Jyväskylä suunnittelee vesihuollon yksityistämistä – Kansalaiset eri mieltä hankkeesta

Asia nousi yleisesti julkisuuteen alkuviikosta ja se herätti heti paljon huolta ja keskustelua. Samalla selvisi, että Jyväskylän lisäksi myös Lahdessa, Ähtärissä ja Etelä-Pohjanmaalla vesien yksityistäminen ajatuksena on tuntunut miellyttävän kunnan päättäjiä. Asia ei välttämättä enää ole kuitenkaan ihan läpihuutojuttu. Vesien yksityistämistä vastaan on loppuviikosta tehty myös jo kansalaisaloite, joka vain muutamassa päivässä on kerännyt jo ennätykselliset 71 390 nimeä tähän mennessä.

Kyse on siis luonnollisen monopolin poismyymisetä vailla järjen hiventäkään. Sitä ei voi perustella edes yritysten välisellä kilpailulla, jota yritetään nykyisin tuputtaa joka paikkaan perusteluksi kansallisomaisuuden myynnin yhteydessä.

Todelliset syyt myyntitarpeille lienevät kuntien yleisesti ottaen raskaasti huonontunut talouden tilanne, sekä yleinen ymmärryksen puute yksityistämisen todellisista vaikutuksista ja mahdollisista seurauksista kansalaisyhteiskuntaan laajemmin.

Oma lukunsa ihmettelyn aiheena myös ihan ylipäätän kansalaisyhteiskunnassa on ollut se, että miten ihmeessä kuntien talous on päässytkin niin monella paikkakunnalla ajautumaan niin huonoon tilaan? Laskutaidon puute? Osaamattomuus? Mikä? Veroäyri on kuitenkin ihan riittävän korkealla tasolla ja veronmaksajiakin luulisi olevan myös ihan tarpeeksi.

Vertailuna näihin päiviin niin 1980-luvulla Suomen väkiluku oli satojatuhansia veronmaksajia vähempi kuin nykyisi. Silti taloudellisesti kaikki oli huomattavasti paremmalla tolalla. Sitten Suomi päätettiin liittää 1990-luvulla EU:n jäseneksi silloisen valtionjohdon toimesta ajatuksena, että se olisi ratkaisu Suomen viennin parantamiseksi Venäjälle suunnatun ulkomaankaupan sakatessa Neuvostoliiton romahdettua. Talouden alamäki on kuitenkin tasaisesti jatkunut EU-jäsenyydestä ja monista selittelyistä huolimatta koko jäsenyyden ajan.

Noinkohan tällä Suomen EU-jäsenyydellä on mahtanut olla myös jotain vaikutusta tähän yleiseen kuntien talouden ahdinkoon….?

HS

Kansalaisaloite