Afganistanin tilanne

YLE uutisoi hiljattain vuolaan nyyhkytarinan nuoresta afgaanista Ranskalaisessa telttakylässä, joka koki tulleensa Suomen Maahanmuuttoviraston toimesta väärinymmärretyksi, kun ei saanut Suomesta turvapaikkaa.

Nuorukaiselle kerrottiin Migrin toimesta kielteisen päätöksen yhteydessä Dublin-sopimuksesta, jonka puitteissa hänet aiottiin palauttaa takaisin Ruotsiin, jonne hän oli tullut 15-vuotiaana neljä vuotta aikaisemmin hakemaan turvapaikkaa. Sieltä hän kertoo saaneensa 10 kielteistä päätöstä ennen Suomeen tuloa. Nyt nuorukainen on lähtenytkin Suomesta Ranskaan hakemaan turvapaikkaa, koska siellä ymmärretään hänen mielestään afgaanien tilannetta paremmin kuin Suomessa. Kyseessä on siis hädänalainen nuorukainen ankeissa oloissa, joka poseeraa kuvaajalle siistissä habituksensa kalliissa merkkivaatteissa.

Afganistanissa puhkesi sisällissota vuonna 1978, joka ilmeisesti ei ota vieläkään laantuakseen.

Siellä on sisällissodan syttymisestä alkaen ollut tilannetta päällä milloin sodan, milloin sisällissodan muodossa. Sopassa on ollut mukana Neuvostoliitosta alkaen niin paikalliset itse, kuin Taliban ja 51 valtiota eri puolilta maailmaa sotimassa/turvaamassa rauhaa jo neljänkymmenen vuoden ajan. Nyt viimeksi viime vuonna Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti jälleen kerran haluavansa vetää maansa sotilasjoukot pois Afganistanista tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä.

Kuullostaa kovin sotaisalta, vaaralliselta ja turvattomalta paikalta elää.

Gustav Rosted niminen tubettaja kävi paikan päällä pyörähtämässä nyt vuoden alussa. Hän vietti viikon Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa, joka on myös maan suurin kaupunki.

Hän toteaa heti alkumetreillä, että paikka ei vaikuta miltään maanpäällisestä helvetiltä vaan, että kaupunki vaikuttaa kutakuinkin normaalilta keskivertokaupungilta. Varuillaan siellä tietenkin pitää olla yksinäisenä turistina ja onhan kaupungissa kuitenkin koko aika läsnä hieman korostunut väkivallan uhka. Paikalliset ihmiset kertovat, että Kabul on yleisesti ottaen samalla miellyttävä mutta haastava paikka asua. ”Onhan siellä aina riskinä, joutua pommiräjähdyksen kohteeksi. Näitä ei kuitenkaan esiinny kovin usein.” Kaupungissa on huomattavan paljon köyhiä ja myös kerjäläisiä, sekä myös ulkomaalaista työvoimaa. (Näitä ulkomaalaisia pidetään jostain syystä jollain tavalla erillään muista jotenkin vartioituina.) Olosuhteet Kabulin kaupungissa tuo mieleen turvallisuuden näkökulmasta tilanteen Ruotsissa, jossa pommeja räjähtelee jo osapuilleen päivittäin. Sikäläinen Poliisi totesi hiljattain julkisesti, että heillä on tilanne riistäytynyt käsistä nimenomaan valitun maahanmuuttopolitiikan seurauksesta.

Rosted kertoo, että elämä Kabulissa näyttää pitkälti hieman kansanomaisemmalta ilman suuria viihdekeskuksia tarjoamassa ihmisille virikkeitä. Siellä näyttäisi ihmisten arkea ohjaavan pikemminkin yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja pienet asiat.

Australialainen kirjaililija ja sotilaallinen strategi, sekä kriisinhallinta-asiantuntija David Kilcullen kertoo myös mm. Afganistanin tilanteesta kirjanjulkistamistilausuudessa vuonna 2013.

Yksi keskeinen asia mikä nousee esiin niin Afganistanin kuin myös Lähi-idän osalta on vuoden 2000 paikkeilla tapahtunut suuri muutos alueella ihmisten yhteydenpidon ja tiedon jakamisen osalta. Aiemmin monet alueiden valtiot olivat eläneet muusta maailmasta huomattavan eristäytyneesti, kunnes internet, kännykät ja sosiaalinen media valtasi nämäkin kolkat.

Tietoisuus ulkomaailman erilaisesta elämäntavasta, vapaudesta ja sallivammasta kulttuurista lienee ollut aikamoinen shokki lukuisille ihmisille. Ajan kanssa siitä tuli varmaan monille unelma ja houkutin ja yksi keskeinen taustalla vaikuttanut tekijä vuoden 2011 Arabi Keväälle. Myös Afganistanissa on varmasti paljon etenkin nuoria, jotka haaveilevat internetin välityksellä maalatusta länsimaaisesta vapaaksi koetusta elämäntavasta. Tämän lisäksi he ovat myös jo hyvin perillä Euroopan nykyisestä etuusjärjestelmästä. Sitä tuskin on kerrottu heille, että kyse on Euroopan valtioiden johtajien luomasta harhakuvitelmasta, että eurooppalaisten itselleen rakentama sosiaalietuusjärjestelmä olisi jokin universaali etuus koko muun maailman kansoille.

Egyptiin presidentti Abd al-Fattah al-Sisi totesi puheessaan nuorille World Youth Forum -tapahtumassa Egyptissä vuonna 2018, että ”Maahanmuutto ei ole ihmisoikeus”

Hän esitti paikalla olleille nuorille myös kysymyksen ”miksi afganistanilaiset eivät pidä parempaa huolta omasta maastaan?”  Hän pyysi nuoria myös miettimään miksi afgaanit ovat tappaneet toinen toisiansa jo 40 vuotta? Hän nosti pohdintaan myös miksi muutkaan alueen valtiot kuten esim. Pakistan, Egypti, Syyria, Libya, Iraki, Jemen tai Somalia eivät itse pidä parempaa huolta omista maistaan? Miksi aika käytetään keskinäisiin riitoihin maiden kehittämisen sijaan? Hän totesi myös, että jokaisella valtiolla on oikeus suojella omiansa ja itse rakentamaansa hyvinvointia todeten samalla, että olisi väärin kuvitella, että maahanmuutto voisi olla jokin itsestäänselvyys ja universaali oikeus.

Kuva Afganistanin tilanteesta näyttäytyy tässä aika erilaiselta totuttuun narratiiviin verrattuna.

Näitä asioita eivät ihmisoikeusaktiivit tai -järjestöt siinä omassa värittyneessä mielikuvamaailmassa edes näytä tiedostavan olevan olemassakaan julkisessa keskustelussa ympäri maailman.