MTK jo huutaa armeijaa hätiin tulevan kauden satoa korjaamaan

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kertoi MTV Uutisille, että sato voi jäädä korjaamatta mikäli kausityöntekijöitä ei saada pelloille ja marjametsiin ja penää hallitukselta toimia tähän huoleen. Koronakriisin takia maahan ei pääse niitä ulkomaalaisia kausityöntekijöitä, joita maataloudessa ja marjanpoiminnassa on nykyisin käytetty.

Marttila totesi, että mikäli työvoimaa ei saada kotimaasta on äärimmäisessä hädässä saatava armeija apuun sadonkorjuuseen.

”Kausityöntekijöitä tarvitaan heinä-elokuun huippuvaiheessa noin 16 000 ja muina aikoina vähemmän. Ulkomaisia työntekijöitä pääsee maahan erittäin vähän. On pakko saada työvoimaa kotimaasta.”

Maahanmuuttoviraston raportista viime vuoden osalta käy ilmi, että:

”Vuonna 2019 jätettiin 12 687 ensimmäistä oleskelulupahakemusta työn perusteella (2018: 10 805).

Lähes puolet hakemuksista koski työntekijän oleskelulupaa, johon sisältyy ennen Maahanmuuttoviraston päätöstä TE-toimiston saatavuusharkinta (2019: 6 270, 2018: 5 791). Hakemusmäärä kasvoi lähes kaikissa muissakin työperusteisissa lupatyypeissä, kuten erityisasiantuntijoiden luvissa (2019: 1 791, 2018: 1 536).

Kasvua selittää myös toissa vuonna käyttöön otetut uudet kausityön lupatyypit. Oleskelulupahakemuksia kausityöhön jätettiin yhteensä 2 051 (2018: 1 055). Oleskelulupien lisäksi alle kolmen kuukauden sesonkityöhön tarkoitettuja kausityötodistuksia myönnettiin 9 940 (2018: 6 839).”

ELY-keskus tiedotti viime vuoden lopun tilastoja työttömien työnhakijoiden osalta, että:

”Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 228 600 työtöntä työnhakijaa. Näistä oli silloin nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita yhteensä 26 600.”

Jo nyt on kantautunut paljon uutisia lomautuksilta ja konkurssin partaalla keikkuvista yrityksistä. Määrät ovat lisäksi suuria.

ELY-keskus tiedotti myös uusista alueellisista työlupalinjauksista, jossa todettiin olevan tarvetta avata enemmän ammattialoja saatavuusharkinnan ulkopuolelle.

”Uudessa työlupalinjauksessa on nyt myös avattu mm. kodinhoitajat, toimisto- ja laitossiivoojat, elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät, lastentarhanopettajat ja erityislastentarhanopettajat.”

Näihin työlupalinjauksessa listattuhin ammatteihin maataloustöiden ja marjanpoiminnan lisäksi tarvitaan nyt ilmeisesti akuutisti sitä työvoimaa kotimaasta.

Tässä olisi varmasti ensi alkuun luontevaa TE-toimistojen, ELY-keskusten, kuntien ja yrittäjien koittaa löytää yhdessä hallituksen kanssa ne alueellisesti tarjolla olevat työttömät työnhakijat ja informoida heitä tilanteesta. Ulkomaista työvoimaa ei nyt varmaan tähän hätään tulla saamaan ja Puolustusvoimilla voi tulla vielä muitakin rajavalvontatehtäviä nykyisen Uudenmaan saarron lisäksi.

Monissa muissa maissa on jo esimerkiksi ulkonaliikkumiskiellot käytössä koronaepidemian hidastamisen estämiseksi.