Kun huolestunut kansalainen lähestyi kirjeellä sisäministeriötä alkoi häkellyttävä tutustuminen viranomaisten maailmaan

Kirje oli osoitettu sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmelle. Kysymykset olivat yksiselitteisen yksinkertaiset. Viikon sisällä tapahtui kuitenkin jo heti kaksi kulmakarvoja kohottavaa asiaa. Ensinnäkin kirjeeseen vastattiin varsin liukkaasti Rajavartiolaitokselta ja Salmi itse kertoi julkisuudessa palaavansa Brysseliin.

Kaksi viatonta kysymystä: “Aikooko Suomi palauttaa sisärajatarkastukset ja jos aikoo, niin milloin?” Kysymyksien perustelut olivat samat kuin mistä esimerkiksi Tanska jo on palauttanut sisärajatarkaset Ruotsin vastaiselle rajalle. Tanska kyllästyi ilmeisesti siihen, että Ruotsin kaupunkisota rupesi leviämään Tanskan puolelle, ja haluaa nyt turvata tanskalaisten turvallisuuden ennalta estävillä rajatarkastuksilla tältä kasvussa olevalta väkivallalta ja rikollisuudella, joka on tunnusomaista vakavalle järjestäytyneelle rikollisuudelle ympäri Eurooppaa. Olihan Suomessakin jo viime kesänä useampia samankaltaisia episodeja, etenkin Etelä-Suomessa.

Selvittely Rajavartiolaitoksen kanssa tuotti vielä lisää hämmennystä ja ihmettelyä. Sieltä todettiin, että mitään tämän kaltaisia turvallisuusuhkia Suomessa ei ole.
Kukahan tällaisiin johtopäätöksiin oikein on päätynyt, että Suomessakin kasvussa oleva järjestäytynyt rikollisuus, sekä Ruotsin puolelta hiljalleen tänne päinkin leviävä kaupunkisota ei olisi keskeinen uhka kansalaisten turvallisuudelle ja hyvinvoinnille?

Pohditaampa hetki kaikkea turvallisuuteen liittyvää analysoitavaa dataa, josta saadaan sitä aiheeseen liittyvää tilannekuvaa. Europol on tuottanut ajantasaista tietoa jäsenvaltiolle jo pitkään, jotta jäsenvaltiot voisivat reagoida näihin ennalta estävästi rikollisuuden torjumiseksi ja maan sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi. Rajavartiolaitoksen lisäksi on ainakin Poliisin, Tullin, KRP:n ja Supo:n monenlaista tilastoa, selvitystä ja tietopakettia ja vielä vino pino erilaisia työryhmiä siihen päälle tuottamassa analyysejä. Eli tietoa tilannekuvasta Suomen turvallisuuden osalta todellakin on erittäin kattavasti saatavilla jo ihan julkisestikin.

Kun näitä hienoja selvityksiä, kannanottoja, erilaisia huomioita ja laadittuja toimintasuunnitelmia kahlaa läpi, törmää keskeisesti kahteen asiaan. Usein on kyse todella pitkistä selonteosta; eli materiaalin määrä on valtava. Toinen seikka on, että paperilla kaikki näyttää selkeältä ja hoidetulta, mutta se todellinen toteutus näkyy ontuvan välillä kyllä pahemman kerran.

Sisäministeriön sivuilla kerrotaan miten EU:n ulkorajavalvontaa yritetään kehittää, ja miksi.
Se on otsikoitu: “Tehokas ulkorajavalvonta on Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden edellytys“.
EU:n ulkorajavalvonta ei ole toiminut asianmukaisesti enää moneen vuoteen, jos ollenkaan. Ja se kuitenkin oli ja on yhä edelleen edellytys rajatarkastusten luopumisesta. Päättäjillä ei näköjään ole juolahtanut mieleenkään, että kuuluisi mennä “kansalaisten turvallisuus ensin“-ajatuksella. Eli rajavalvonta käyttöön, ja sitten rakentelemaan kuntoon sitä ulkorajavalvontaa olisi oikea marssijärjestys. Koska siinähän voi mennä vaikka vuosikymmeniä puuhastellessa sitä ulkorajavalvontaa kuntoon.

Tutkimusretki erilaisten selontekojen ihmeelliseen maailmaan jatkuu ja kohdalle osuu Juha Sipilän hallituksen selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Siinä kerrotaan mm. miten poliisiin kohdistuvat leikkaukset tulevat huomattavasti huonontamaan poliisin mahdollisuuksiin vastata heille määrättyihin tehtäviin ja, että kipurajoilla mentiin jo silloin. Siitä huolimatta riitti Sipilän hallituskaudella rahaa kuitenkin moneen muuhun kohteeseen lapattavaksi ämpärikaupalla, mutta kansalaisten turvallisuudesta oltiin kyllä näköjään valmiita tinkimään, koska ajatus oli, että piti sopeuttaa ja tehdä niitä rakenneuudistuksia. Yksi kuvaava esimerkki jälleen siitä miten asiat näyttää hoituvan hienosti paperilla löytyy tästäkin selonteosta:

“Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat on palautettava nopeasti ja tehokkaasti. Hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti kielteisen päätöksen saaneille perustetaan palautuksiin keskittyviä yksiköitä minimipalveluin.”

Näitä kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita kuljeksii kuitenkin vielä tänä päivänäkin vapaana ympäri Suomen.

Internetin ihmeellisestä maailmasta osuu matkan varrella kohdalle myös sellainen kuin Turvallisuuskomitea. Onko kukaan koskaan edes kuullut, että Suomessa on tällainenkin taho? Komitean kokoonpanosta päätelleen siellä ainakin luulisi olevan tilannekuvaa varsin kattavasti saatavilla järjestäytyneen rikollisuuden uhkakuvista Suomen sisäiselle turvallisuudelle?

Asiat saattavat varmaankin näyttää paperilla milloin miltäkin, riippuen siitä mistä näkökulmasta ja mitä asiakokonaisuutta milloinkin tarkastellaan.

Jos esimerkiksi maan sisäistä turvallisuutta arvioivat tahot eivät syystä tai toisesta juurikaan paneudu esimerkiksi Europolin raportteihin kattavan kokonaiskuvan saamiseksi, niin miten ihmeessä sitten todellista tilannekuvaa silloin sieltä toimiston kirjoituspöydän takaa oikein kyetään luomaan? Europolista on varoiteltu järjestäytyneen rikollisuuden räjähdysmäisestä kasvusta unionin alueella jo pitkään vapaan liikkuvuuden luodessaan sille otollisen kasvualustan. Julkisuudessa Europolin raporteista ei ainakaan ole isommin kannettu huolta.

Yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyviä uhkia peilataan varmaankin monessakin monessa mielessä Ruotsin tilanteeseen. Myös siitä näkökulmasta, että täällä on asiat vielä toistaiseksi ainakin paremmin. Onhan se näinkin. Suomessahan kaupunkisota on vasta alkamassa, mutta Ruotsissa se on jo lähtenyt lapasesta.

Kun tätä ilmeistä järjestäytyneen rikollisuuden aiheuttamaa turvallisuusuhkaa ja sen vähättelyä ihmettelee, tulee väistämättä mieleen Tanskan päättäjien tapa ottaa vastuuta oman maansa turvallisuudesta ja aloittaa rajavalvonta Ruotsin vastaisella rajalla. Miksi ihmeessä ei Suomessa toimita samoin? Vai halutaanko odottaa kunnes täälläkin kaupunkisota ensin lähtee lapasesta? Sekin voi olla vielä edessä.

Jokin asia turvallisuustilanteen hahmottamisen osalta tuntuu ontuvan päättävällä taholla, koska turvallisessa yhteiskunnassa poliisin ei esim. tarvitsisi pelätä vastaavassa määrin oman turvallisuutensa ja henkensä puolesta toimiessaan esim. kenttätehtävissä. Olihan se hienoa huomata, että Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen huolehtii poliisien työturvallisuudesta esitellessään tiedotustilaisuudessa hiljattain poliisien uutta päivitettyä suojavarustusta, jotta poliisit kykenisivät kohtaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön asettamat haasteet oman työturvallisuutensa näkökulmasta.

Eri viranomaiset aina eduskuntaa myöten viljelevät myös ahkerasti sisäiseen turvallisuuteen liittyen ihmeellistä termiä: “turvallisuuden tunne”. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä raporteista ja tilastoista saatavan turvallisuuteen liittyvän todellisen tilannekuvan kanssa. Kylmää faktaa on, että kun rikostilastot kasvavat, uhkakuvat pahenevat, rikoksia jätetään tutkimatta, tehtäviä priorisoidaan ja poliisien määrä ei vastaa tarvetta; niin tämän kaltaisista asioista käy ilmi, että tällainen kehityssuunta ei kuvasta enää normaalia, turvallista yhteiskuntaa. Eikä tunteilla tässä yhteydessä ole mitään tekemistä asian kanssa. Tilastot puhuvat sitä omaa karua kieltään. Turvallisuuden tunteeseen voi esim. vaikuttaa vaikka hylätyksi tulemisen pelko tai pimeät syysillat, ja näitä nyt tuskin tilastoidaan maan sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä yhteyksissä.