Opiskeluterveydenhuollon järjestämisessä on edelleen parannettavaa

Aluehallintovirastot ja Valvira selvittivät opiskeluterveydenhuollon toteutusta osana vuoden 2019 suunnitelmallista sote-valvontaansa. Opiskeluterveydenhuollon toteutus ei kaikilta osin täytä lainsäädännön vaatimuksia. Puutteita on esimerkiksi mielenterveyspalveluiden järjestämisessä ja tilastoinnissa.

Aluehallintovirastojen ja Valviran selvityksen mukaan joka kymmenes kunta ohjaa edelleen lain vastaisesti opiskelijat hakemaan joiltain osin opiskeluterveydenhuollon palvelut kotikunnastaan. Terveydenhuoltolain mukaan kunnan perusterveydenhuollon on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut alueellaan sijaitsevien lukioiden, ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen [1] opiskelijoille heidän kotipaikkakunnastaan riippumatta. Lähes puolessa kunnista opiskeluterveydenhuollon palvelut tuotetaan osana muita perusterveydenhuollon palveluita, jolloin niiden käyttöä ei voida erotella muiden käyttäjäryhmien palveluista eikä opiskelijoiden hoitoon pääsyä voi seurata erikseen. Kun palvelut tuotetaan osana perusterveydenhuollon palveluita, kunnat laskuttavat niistä opiskelijan kotikuntaa terveydenhuoltolain vastaisesti.

Puutteellinen tilastointi hankaloittaa palveluiden saatavuuden ja kustannusten seurantaa

Myös palveluiden tilastoinnissa on suuria puutteita. Opiskeluterveydenhuollon palveluita koskevat kirjaukset on tehtävä niin, että terveydenhuoltolain mukainen opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus on tehtyjen merkintöjen perusteella arvioitavissa. Opiskeluterveydenhuollon kokonaisuuteen kuuluvat mielenterveys- ja päihdepalvelut, seksuaaliterveyden edistäminen, suun terveydenhuolto sekä muut terveyden- ja sairaanhoidon palvelut.

”Erityisen huolissamme olemme opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden pirstaleisuudesta”, kertoo ylitarkastaja Irja Hemmilä Valvirasta.

”Mielenterveyspalveluiden hajanaisuus vaikeuttaa hoitoon hakeutumista ja siihen sitoutumista. Lisäksi se hankaloittaa palveluiden saatavuuden seurantaa ja potilasturvallisuuden arviointia.”

Kun tilastointi on puutteellista, kunta ei voi arvioida opiskeluterveydenhuollon palveluja ja hoitoon pääsyä, eikä seurata palvelujen kustannuksia. Opiskelijoiden terveydenhuoltoa koskevat samat hoitoon pääsyn määräajat kuin muutakin perusterveydenhuoltoa.

Aluehallintovirastot ja Valvira valvovat opiskeluterveydenhuollon hoitoon pääsyä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämän tiedon pohjalta. Opiskeluterveydenhuollon hoitoon pääsy oli yksi Valviran ja aluehallintovirastojen vuoden 2019 suunnitelmallisen sote-valvonnan kohteista.

AVI