Kevään kausitöihin kotimaista työvoimaa tarjolla hyvin (Kainuu)

Koronakriisin rajoittaessa ulkomaisen kausityövoiman saapumista, maaseudun töitä on markkinoitu laajasti eri kohderyhmille kotimaassa. Kevään aikana TE-toimistoihin on ilmoittautunut runsaasti maatalouden töitä hakevia. Tilojen todellinen työvoiman tarve on kuitenkin osittain arvoitus, koska kaikkia avoimia paikkoja ei ole ilmoitettu TE-palveluihin. Osa tiloista on voinut jäädä edelleenkin odottamaan ulkomaalaisten työntekijöiden saapumista.

Ulkomaisen kausityövoiman saatavuus on tällä hetkellä entistäkin epävarmempaa, koska myös lähtömaat asettavat liikkumisrajoituksia omille kansalaisilleen. Rajaliikenteen rajoitukset aiheuttavat huomattavia vaikeuksia maaseutuyrityksissä, joissa normaalitilanteessa käytettäisiin runsaasti ulkomaista kausityövoimaa. Maatilojen on syytä nyt entistä ponnekkaammin selvittää kotimaassa olevan työvoiman hyödyntäminen.

TE-toimistot auttavat työvoiman välityksessä ja avoimet työpaikat tulisikin ilmoittaa viipymättä haettaviksi. Lisäksi alueiden ELY-keskukset ovat varautuneet tarjoamaan työvoimakoulutusta työnantajien tarpeisiin ja työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämiseen.

Kainuussa toimivia maaseutuyrityksiä ja maatiloja pyydetään olemaan aktiivisia, jotta kauden tuotantotyöt käynnistyvät ajallaan ja työntekijöitä riittää kaikkiin työvoimatarpeisiin. Kausityöntekijöitä tarvitaan maatiloilla, kotieläintiloilla, kasvinviljelytiloilla, maa- ja puutarhatalouden sekä marjojen ja hedelmien tuotantotiloilla.

Ely-keskus