkemmin, että sitä tilanteeseen sopivaa sääntelyäkin olisi tarvittu kylkeen myös samantien estämään liiallista keinottelua. Kun kerran tilaus oli niin kyllä sitäkin silloin esiintyi ihan riittävästi.