Infosota ottaa uusia kierroksia – Vai onko kyse lukijan aliarvioimisesta?

Jotkut valtamedioiden toimittajista ovat pillastuneet pahemman kerran huomattuaan hiljattain saaneensa haastajan uutismarkkinoille. Joku ryökäle ja valemediaksi leimattu taho on rohjennut pistää pystyyn kilpailevan yhdistyksen etabloituneille uutisteporttereille vaihtoehtomedioiden puolelta uuden ajan uutisten tuottajille.

Kauhea poru julkisuudessa yhdestä vasta perustetusta yhdistyksestä.
Mistä lähtien yhdistyksen perustaminen on Suomessa muuttunut julkisesti paheksuttavaksi? Entä mikä määrittää etabloituneiden toimittajien analyysit uuden ajan medioista oikeiksi?

Huolehtivan ja vastuuntuntoisen oloiset ulostulot valtamedioiden toimittajakunnasta tämän uuden yhdistyksen jopa yhteiskuntarauhaa (Heidän mielestään siis. – Suojelupoliisilta tätä ei ole vielä ehditty kysyä.) vaarantavista ilmiöistä uuden media-alaan liittyvän yhdistyksen perustamisen vaikutuksista tuntuu lievästi sanottuna yliampuvilta. Korostavat huolestuneina kovasti (siis nämä ns. virallisiksi koetut vastuutoimittajat) hybridivaikuttamisen uhkakuvia yhteiskunnalle ja lukijan haasteita ymmärtää nämä vaarat.

Ensinnäkin tavallinen suomalainen uutistenlukija on kaikkea muuta kuin tyhmä.
Eli se keskeinen huoli näiden etabloituneiden toimittajien osalta koskien rivikansalaisen mahdollisesta haksahtamisesta disinformaatioon valemedioiden tuottamana on kuin katselisi saippuakuplan suurenemista sieltä ”Veijo Esson baarin” kahvipöydästä käsin röhönaurun kera.

Kovan luokan termejä, kuten ”disinformaatio” ja ”hybridivaikuttaminen” viljellään kovasti näissä kiukun täyttämissä solvaamisissa ja nälvimisyriryksissä uutta tulokasta kohtaan. Kyseinen termi ”disinformaatio” kuitenkin kuuluu kategoriaan, joka on sotilaalliseen tiedusteluun ja vaikuttamiseen liittyviä termejä. Valveutunut lukija huomaa heti, että kansalaisten somessa käytyä ”kahvipöytäkeskustelua” on taas kerran tulkittu joksikin suureksi infosodan alkusoitoksi, tms.

On se vaan jännä, että eriävää mielipidettä ja totuttua räväkämpää kielenkäyttöä uutisoinnissa on nykyisin niin vaikea sulattaa tietyissä piireissä. Siltikin jo yksi pikainen vilkaisu esim. Twitteriin riittää kertomaan utelijaalle lukijalle, että siellä jopa ne maan ”silmäätekevät” rähjäävät yhtä räväkästi ja julkisesti kuin se ”Veijo Esson baarin” rahvas. Lienee pikemminkin maan tapa nuo värikkäät ilmaisumuodot, johon suomenkielen huomattava rikkaus antaa mahdollisuuden siinä missä vastapuolen eriävä mielipide.

Kyseinen uusi yhdistys, joka omilla sivuillaan ilmoittaa aikomuksestaan noudattaa journalistista etiikkaa aivan kuten se etabloitunut porukka myös on ilmoittanut noudattavansa, kertoo olevansa yhdistys johon myös uudenlaiset uutisten tuottajat ovat tervetulleita. Pitävät siis ovet auki myös kansalaisyhteiskunnan uusille tulokkaille.

Mikä sitten erottaa valtamedioiden toimittajien ”totuuskomission-oloisesta” julistamisesta ”oikeasta” uutisoinnista heidän väittämien ”valemedioiden” tuottamasta uutisoinnista? Siinäpä pähkinää purtavaksi itse kullekin..
Lukijan oma maailmankatsomus ja mielipide…?

Monesti törmää myös ”korostuksiin” Median riippumattomuudesta tai sitoutumattomuudesta.

Riippumattomuus tarkoittaa lähinnä, että kustantaja (toimittajan palkanmaksaja) ei taustalla häärää omiansa ja päätä mistä kirjoitetaan ja mistä ei kirjoiteta, tyyliin: ”palkka juoksee, tai sitten ei”.
Sitoutumattomuus tarkoittaa sitä, että ei ”lauleta vaan yhden poliittisen puoleen lauluja”.

Ja tähän uutisoinnin totuuteen etabloituneiden medioiden taholta kansalla on jo sukupolvien kokemusta, ja enenmän kuin kylliksi sitä paljon puhuttua medialukutaitoa. Koska jo silloin kun Suomessa ruvettiin pohtimaan tulevan itsenäisyyden hyviä puolia ja mielekkyyttä maan poliittisissa piireissä, ne ensimmäiset painetut lehtiset ja alun sanomalehdet olivat silloisten poliittisten toimijoiden tuottamia; uutispläjäyksineen ja perusteluineen (lue: ”poliittinen propaganda”). Sen jälkeen vasta rinnalle syntyi niitä ylipuolueellisia sitoutumattomia (silloin vielä) paperisia uutislevikkejä.

Ja hyvä näin. Koska nämä poliittisesti aktiiviset, ihanat, silloin vaikuttaneet suomalaiset olivat eturintamassa tökkimässä kansan syviä rivejä hereille, että maassa syntyi lopulta tahtotila valtiosta ja omasta yhteisestä kansankodista nimeltä Suomi. Se meidän nykyinen, ja ikioma paikka meille suomalaisille tässä suuressa maailmassa. Ja sillä tiellä ollaan edelleenkin, vaikka osa kansasta mieltääkin itsensä nykyisin mielummin eurooppalaisiksi.

On älyllisesti erittäin köyhää väittää, että yksikään toimittaja; uutisen tekijä, oli sitten kyse valtamedian toimittajasta tai, uuden internetin mahdollistaman ajan, kansalaistoimittajasta ei olisi poliittisesti motivoitunut omassa narratiivissaan. Se kuuluu asiaan, koska jokaisella ihmisellä on se oma näkemys asioista. Myös se poliittinen. Sitä ei vaan pääse pakoon; se kuuluu ihmisyyteen. Se oma mielipide asioista.

Tietynlainen objektiivisuus uutisoinnissa voi säilyä silloin, kun kunniottaa muiden oikeuttaa omaan näkemykseen ja tulkintaan. Absoluuttista objektiivisuutta ei ole olemassakaan.
Tämä siksi, koska jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Kenelläkään maailmassa ei ole tiedon tai mielipiteen jakamisen monopolia. Vanha sananlasku: ”Vastuu on aina vastaanottajan päässä” on tuntunut viime aikoina unohtuneen julkisesta keskustelusta lähes tyystin.