Tänään Italiassa oli huono päivä – Eikä loppua näy

Tähän mennessä Italiassa on kuollut koronaan 9134 ihmistä. Vielä helmikuun puolivälissä kuolleita ei ollut yhtään, oli vaan ensimmäisiä tartuntoja. Nyt tartuntoja on testien mukaan jo 86.498.

Tänään Italiassa kuoli 10 lääkäriä koronaan. Koko epidemian aikana, puolessatoista kuukaudessa 51 lääkäriä on Italiassa jo menehtynyt koronaan. Tähän asti terveydenhoitohenkilöstöä tartunnan on saanut 6414 henkilöä.

Tänään Italiassa oli uusi ennätys koronaan menehtyneitä. Heitä oli 919. Uusia tartuntatapauksia oli tänään myös jo järkyttävän paljon; 5909 henkilöä.

Tänään Suomessa Uusmaalaisten matkustamista Suomen sisällä päätettiin hallituksen toimesta rajoittaa, koska Suomessa on tällä hetkellä testein todettua n. 1000 tartuntaa, joista enin osa on Uudenmaan aluella. Vasta tänään Suomessa ruvettiin ohjaamaan lentokentillä ihmisiä karanteeniin viranomaistoimin. Vasta tänään siis.

Kiina asetti kaikki ulkomailta maahan saapuneet pakkokaranteeniin poikkeuksetta jo useita viikkoja sitten, kun olivat saaneet tehokkaalla testaamisella ja karanteenein Wuhanin alueella taudin etenemisen pysäytettyä. Kiinaan otti tiukat toimet käyttöön, koska lentomatkustajien mukana rupesi tulemaan ulkomailta muualle Kiinaan uusia koronavirustartuntoja Hubein maakunnan ulkopuolelle. Kiinassa tauti on jo lähes selätetty tiukkojen toimien ansiosta.

Suomeen annettiin hiihtolomaviikoilla tuhansien ihmisten palata Euroopan laskettelurinteiltä epidemia-alueilta ilman mitään kontrollia. Nyt tästä on näkyvissä se kasvussa oleva tartuntojen määrä Suomessa. Kuinka laajalle nämä matkustajat ovat ennättäneet levittää koronaepideniaa Suomessa ei tiedä kukaan. Se selviää lähiviikkoina. Hallituksen tämän päiväisten toimien todelliset vaikutukset selviävät vasta viikojen jälkeen. Käykö Suomen kansalle niinkuin italialaisille kävi? Menneiden viikkojen politikoinnilla ja viivyttelyllä voi olla vielä kova hintalappu.

Poikkeusoloissa vastuun tästä kantaa hallitus. Sitä vartenhan ne poikkeusolot virallisesti todettiin, että saivat mandaatin olla keskitetysti johtamassa päätöksentekoa.