Perussuomalaiset uhoavat kaatavansa sote-uudistuksen tulevalla vaalivoitolla kunnissa

Puoluekenttä on julkisuudessa jo ruvennut haastamaan kilpakumppaneitaan monenlaisin sanankääntein, ja uhoa tulevasta voitosta on jo ilmassa. Myös ruohonjuuritason sitoutumattomat uudet tulokkaat haaveilevat pääsystä mukaan kisaan. Äänestäjän näkökulmasta tilanne onkin varsin haastava: Ruohinjuuritason ehdokkaista tuskin isommin kukaan edes kuulee, koska isommat saavat jo nyt kaiken näkyvyyden julkisuudessa. Monet äänestäjät toivovat kuitenkin todellista muutosta iänikuisen suhmuroinnin tilalle.

Sote-uudistusta siis leivotaan kiireellä maaliin myös nykyisen hallituksen toimesta ja vissiin yhtä ristiriitaisella vastaanotolla kuntatasolla kuin edellisen hallituskauden vastaavalla yrityksellä saada aikaiseksi se paljon puhuttu sote- ja maakuntauudistus maahan. Lisäksi tiedetään yleisesti kuntien huonosta talouden tilanteesta ja monista rahaa nielevästä tulevista uusista kunnille maksettaviksi lankeavista hankkeista ja uudistuksista. Kyse on usein suurista, hintavista ja monimutkaisista kokonaisuuksista, joita sitten tulee tulevien kunnanvaltuutettujen päätettäviksi.

Mutta taustalla lymyää myös se iänikuinen valtataistelu vanhojen suurten puolueiden välillä. Ja tätä Perussuomalaiset näkyvät nyt lähtevän haastamaan varsin rohkealla ulostulolla.

Suomen Uutiset kertoi, että:
”Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroosin mielestä Marinin sote-uudistus näyttäisi olevan ainoa keskustan esillä pitämä asia, jonka se voisi puolueena saada läpi.

– Se ei edistä puolueen äänestäjien etua, mutta keskusta haaveilee uudistuksen tuovan sille valtapoliittista painoarvoa ja taloudellista hyötyä. Tähän kulmaan sisältyy myös avain siihen, miten tämä turha uudistus saadaan torpattua.

Grönroosin mielestä perussuomalaisten kuntavaalivoitto on keino saada esitys pysähtymään.

– Jos perussuomalaiset ottavat vallan kunnissa, niin hallituksella ei ole enää kiinnostusta luoda uutta hallintohimmeliä poliittiseksi hillotolpaksi, jos sen edustajat eivät pääse siitä itse nauttimaan.”

Kylläpä Keskusta nyt sai kyytiä Perussuomalaisilta. Ja onhan se tapa tämäkin kaataa sote- ja maakuntauudistus. – Nimeämmekin tämän ”Ruhonjuuritason jytkyksi” mikäli äänestäjät intoutuvat ottamaan haasteen vastaan tämän hyvinkin omaperäiseen ja kansanomaisen viritelmään muodossa.

Mielenkiintoisinta tässä on se, että peli on auki ja kaikki todellakin on mahdollista.