Rajat auki – Virolaisten pitää päästä töihin

Hallitus tiedotti tänään koronaepidemian rajoitusten asteittaisesta höllentämisestä, että yhteiskunnassa päästäisiin vihdoin vähän normaalimpaan arkeen kiinni. Ihmiset kaipaavat vapauksiaan ja yrittäjät mahdollisuutta välttyä täydelliseltä talouden tuholta.

Kyllähän asiat kuulostivat hallituksen tiedotustilaisuudessa päällisin puolin hienoilta ja hyviltä, ja voisivat Suomessa jopa toimia strategiana päästä pikkuhiljaa Covid19-taudista kokonaan eroon, talouden toimeliaisuutta samalla tukien. Mutta, kun se EU:n ”unelma” taas jo rupesi näköjään heti hämärtämään hallituksen kykyä hyvään harkintaan ja laajemman kokonaiskuvan ymmärtämiseen seurausten osalta kansallisvaltioille nimeltä Suomi.

Sisäministeri Maria Ohisalon vastaus virolaistoimittajan kysymykseen kiteytti hienosti millä tasolla hallituksessa ylipäätään mennään tällä hetkellä. Kysymys koski Viron kansalaisten mahdollista työmatkaliikennettä suljetun rajan yli Suomeen. Ohisalo sanoi kansanterveysuhkaan liittyen, että virolaisten duunareiden pitäisi Suomen puolelle tultaessa ”ikäänkuin noudattaa niitä karanteeneja”. Mitä ihmettä?! Ikäänkuin…? Joko niitä karanteeneja pitää noudattaa tai sitten ei.

Mitä järkeä koko tässä touhussa ylipäätään on, jos ensin omaa kansaa pidetään tiukoissa karanteeneissa ja rajoituksia on ollut ties minkälaisia ja sitten heti kättelyssä lähdetään avaamaan myös Suomen rajoja henkilöliikenteelle muun kuin sen aivan välttämättömän yli. On sanomattakin selvää, että tällä touhulla saadaan tauti jälleen leviämään lisää. Tämä taas tarkoittaa sitä, että oma kansa on kohta taas uudestaan viikkoja jossain karanteeneissa.

Suomessa suunnitellaan edelleen ne ruusunpunaiset lasit silmillä pandemian hoitamista ”ikäänkuin” yhteistyössä EU:n kanssa. Avataan rajoja samaan tahtiin naapurimaiden kanssa sitä mukaa kun kuvitellaan, että uskalletaan lähteä kokeilemaan. Lopputuloksesta ei kuitenkaan ole mitään takeita ja kaikki toimet perustuu ennusteisiin ja oletuksiin tulevasta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen painotti tällaista samantahtista rajojen avaamista naapureiden kanssa ja Suomessa ollaan taas välittömästi eturintamassa tottelemassa.

Hallitukselta tuntuu unohtuvan joka käänteessä, että Suomi on edelleen itsenäinen valtio ja, että maahan on nyt jo jatkettu kansanterveysuhkan johdosta poikkeusoloja. Silloin ei pidä miettiä muiden maiden asioita. Silloin ei myöskään pidä tanssia ulkopuolisten pillin mukaan.

Toki tässä yritetään kovasti uskotella kansalle, että kansanterveys turvataan tällaisella toiminnalla ja, että samalla huomioidaan talouden realiteetit konkurssiaallon edessä.

Siinä se onkin yrittäjillä haastetta koittaa pitää firma pystyssä, kun hallitus lähti valitsemalleen linjalle: ”Ensin höllennetään ja sitten kiristetään, ja sitten taas höllennetään ja kiristetään”

Tätähän se käytännössä tulee olemaan jos lähdetään siitä, että tautia ei edes asioita yrittää nujertaa kokonaan pois. Ja kun kerran rajoja aiotaan myös ruveta avaamaan kesken pandemian, niin se seuraava tautihuippu tulee sieltä aivan varmasti. Sitten taas saa yrittäjät lyödä lappua luukulle Suomessa, kun yhteiskunta joudutaan taas sulkemaan. Sen sijaan, että käytettäisiin järkeä ja suojattaisiin oma talous ja tuotanto kansanterveyden ohella halutaan kumartaa kohti Brysseliä niin syvään kuin mahdollista jälleen kerran.

Ministerit toistelivat tiedotustilaisuudessa useamman kerran, että entiseen ei ole paluuta, että edessämme on uusi normaali, jota kohti ollaan menossa.

Se uusi normaali ei voi olla loputonta rajojoitteiden purkua ja tiukennusta, sitä ei kestä sen enempää talous kuin mielenterveydeyskään.

Uusi normaali on itsenäinen Suomi ilman Euroopan Unionin jäsenyyttä. Se on tulevaisuutta ja tervettä ajattelua. Euroopan kansat eivät tule kääntämään toisillensa selkäänsä ja he tulevat aina pitämään yhtä tavalla tai toisella. Mutta poliittisesta projektista nimeltä EU tullaan luopumaan, koska se puuttuu järjestelmällisesti kansallisvaltioiden perusoikeuksiin itse päättää omista asioistaan. Tämän lisäksi sen tähän astinen hintalappu ylläpitää on ollut järkyttävä.