Sensuroidaanko kansalaisia?

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi viime syksynä julkisuudessa, että hänen saamiaan viestejä perataan avustajan toimesta. Avustajalle on annettu tehtäväksi seuloa vihapuheeksi koetut viestit pois, koska ne koetaan henkisesti kuormittavina lukea. Hallituksen ylisuuri avustajakunta eritysavustajineen ja valtiosihteereineen on muutenkin ollut monenlaisen kritiikin kohteena. Pätevyys, tarkoituksenmukaisuus ja hintalappu ovat olleet vahvasti esillä.

Kriisiytyneessä ilmapiirissä on syytä tarkastella hallituksen avustajakuntaan liittyviä asioita myös kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta. Onhan Perussuomalaiset puolueena esimerkiksi haluttu sulkea ulos poliittisesta päätöksenteosta eduskunnassa mielipide-eroihin perustuen. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaista politiikkaa on pidetty ei-toivottavana ja välillä jopa rasistisena muiden puolueiden julkisissa kannanotoissa jo pitkään. Aika vahvaa syrjimisen makua tällaisessa toiminnassa, eikä millään lailla kuvaa demokratian toteutumista. Jokaisen oikeus omiin mielipiteisiin on turvattu perustuslaissa. Myös se loukkaamaton ihmisarvo on yhtäläinen kaikille, oli sitten mitä mieltä tahansa milloin mistäkin asiasta.

Tästä syystä on ollut hyvin huolestuttavaa seurata poliittista keskustelua ja yleistä vastakkainasettelun ilmapiirin syvenemistä Suomessa, etenkin viimeiset viisi vuotta. Viesti on ollut yleisesti se, että maahamme on yhtäkkiä ikäänkuin kyhätty kokoon uudenlainen ”kastijärjestelmä” missä on rankattu ihmiset mielipiteiden mukaan. Samalla on lanseerattu termi ”vihapuhe”, jonka on ulotettu tarkoittavan laajimmillaan jopa epämiellyttäväksi koettua eriävää mielipidettä. On myös teetetty monenlaisia tutkimuksia vihapuheeseen liittyen. Näistä kaikista on käynyt ilmi, että vihapuhetta kyllä koetaan paljon monen ihmisen mielestä. Mutta kertaakaan ei ole vielä tehty tutkimusta kriisityneen ilmapiirin juurisyistä.

Koettu tunne jostakin asiasta/henkilöstä vaikuttaa helposti yksilön suhtautumiseen toista henkilöä kohtaan. Tämä voi vaikuttaa yksilön kykyyn käsitellä asiaa objektiivisesti. Kritiikki jostain asiasta koetaan aina välillä virheellisesti myös usein henkilöön menevänä. Siksi olisi suotavaa, että siihen edes yrittettäisiin suhtautua rakentavasti. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja jos päättävällä tasolla vedetään nykyisin jo ihan tavan mukaan hernettä nenään aina kun esittäjänä on poliittisesti eri linjoilla oleva yksilö, niin ollaan jo varsin huonolla polulla.

Onko kansalaisen syytä olla huolissaan omien oikeuksien toteutumisen osalta tulla kuulluksi esimerkiksi kansalaiskirjeellä ministerille?

Kun kerran on kyse oikeuksista, kysyttiin asiaa ensin oikeusministeriöstä.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen kertoi siirtäneensä asian eteenpäin valtioneuvoston kanslian vastattavaksi ja, että erityisavustajien palvelussuhteet ja tehtävät ovat heille kuuluva asiakokonaisuus.

Valtioneuvoston kansliasta hallitusneuvos Kari Peltonen selvensi seikkaperäisesti ministereiden valtiosihteereitä ja erityisavustajia koskevia yhteisiä pelisääntöjä:

”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Tästä oikeusvaltioperiaatteesta ja siihen olennaisesti liittyvästä hallinnon lainalaisuuden periaatteesta säädetään perustuslain 2 §:n 3 momentissa.

Oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen edellyttää, että julkisen vallan käyttäjällä on aina viime kädessä eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva
toimivaltaperuste. Viranomaisella ei siten voi olla sellaista julkisen vallan käyttämistä tarkoittavaa toimivaltaa, jolla ei ole nimenomaista tukea lain tasolla.

Pääministerin ja muun ministerin avuksi voidaan nimittää ns. poliittinen valtiosihteeri ministerin toimikaudeksi. Valtiosihteeri toimii ministerin luottamuksen varassa ja hänen virkasuhteensa ja tehtävänsä on kytketty ministerin toimikauteen. Yksittäisen ministerin sijaan valtiosihteeri voidaan nimittää vaihtoehtoisesti myös ministeriryhmälle. Pääministerillä ja ministereillä on apunaan määräaikaisessa virkasuhteessa olevia erityisavustajia.

Valtioneuvoston ohjesäännön 44 §:ssä säädetään valtiosihteerin tehtävistä. Käytännössä valtiosihteeri toimii ministerin lähimpänä apuna poliittiseen ohjaukseen ja poliittisten asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ministeriä muun muassa poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-tehtävien ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.

Ministeri voi määrätä valtiosihteerin toimimaan sijaisenaan asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän voi myös edustaa ministeriä kansallisissa ja kansainvälisissä tilaisuuksissa, jotka eivät edellytä ministerin henkilökohtaista osallistumista sekä osallistua ministerin sijaisena asioita valmisteleviin hallituksen ministerityöryhmiin.

Erityisavustajien toimenkuva riippuu ministeristä ja ministeriöstä, mutta useimmiten he avustavat ministeriä kansainvälisissä ja talouspoliittisissa sekä EU-asioissa, lehdistösuhteissa ja ministeriö- tai eduskuntasuhteissa. Valtioneuvoston ohjesäännön 45 a §:ssä todetaan, että erityisavustaja suorittaa ministerin hänelle antamia tehtäviä toimimatta ministeriön esittelijänä.

Virkamies nimitetään virkaan tai virkasuhteeseen viranomaisen päätöksellä, johon nimitettävä henkilö on antanut suostumuksensa. Valtiosihteeri ja erityisavustaja ovat virkamiehiä ja toimivat virkavastuun alaisina.

Yleiset perustuslaissa säädetyt virkanimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Näiden lisäksi nimitettävän henkilön on täytettävä virkaan lailla tai asetuksella säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Pääsääntöisesti kaikkiin valtionhallinnon virkoihin kelpoisuusvaatimuksena ovat 18 vuoden ikä ja lailla vahvistetut kotimaisten kielten kielitaitovaatimukset.

Virkamiesten virkavastuu on kansalaisten yleiseen oikeudelliseen vastuuseen verrattuna laajempi ja ankarampi, ja sen toteuttamiskynnys on osittain alempi. Virkavastuun perusteena on lain noudattamisen tai muiden virkaan kuuluvien velvollisuuksien laiminlyönti. Virkavastuu koostuu rikosoikeudellisesta vastuusta ja vahingonkorvausvastuusta sekä hallinnollisesta vastuusta. Virkamiehellä on myös tosiasiallinen vastuu virkatoimistaan.

Ministerien erityisavustajien palkkauksen vahvistaa ja maksaa valtioneuvoston kanslia. Palkkaus määräytyy kaikkien osalta samojen perusteiden mukaan ensisijassa kunkin koulutukseen ja työkokemukseen perustuen, eikä henkilökohtaisia suoriutumis- tai muita lisiä ole mahdollista maksaa.

Tällä hetkellä valtiosihteereitä on 15 ja erityisavustajia 65. He tosiaan toimivat virkamiehinä, joita koskevat esimerkiksi valtion virkamieslaissa todetut velvollisuudet. He eivät käytä tehtävissään itsenäistä poliittista valtaa.

Viranomaisen palveluksessa olevalle henkilölle suoraan toimitettu asiakirja tulee julkiseksi, kun viranomainen on sen saanut. Sähköinen asiakirja tulee julkiseksi, kun se on viranomaisen käytettävissä. Esimerkiksi viranomaisen sähköpostiosoitteeseen saapunut viesti on viranomaisen käytettävissä ja tulee julkiseksi, kun viranomainen on voinut selvittää sen sisällön.

Julkisuuslain esitöiden mukaan virkamiehelle tulleet yksityiskirjeet ja sähköiset viestit sekä asiakirjat, jotka liittyvät virkamiehen tehtäviin viranomaisen ulkopuolella sekä esimerkiksi ministerille tulleet äänestäjien kirjeet ja aineistot puolue-elinten jäsenenä jäävät julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle viranomaisen toimialaan ja tehtäviin liittymättöminä asiakirjoina.

Ministerit ja heidän erityisavustajansa saavat asiakirjoja poliittiseen toimintaan liittyvissä tehtävissä ilman, että asiakirjat mitenkään liittyisivät kyseisen ministeriön toimialaan ja tehtäviin. Ministerille lähetetty kirje tai muu asiakirja kuuluu lainsoveltamisalan piiriin samoin edellytyksin kuin virkamiehelle suoraan lähetetty asiakirja.
Jos asiakirja liittyy ministeriön käsiteltäväksi kuuluviin asioihin, se kuuluu myös lain soveltamisalan piiriin.”

Se miten kansalaiskirjeitä käsitellään selvennettiin myös yhtä seikkaperäisesti:

”Ministerille voi tulla kansalaiskirjeitä hänen ministeritehtäväänsä koskien ja tämän lisäksi ministeri saa kirjeitä esimerkiksi yksityishenkilönä, puolueen puheenjohtajana tai kansanedustajana. Nämä viimeksi mainitut eivät kuulu sellaisiin, jotka tallennettaisiin myöhemmin muodostettavaan hallituksen arkistoon.
Varsinaiset ministerille osoitetut kansalaiskirjeet ja vastaukset ovat toki pysyvästi säilytettäviä. Ne säilytetään kunkin hallituksen arkistossa.

Saapuneet kansalaiskirjeet voivat olla esimerkiksi toivomuksia, kannanottoja, tiedusteluja, aloitteita tai varsinaisia hallintokanteluja. Yleensä ne koskevat kansalaisen omaa tai hänen läheistensä elämäntilannetta, hänen saamaansa kohtelua liittyen hallinnonalan palveluihin tai yleisesti lainsäädäntöä.

Jos saapunut kansalaiskirje sisältää julkisuuslain (621/1999) mukaisen tietopyynnön, kirje on siirrettävä viranomaisen vastattavaksi ja pyyntöön on vastattava mahdollisimman pian, viimeistään kahden viikon kuluessa pyynnön saapumisesta.

Ministereille osoitettuja kansalaiskirjeitä käsitellään kirjekohtaisesti ja asianmukaisesti. Ministeri voi joissakin asioissa delegoida valtiosihteerinsä tai erityisavustajansa vastaamaan puolestaan kirjeeseen.

Nimettömiä ja herjaavia kirjeitä ei tietystikään käsitellä samalla tavalla kuin normaaleja kansalaiskirjeitä.”

Yhteiset pelisäännöt ovat siis selkeät, selvät ja huolella mietittyjä.

Mutta entä nykyinen käytäntö, jossa on lupa siivota vihaviestit? Voiko järjestelmään vielä luottaa vai onko syytä olla huolissaan?