Kansalaisyhteiskunnan uudet vaikuttajat – Kansalaisaktivistit

Viime vuodet kasvussa ollut yleinen tyytymättömyys vallitseviin oloihin yhteiskunnassa on aktivoinut monenlaisia ihmisiä toimimaan. Vastakkainasettelu on myös kasvanut samassa suhteessa. Ilmiö on pesiytynyt vahvasti myös eduskuntaan ja tuntuu haittaavan jo demokratiaa, päätellen hallituksen pikaerosta, seuranneesta ministereiden uudelleenjärjestelystä ja uunituoreen hallituksen heti alkaneesta uudesta hallituskriisistä.

Kansalaisyhteiskunnan osalta mm. itsenäisyyspäivän mielenosoitukset antavat hyvän otannan eri ryhmien perusteluista oman aktivisminsa tavoitteista, kunkin ideologisen ryhmittymän puolustaessaan omia oikeuksiaan. Sirkus-Eduskunnan osalta jokainen voi katsoa itse valtamedioiden lööpeistä missä mennään uunituoreen hallituksen uskottavuuden osalta.

Yle kertoi hiljattain kolmesta aktivistista ja heidän näkemyksistään ja siitä miten he kokevat yhteiskunnan suhtautumisen heidän aktivismiin. Yhteiskunnan tietynlainen marginalisoiva asenne näkyi olevan jotenkin keskiössä näiden henkilöiden kertomuksissa. Yle:n haastattelemat henkilöt kokivat tulleensa jotenkin leimatuiksi yhteiskunnan ääripäiden edustajiksi. Jutun haastateltavat kertoivat Yle:lle olevansa trans-aktivisti, eläinoikeusaktivisti ja ihmisoikeusaktivisti. Mm.  itsenäisyyspäivän “Helsinki ilman natseja”-mielenosoitus tuntuu keräneen yhteen näitä aktivisteja yhteisen asian puolesta. He olivat nyt itsenäisyyspäivänä ilmoituksen mukaan paikan päällä vastustamassa äärioikeistoa.

Helsingissä järjestettiin samana päivänä myös mm. “Turvallisen Suomen Takaisin”- mielenilmaus, sekä 612-muistokulkue Hietalahden hautausmaan sankarihaudoille. Nämä molemmat tapahtumat miellettiin yleisesti julkisuudessa äärioikeistolaiseksi liikehdinnäksi Suomessa. Molemmat tapahtumat keräsivät yhteen yhteisen asian puolesta kansallismielisiksi tituleerattuja ihmisiä eri puolilta maata.

Jos mietitään asioita yhden perinteisin yhteiskunnallisen jakolinjan kautta, niin oikeistolaisuus on yleensä edustanut rikkaita, eliittiä, suuryrityksiä, pankkimaailmaa, riistoa jne. Vasemmistolaisuus on perinteisesti edustanut mm. duunareita, työväenliikettä, anarkismia, kommunismia jne.

Julkisuudessa on jo pidempään pyritty leimaamaan kansallismieliset kansalaiset äärioikeistolaisiksi, vaikka osallistujat itse pitävät itseään lähinnä kansallismielisinä. Jokaisella ryhmittymillä toki saattaa olla se oma erillinen näkemys tai poliittinen agenda, mutta yhteinen nimittäjä tuntuu näillä ihmisillä olevan nimenomaan se kansallismielisyys.

Kansallismielisyys Suomessa on paljon muutakin, kuin itsenäisyyspäivän kulkueita, mielenosoituksia tai vaikuttamista esim. somessa. Kansallismielisyyttä aatteena kannattavat hyvin laaja joukko erilaisia ihmisiä ilman sen syvempää poliittista vaikutinta. Kansallismielisiä aktivisteja on myös monenlaisia, koska on niin monenlaisia arvoja ja asioita joita koetaan tärkeäksi puolustaa tai edistää.

Se keskeinen yhdistävä tekijä kansallismielisten piirissä tuntuu olevan yhteinen huoli Suomen tulevaisuudesta talouden, itsenäisyyden ja turvallisuuden näkökulmasta.

Kansallismieliset siis kantavat kasvavaa huolta mm. pitkään jatkuneen leikkauspolitiikan haitallisista vaikutuksista yhteiskuntaan, josta nyt on ollut nähtävissä mm. vanhustenhoidon järkyttävä tila, lastensuojelun huono hoito, sekä mm. köyhyyden aiheuttamasta syrjäytymisen kasvu ja rikollisuuden räjähdysmäinen lisääntymisestä Suomessa. Lisäksi lukuista kansallismieliset kantavat huolta demokratian rapautumisesta Suomessa, koska maata johdetaan enevässä määrin ikäänkuin Suomi olisi jo osa EU-Liittovaltiota. Sellaistahan ei ole vielä edes laillisesti olemassakaan, mutta se on yksi EU:n tavoitteista.

Syvenevä integraatio esimerkiksi, josta julkisuudessakin on ollut jo puhettakin tarkoittaa mm. yhteistä budjettia, yhteistä armeijaa ja keskushallintoa, joka tulee tosiasiallisesti viemään itsenäisyyden suvereenilta valtiolta. Kansallismieliset ihmiset kantavat erityisen syvää huolta siitä, että näistä asioista ei uutisoida riittävästi ja asianmukaisesti. EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä taannoin suomalaisille kerrottiin medioissa lähinnä, että markasta ei ollut tarkoitus luopua ja, että ruoan piti halventua. Kuitenkin omasta valuutasta luovuttiin ilman kansanäänestystä, ilmoitusluontoisesti valtiovallan taholta ja hintakehityskin on ollut jotain ihan muuta.

Mihin on kadonnut tutkiva journalismi ilman ennakkoasenteita? Leimaaminen julkisesti äärioikeistolaiseksi ilman tarkempaa perehtymistä on lähinnä osoitusta tietämättömyydestä ja poliittisista taustavaikuttimista.

Käydyn julkisen keskustelun perusteella saa helposti sen vaikutelman, että kansallismieliset ihmiset olisi lähinnä poliittisista mielipide-eroista johtuen haluttu yhteiskunnassa osoittaa jotenkin toisen luokan kansalaisiksi yhteiskunnan äärilaidoille. Lisäksi julkisuudessa jo pidempään esillä ollut keskustelun sävy kansallismielisistä ei-toivottuna ryhmänä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina herättää todella suurta ihmetystä. Mihin yhteiskuntamme on menossa, jos osa ihmisistä halutaan sulkea täysin ulkopuolelle mielipide-eroista johtuen?

Aitosuomalaiset päätti kysyä Yle:ltä onko heillä tarkoitus tehdä juttua myös kansallismielisten kansalaisaktivistien erilaisista syistä ryhtyä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi?

Odotamme edelleen vastausta.