Helsingin koronalinko

Pentti Mäki-Soini tilittää tuntojaan Facebookissa: ”Arvoisa rouva pääministeri, hallitus ja Finavia”

”Saavuimme viime yönä 21 ja 22.3 välisenä yönä klo 0:23 Norwegianin lennolla D8509 Teneriffalta Helsinkiin. Olimme viikon eristettynä yksiöön Costa Adejessa. Uima-allas suljettuna, samoin rannat, baarit, kadut ja kaupat, lukuun ottamatta ruokakauppoja ja apteekkeja. Poliisi valvoi katuja, kauppakuitilla saatoit todistaa olleesi kaupassa, kauppaan pääsi yksi ihminen taloudesta suojahanskoihin puettuna jne. Lomamme viimeisen viikon vietimme siis parvekkeelta katsellen poliisin toimia lomasaaren pysäyttämiseksi.

Laskeuduttuamme Helsingin kentälle meidät tungettiin täyteen ahdettuun lentokenttäbussiin, toisin kun Finavia Iltalehdessä väitti. Pidimme kylki kyljessä bussissa olevista kaiteista kiinni ja huojuimme terminaaliin. Käväisi siinä mielessä, että meitä ei tungettaisi näin ahtaasti mikäli joku desinfioisi bussin pinnat reissujen välissä, koska silloin huomioitaisiin matkustajamäärätkin.

Terminaalissa kaikki sujui kuten ennenkin sillä erotuksella, että kuulimme kahdesti kuulutuksen, jossa kehotettiin olemaan 2 viikkoa karanteenissa ja välttämään muita ihmisiä. Lapsemme olivat tuoneet meille Sastamalasta auton valmiiksi ja piilottaneet meille avaimen sen viereen. Saimme auton ilman, että meidän piti kohdata lapsiamme tai ketään muutakaan. Autossa oli eväät, jottei meidän tarvitse mennä huoltoasemalle. Taisimme kuulua erittäin pieneen vähemmistöön, joka näin toimi. Rehellisyyden nimessä mainittakoon, että toimintani olisi ollut toisenlaista ilman viisasta vaimoani. Koneessa vieressä istunut nainen mietiskeli miksi hän voi mennä sukulaiselle yöksi ja kulkea Suomen halki bussilla, mutta työpaikalle menoa rajoitetaan. Väki lähti terminaalista kuka mihinkin, kukaan ei kysellyt miten.

Samana päivänä, kun laskeuduimme Helsingin koronalinkoon ja sinkouduimme sieltä kotimatkalle, kuoli Italiassa 800 ihmistä koronaan. Tästä heräsi kysymyksiä, jotka osoitan ennen kaikkea teille rouva pääministeri.

Miksi junat ja bussit kulkevat lentokentälle, vaikka me kaikki tiedämme niiden toimivan tehokkaina koronan levittäjinä pitkin maakuntia? Te teette massiivisia toimia, mutta jätätte yhden suurimmista ovista auki. Olisiko tässä tilanteessa ylivoimaisen kallista ja vahingollista vaatia matkustajilta yksityiskuljetus kotiin ja auttaa heitä siinä mikäli se ei heiltä muuten onnistu?

Kun joudutte kiristämään eristystoimia lähipäivinä tai lähiviikkoina niin ettehän perustele sitä sillä, että kansa ei totellut kehotusta? Millaisen signaalin annatte kansalle sulkemalla kouluja, mutta sallimalla kapakoitten aukiolon?
On hienoa, että olette ryhtyneet toimiin, mutta minua hämmentää kuinka hitaasti sen teette. Eniten minua hämmentää se miten te pidätte lentokentän virusporttina tähän maahan.
Mikäli korona riistäytyy Suomessa käsistä niin kannattehan poliittisen vastuun asiassa ja teette johtopäätöksiä?

Minä toivon, että minä olen väärässä ja te rouva pääministeri olette oikeassa. Olipa kumpi hyvänsä niin toivotan teille Jumalan siunausta vaikeassa tehtävässänne tänä vaikeana aikana.”

Facebook/Pentti Mäki-Soini