Hallitus huolissaan muutaman potentiaalisen terroristin ihmisoikeuksista Al-Holin leirillä

Miksi Suomessa pallotellaan ajatuksella väkivaltaista tappajakuluttia ihannoivien aikuisten lennättämisestä Suomeen oikein verovaroin?

Miksi Suomessa halutaan vaarantaa yli 5:n miljoonan ihmisen turvallisuus? Jos ymmärryksen puute asiaan liittyvistä esitetyistä faktoista ja realiteeteista hallituksessa on niin totaalinen kuin mitä nyt julkiset ulostulot asiasta antavat ymmärtää, niin olisiko silloin syytä harkita mielentilatutkimusta valtioneuvoston ministereille?

Poliittisen “itsemurhan” voi tehdä monellakin tavalla, mutta tarviiko siinä samalla uhrata kansallinen turvallisuus?

Kalifaatin synnystä, jesidien kansanmurhasta, sotarikoksista, raakuuksista ja Al-Holista, sekä leirin vangeista laajemmin:

Iltalehti
HS
IS
NS

Al Holin leirin ISIS-taistelijat

Miksi YK ja kansainvälinen yhteisö eivät tue kurdeja, jotta Al-Holin leirillä olevat ISIS:n kannattajat ja taistelijat saataisiin asianmukaisesti saatetuksi kansainvälisen tuomioistuimen eteen?

Kaikkien kyseisessä terroristijärjestössä mukana olleiden sylliistyminen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan tulee selvittää ja punnita teon törkeyden mukaan niinkuin kansainvälisessä rikosoikeudessa on ollut tapana tehdä. On ihan turha koittaa valkopestä terroristijärjestön riveihin kuuluneiden mahdollista syyllistymistä erilaisiin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan lehdistön välityksellä. Tätä mediateatteria ja vastuun pakoilua on nyt tarjoiltu kansalaisille ympäri maailman jo ihan riittävän paljon.

Jos kerran ISIS:n tavoitteena on ollut perustaa itselleen oma valtio, Kalifaatti minkä tahansa valtion alueelle, niinkuin nyt näkyy olleen tavoitteet esim. Syyriassa ja Irakissa, niin se tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden militantit ryhmän tietoista toimintaa vallata väkivaltaisesti ja asein itselleen maa-alueita rikollisin menetelmin. Tässä kontekstissa kyse on siis sotarikoksista.

Al-Holin leirin humanitäärinen kriisi on todellinen ja siihen voidaan tuoda helpotusta tukemalla alueen kurdeja, jotka valvovat leiriä. Samalla olisi syytä selvittää kykenevätkö kurdit omatoimisesti selviytymään rikollisten saattamisesta vastuuseen, vai pitäisikö kansainvälisen yhteisön ja YK:n tukea heitä myös tässä, humanitäärisen avun antamisen lisäksi.

Ihmisoikeuksien myötä seuraa aina myös velvollisuuksia ja vastuita, ja on moraalitonta taivutella näitä poliittisina keppihevosina omien agendojen edistämiseksi. Nyt julkisuudessa käyty skandaalin käryinen keskustelu ulkoministeriön salaisten viritelmien osalta terroristien tuomiseksi Suomeen, joihin tuntuu sekaantuneen koko maan virkakoneisto muodossa tai toisessa on antanut sen kuvan, että tässä oltaisiin nyt tarjoamassa mahdollisille rikollisille jotain “vapaudu vankilasta ja vastuusta”-korttia.

Sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan voi syyllistyä yhtälailla mies tai nainen, isä tai äiti. Jopa lapsi. Eri asia kokonaan on, voiko ja pitääkö lapsi tästä asettaa vastuuseen ja tuomita?

Itsenäisyyspäivän tunnelmia yhdestä Helsingissä järjestetyistä mielenosoituksista

Solders of Odinien järjesärjestämällä “Turvallinen Suomi Takaisin”- marssilla Helsingissä huudatetaan kävelyn lomassa iskulauseita osallistujille, joista yksi usein toistettu tänä vuonna on: “Antt Rinne, vituttaako?” Muista nimeltä mainituista poliitikkoista iskulauseissa käytetään pääasiassa sanaa: “kansanpetturi”

Paikalla on paljon mielenosoittajia ja toistaiseksi ainakin kaikki näyttää sujuvan rauhallisesti. Poliisia on runsaasti paikalla turvaamassa mielenosoittajien kulkua läpi Helsingin katujen.

Mikä ihmeen kestävä kehitys?

Kansalaiset ovat saaneet kuunnella aina kyllästymiseen asti poliitikkojen suuresti hehkuttamasta kestävästä kehityksestä maapallon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Samalla köyhyys kasvaa kohisten Suomessa. Työttömiä on paljon, ruoka-avun varassa elää kasvava joukko suomalaisia, vanhusten hoito on täysin retuperällä, lapset voivat pahoin ja joka puolelta kunnista kuuluu sama viesti: “Rahat on loppu”.

Samaan aikaan Suomi (vallassa olevat poliitikot tykkäävät käyttää tätä sanaa) puuhastelee monenmoisen kehitysapuhankkeen parissa lapaten satojen miljoonien edestä kansalaisten kipeästi tarvitsemia verotuloja valtion kirstusta millon mihinkin kestävän kehityksen tarkoitukseen ympäri maailman. Muutamia esimerkkejä muille jaetusta jättipotista mainittakoon, että Etiopialle myönnettiin hiljattain 800 000 € vaalitukea, Myanmarin Yangonin suurlähetystölle annettiin hallintokuluihin 50 000 € ja Somaliaan kehitysyhteistyön suunnitteluvaroja mm. Somalian valtionrakennuksen suunnitteluun 75 000 €.

Ulkoministeriön sivuilla todetaankin, että:

“Kehityspolitiikan tavoitteena on tukea kehitysmaiden pyrkimyksiä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.”

Lisäksi todetaan, tämä perustuu YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan; Agenda 2030:en

YK:n kestävän kehityksen (Sustainable Development Goals) tavoitteista neuvoteltiin New Yorkissa syyskuussa 2015 ja ne astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. Näistä nyt sovituista kestävän kehityksen tavoitteista sovittiin silloin, että ne ovat universaaleja ja koskevat siis kaikkia valtioita ja kansoja yhteisesti. Eli kunkin valtion tulisi kukin tahollansa koittaa noudattaa näitä kestävän kehityksen tavoitteita.

Kestävän kehityksen tavoitteita on yhteensä 17, joista kolme ensimmäistä ovat “Ei nälkää“, Ei köyhyyttä” ja “Terveyttä ja hyvinvointia“. Hieno juttu! Vaikuttaa todella upealta. Paisti, että jostain ihmeen syystä näistä tavoitteista tuntuu olevan ikäänkuin harhaluulo tuolla eduskunnassa, että nämä eivät jostain syystä koskisikaan oman kansan hyvinvointia, terveyttä, toimeentuloa oikeutta riittävään ruokaan jne. päätellen mm. lukuisista syrjäytymistä mittaavista tilastoista ja avun kohdentamisesta.

Afrikkalaisia esimerkiksi autetaan kyllä auliisti, mutta ruoka-apuun liikenee tällä hetkellä lähinnä se, että siirretään se akuutti köyhyys näkyvältä paikalta laitakaupungille esim. johonkin häveliäisyyteen vedoten; että ei köyhät ruokajonoissa kokisi oloansa kiusaantuneeksi. Ettei asia vaan olisi niin päin, että “poissa silmistä, poissa mielestä“? Tätä käsitystä tukee ainakin se, että kansalaisten kasvavasta taloudellisesta ahdingosta on tullut sanomista päättäjille jo jopa Brysselistä asti, eikä tähän mitään sen kummempaa muutosta parempaan vielä ainakaan ole ollut näkyvissä.

Jokainen voi pohtia sitä tekopyhyyden ja kaksinaismoraalin määrää tässä järjen- ja kansanvastaisesta touhussa, kun nykypolitiikalla näkyy olevan lähinnä se tavoite, että nostetaan afrikkalaiset ja muut Euroopan ulkopuoliset kansalaiset hyvän leivän ääreen, ja ilmeisesti hinnalla millä hyvänsä.

Kotimaan asioita ollaan kovasti tietenkin myös ainakin näön vuoksi petraamassa lisäämällä niitä työpaikkoja (ainakin paperilla) Suomeen, että saataisiin sitä elinkeinoelämän peräänkuuluttamaa talouskasvua ja lisää työssäkävijöitä. Tästä logiikassa on sellainen asia vielä selvittämättä, että tarkoittaako tämä myös työttömien määrän pienenemistä vai tarveharkinnan poiston kautta lisääntyvän ulkomaalaisen halpatyövoiman käyttöä Suomessa?

Onkohan kukaan laskenut kuinka monta työpaikkaa hallitus pystyisi luomaan suomalaisille tuolla satojen miljoonien kehitysapurahapotilla investoimalla rahat vaikka homekoulujen remontteihin? Tämä, jos mikä edistäisi hienosti sitä terveyttä ja hyvinvointia, sekä talouskasvua Suomessa.

Ulkoministeriö

YK-liitto

Henkilökuvassa Miki Sileoni

Nykyinen rikoslainsäädäntö laahaa jäljessä etenkin lasten ja nuorten oikeusturvan osalta. Rangaistukset ovat huomattavan lieviä suhteessa tehtyihin rikoksiin ja grooming puuttuu rikoslaista kokonaan. Ilmiönä grooming ei ole mikään uusi rikostyyppi Suomessa. Sen kaltaista hyväksikäyttöä on esiintynyt jo ennen esim. otsikoihin noussutta Oulun järkyttävää rikosvyyhtiä.

Kansalaisaktivisti Miki Sileoni päätti tehdä asialle jotain ja ryhtyi lasten oikeusturvaa parantavan kansalaisaloitteen puuhamieheksi ja päättimme kysyä hieman tarkemmin mikä sai hänet ryhtymään tuumasta toimeen.

Miten näet yhteyskunnan muuttuneen turvallisuustilanteen lasten turvallisuuden näkökulmasta?

“Kun lähestyy viittäkymmentä ikävuotta on aika pitkältä ajalta perspektiiviä ja voi vertailla nykytilannetta omaan lapsuuteen ja nuoruuteen joka ajoittui 70- ja 80-luvulle. Ei silloinkaan missään pumpulissa eletty ja tietenkin tuona aikana olivat ne samat elementit olemassa kuin nykyäänkin. Ryösteleviä nuorisojengejä, väkivaltaa ja lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.

Osin nykyään on menty jopa parempaan suuntaan. Pusikoissa tai uimaloiden aitojen toisella puolella itseään lapsille paljastelijat käytännössä ennen vain vietiin päiväksi putkaan ja seuraavana päivänä nämä olivat vapaalla jalalla ilman seuraamuksia. Nykyään näille jopa pyritään saamaan jonkin asteisia rangaistuksia. Toki sana “rangaistus” on tässä kohdin jopa sarkastinen sillä lapsiin kohdistuvat pienet tuomiot ovat rankasti ihmisten oikeustajun vastasia.

Myös lasten kurittaminen on nähdäkseni vähentynyt. Siinä suhteessa olemme myös menneet eteenpäin sillä lasten oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ei saa olla vähempiarvoinen kuin aikuisen. Mitä tulee negatiiviseen kehitykseen niin yksi käännekohta oli 90-luku, jolloin Afrikan sarven alueelta suuntautui maahanmuuttoa Suomeen. Katuväkivalta raa’istui ja ennen raukkamaisina ja häpeällisinä pidetyistä teoista tuli ns. uusi normaali, tänne tulevien noudattaessaan omalle kulttuurilleen ominaista väkivaltaisempaa toiminta tapaa.

Seksuaalirikokset, joita tietenkin on aiemminkin meillä ollut ovat tekomuodoissaan raa’istuneet ja ennen täällä lähes tuntemattomat seksuaalirikosten muodot, kuten lasten joukkoraiskaamiset ja niin sanotut puskaraiskaukset ovat tulleet mukaan rikos-skaalaan. Yksi teon muoto on kuitenkin laajuudessaan ehkä jopa ylitse muiden nuorten ja lasten kohdalla ja se on sosiaalisen median kautta tapahtuva hyväksikäyttö ja houkuttelu. Tällaista ei tietenkään ollut vielä parikymmentä vuotta sitten. Jos katsoo viime aikojen järkyttäviä hyväksikäyttötapauksia jotka ovat kohdistyneet lapsiin niin lähes joka tapauksessa ensimmäinen kontakti lapsen ja häntä hyväksikäyttäneen aikuisen välillä on tapahtunut sosiaalisen median välityksellä.”

Onko sinulla lapsia?

“Kyllä, kaksi. Tyttö ja poika.”

Miksi päädyit tekemään sen kansalaisaloitteen?

“En osaa tarkalleen sanoa mistä sain alkuperäisen idean. Asia on mielessäni hautunut jossain määrin jo usean vuoden ajan. Itse heräsin asiaan suuremmassa määrin noin kolme vuotta sitten kuin todistin tilannetta jossa keski-ikäiset ulkomaalaistaustaiset miehet hyvin selkeästi pyrkivät n. 12-14 vuotiaiden tyttöjen kanssa keskusteluyhteyteen tilanteessa jossa miesten motiivit olivat selkeästi seksuaaliset.

Tähän aikaan myös Britanniasta kantautui grooming- jengien teoista järkyttäviä uutisia. Käytännössä odotin että joku politiikko, puolue tai edes media ottaisi asian esille. Lopulta huomasin että asia ei vaan etene missään muodossa eikä millään tasolla, joten en nähnyt muuta ratkaisua kuin itse lähteä tätä viemään eteenpäin. Tietysti myös viimeaikaiset julkisuudessa esiintyneet tapaukset ovat vaikuttaneet siihen, että katsoin asioiden menneen siihen pisteeseen että jotain on tehtävä.”

Minkälaiset terveiset haluaisit lähettää lainsäätäjille, siis kansanedustajille?

“Vähemmän puoluepolitikointia ja enemmän yhteisten asioiden ajamista.
Lasten- ja nuorten hyvinvointi on yksi tärkeimmistä mitä päättäjien on säilytettävä ja suojeltava. Uskon että tämä aloite on sellainen, jota jokainen puolueesta riippumatta voi kannattaa. Sen tarkoitus on parantaa lasten oikeusturvaa ja lisätä viranomaisten mahdollisuutta puuttua tilanteeseen jo ennen kuin pahin on tapahtunut.

Tällä hetkellä poliisi, ja ennen kaikkea lasten vanhemmat ovat tilanteessa jossa eivät voi tehdä asioiden kululle mitään ennen kuin tilanne on jo eskaloitunut hyväksikäyttöön tai raiskaukseen. Tähän on tultava muutos ja olemmekin saaneet jo viranomaisilta sekä lastensuojeluun liittyviltä tahoilta positiivista palautetta aloitteelle. Asia on nyt teidän käsissänne.”

Aitosuomalaiset kiittää Miki Sileonia haastattelusta.

Kansalaisaloite lasten rikosturvan parantamiseksi.

Lapsilla on oikeus turvalliseen lapsuuteen ilman aikuisten ongelmia

Yhteiskunnallista keskustelua seuratessa nousee väistämättä tuon tuostakin mieleen, että yritetäänkö lapset ottaa mukaan välineeksi käynnissä olevaan poliittiseen valtataisteluun? Retoriikka käy koko aika lasten oikeuksien puolesta, mutta onko se tärkein niistä unohtunut? Se turvallinen lapsuus ilman aikuisten huolia.

Ympäristöministeriö julkaisi 11.11.2019 kansalaisille suunnatun kyselyn koskien ilmastolain uudistusta.

Kysely ilmastolain uudistuksesta löytyy täältä.

Testin lopussa kysytään vastaajilta muutamia henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin voi halutessaan vastata. Yksi näistä on ikä, joka on “haarukoitu” 0-6 vuotta, 7-17 vuotta alkaen ja ylöspäin.

Lasten oikeuksista todetaan yleisesti, että lapsella on oikeus olla lapsi ja, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.

Suomessa lapsien ja nuorten oikeuksista poliittisella kentällä huolehtii lapsiasiavaltuutettu. Hän toimii yhteiskuntapoliittisena vaikuttajana vieden lapsia koskevia asioita eteenpäin päättäjille tehtävänään edistää yhdessä muiden samankaltaisten toimijoiden kanssa lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yhteiskunnassa.

Lapsilla itselläänkin on luonnollisesti oikeus osallistua ja kertoa mielipiteitään kaikenlaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvissä asioissa oma ikään liittyvä kehityksen taso huomioiden. Lukutaidoton pikku taapero (0-6 vuotias) tuskin on oikea kohderyhmä lakimuutosta koskevassa kyselyssä.

Vuonna 2018 teetettiin kysely ilmastonmuutoksesta 15-29 vuotiaille nuorille nimeltä Nuorisobarometri. Kyselyllä haluttiin kartoittaa kuinka huolissaan nuoret ovat omasta tulevaisuudestaan.

Lapsilla ja nuorilla on myös oikeus puhtaaseen ja elinkelpoiseen ympäristöön. Kyselyssä kävi ilmi, että huoli elinkelpoisesta maapallosta nuorten joukossa on selvässä kasvussa. Vastuun ottaminen ja toimiin ryhtyminen on kuulunut perinteisesti aikuisille ja päättäjille. Mikä yhteiskunnassa on pielessä, kun alaikäiset nuoret kuten esim. Greta Thunberg joutuvat osoittamaan päättäjille mieltään elinkelpoisen ympäristön puolesta taistellessaan näin oikeudestaan hyvään ja turvattuun tulevaisuuteen? Samaahan on tehty jo sukupolvien ajan mm. lukuisien huolestuneiden luonnonsuojelijoiden toimesta.

 

 

Vaihtoehtobudjettien esittelyviikot käynnistyivät – Vallan vahtikoirat pääsivät pisteyttämään

Oppositio on kunnostautunut julkaisemaan kukin omat vaihtoehtobudjettinsa kritisoiden samalla kovaan ääneen Rinteen hallituksen tekemää budjettia. Tämän jälkeen on mediat olleet täynnä puolesta ja vastaan argumentteja kolumneineen ja asiantuntijalausuntoineen. Ja seuraavaksi sitten rynnätään niitä YLE:n galluppeja jännäämään, että kuka onnistui tehtävässään parhaiten.

Monet yhteiskunnan tukirakenteista ovat romahtamisen partaalla. Lastensuojelusta löytyy järkyttäviä epäkohtia, etenkin huostaanoton puolella. Näille epäkohdille ei ole edelleenkään tehty mitään lupauksista huolimatta. Samoin on vanhusten hoivan laita. AVI:lta tulee jatkuvasti julkisuuteen lisää kertomuksia kauhistuttavista heitteillejätöistä ja väärinkäytöksistä. Tätä epäkohtaa yrittävät puolueet nyt hallituksessa epätoivoisesti laastaroida sillä lakipykälällä hoitajamitoituksesta.

Mitä yksi lakipykälä tulee muuttamaan, jos rahoja kuntatasolla ei ohjata vanhustenhoitopalveluihin? Miten hallitus kuvittelee, että joku “korvamerkitty” taloudellinen tuki aidosti ohjautuisi oikeaan osoitteeseen? Sitäpaitsi eihän autoilijoiden polttoaine- ja muita autoiluun liittyviä veroja voinut Sipilän hallituksen mielestä ylipäätään korvamerkitä teiden korjausvelan lyhentämiseen.

Kuntatasolla kuntien johtajat tekevät kukin oman budjettinsa, jossa päätetään mihin kunnan verotuloja käytetään ja kuinka paljon. Kunnat ovat myös niitä, jotka käytännössä solmivat ne sopimukset yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Kilpailutuksen voittaneen palveluntarjoajan lupaukset palveluiden tason toteutumisen osalta voidaan sopimuksen teon yhteydessä varmistaa kirjaamalla siihen esim. sanktioita palvelulupauksien rikkomisista. Vastaavaa on yleisesti käytössä mm. rakennusalalla. Onko sitä vanhustenhoitioalalla, on epäselvää?

Jos mietitään hyvinvointipalveluiden kehitystä yhteiskunnassa pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna, niin niistähän on kaikista tasaisesti vaan leikattu jo pitkään, vaikka kulloinkin vallan kahvassa istunut hallitus on julkisuudessa aina välillä kehuskellut miten Suomen talous kasvaa kohisten. Tästä huolimatta on ollut tarvetta leikata hyvinvointipalveluista milloin mitäkin vuodesta toiseen. Näön vuoksi on aina muistettu pitää kovaa meteliä julkisuudessa niistä tulevista “vappusatasista“, jotka sitten maalisuoralla on joko kuopattu tai kutistuneet lähes olemattomiin.

Päätöksenteko eduskunnassa alkaa lähinnä muistuttamaan jo jotain huonoa komediaa. Istuvat siellä vuodesta toiseen syyttelemässä toinen toisiansa tehdyistä huonoista päätöksistä, ja samalla paistattelemalla oman ideologiansa paremmuuden sädekehässä. Retoriikka on eri puolueilla paikoin hyvinkin sliipattua ja korkealentoista, että saisivat mahdollisimman paljon huomiota omaksi osakseen. Tämän jälkeen kopin asioista ottaakin yleensä seuraavaksi mediat, jotka sitten “pisteyttävät” ja ruotivat sen annetun esityksen. Sen jälkeen alkaa usein se uhriutumisten ja selittelyjen kierros medioissa niiden kansanedustajien osalta, jotka sillä kertaa saivat julkisuudessa ne huonoimmat arvosanat.

Kansalaiset pyörittelevät silmiänsä kasvavan ihmetyksen vallassa seuratessaan vuodesta toiseen tätä touhua, jossa eduskunnasta laukkaa lauma “mielipidemannekiineja” tasaisin väliajoin medioiden eteen saadakseen ne kulloinkin toivomansa irtopisteensä julkisuudesta, että seuraavat gallupit sitten näyttäisivät suopeita lukemia sille omalle puolueelle.

No, entäs sitten ne vallan vahtikoirat? Keitä he oikeasti ovat?

Suomen perustuslaissa todetaan, että:
“Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

Mediat julkaisevat monenlaista tietoa ja mielipiteitä uutisoidessaan asioista.
Kun rivikansalainen oman lähiönsä kahvilassa kertoo ystävälleen asioita, välittää hän myös silloin eteenpäin tietoa ja mielipiteitä.

Suomen journalistiliitto toteaa medioiden roolista mm., että:
“Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta”

Ketkä sitten ovat sitä kansaa?

Palkansaajat, yrittäjät ja toimittajat, vai ne huostaanotetut lapset, heitteillä olevat vanhukset, syrjäytyneet nuoret, työttömät ammatti-ihmiset, köyhät lapsiperheet ja eläkeläiset?
Vai ollaanko kaikki samassa veneessä?

 

Kun huolestunut kansalainen lähestyi kirjeellä sisäministeriötä alkoi häkellyttävä tutustuminen viranomaisten maailmaan

Kirje oli osoitettu sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmelle. Kysymykset olivat yksiselitteisen yksinkertaiset. Viikon sisällä tapahtui kuitenkin jo heti kaksi kulmakarvoja kohottavaa asiaa. Ensinnäkin kirjeeseen vastattiin varsin liukkaasti Rajavartiolaitokselta ja Salmi itse kertoi julkisuudessa palaavansa Brysseliin.

Kaksi viatonta kysymystä: “Aikooko Suomi palauttaa sisärajatarkastukset ja jos aikoo, niin milloin?” Kysymyksien perustelut olivat samat kuin mistä esimerkiksi Tanska jo on palauttanut sisärajatarkaset Ruotsin vastaiselle rajalle. Tanska kyllästyi ilmeisesti siihen, että Ruotsin kaupunkisota rupesi leviämään Tanskan puolelle, ja haluaa nyt turvata tanskalaisten turvallisuuden ennalta estävillä rajatarkastuksilla tältä kasvussa olevalta väkivallalta ja rikollisuudella, joka on tunnusomaista vakavalle järjestäytyneelle rikollisuudelle ympäri Eurooppaa. Olihan Suomessakin jo viime kesänä useampia samankaltaisia episodeja, etenkin Etelä-Suomessa.

Selvittely Rajavartiolaitoksen kanssa tuotti vielä lisää hämmennystä ja ihmettelyä. Sieltä todettiin, että mitään tämän kaltaisia turvallisuusuhkia Suomessa ei ole.
Kukahan tällaisiin johtopäätöksiin oikein on päätynyt, että Suomessakin kasvussa oleva järjestäytynyt rikollisuus, sekä Ruotsin puolelta hiljalleen tänne päinkin leviävä kaupunkisota ei olisi keskeinen uhka kansalaisten turvallisuudelle ja hyvinvoinnille?

Pohditaampa hetki kaikkea turvallisuuteen liittyvää analysoitavaa dataa, josta saadaan sitä aiheeseen liittyvää tilannekuvaa. Europol on tuottanut ajantasaista tietoa jäsenvaltiolle jo pitkään, jotta jäsenvaltiot voisivat reagoida näihin ennalta estävästi rikollisuuden torjumiseksi ja maan sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi. Rajavartiolaitoksen lisäksi on ainakin Poliisin, Tullin, KRP:n ja Supo:n monenlaista tilastoa, selvitystä ja tietopakettia ja vielä vino pino erilaisia työryhmiä siihen päälle tuottamassa analyysejä. Eli tietoa tilannekuvasta Suomen turvallisuuden osalta todellakin on erittäin kattavasti saatavilla jo ihan julkisestikin.

Kun näitä hienoja selvityksiä, kannanottoja, erilaisia huomioita ja laadittuja toimintasuunnitelmia kahlaa läpi, törmää keskeisesti kahteen asiaan. Usein on kyse todella pitkistä selonteosta; eli materiaalin määrä on valtava. Toinen seikka on, että paperilla kaikki näyttää selkeältä ja hoidetulta, mutta se todellinen toteutus näkyy ontuvan välillä kyllä pahemman kerran.

Sisäministeriön sivuilla kerrotaan miten EU:n ulkorajavalvontaa yritetään kehittää, ja miksi.
Se on otsikoitu: “Tehokas ulkorajavalvonta on Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden edellytys“.
EU:n ulkorajavalvonta ei ole toiminut asianmukaisesti enää moneen vuoteen, jos ollenkaan. Ja se kuitenkin oli ja on yhä edelleen edellytys rajatarkastusten luopumisesta. Päättäjillä ei näköjään ole juolahtanut mieleenkään, että kuuluisi mennä “kansalaisten turvallisuus ensin“-ajatuksella. Eli rajavalvonta käyttöön, ja sitten rakentelemaan kuntoon sitä ulkorajavalvontaa olisi oikea marssijärjestys. Koska siinähän voi mennä vaikka vuosikymmeniä puuhastellessa sitä ulkorajavalvontaa kuntoon.

Tutkimusretki erilaisten selontekojen ihmeelliseen maailmaan jatkuu ja kohdalle osuu Juha Sipilän hallituksen selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Siinä kerrotaan mm. miten poliisiin kohdistuvat leikkaukset tulevat huomattavasti huonontamaan poliisin mahdollisuuksiin vastata heille määrättyihin tehtäviin ja, että kipurajoilla mentiin jo silloin. Siitä huolimatta riitti Sipilän hallituskaudella rahaa kuitenkin moneen muuhun kohteeseen lapattavaksi ämpärikaupalla, mutta kansalaisten turvallisuudesta oltiin kyllä näköjään valmiita tinkimään, koska ajatus oli, että piti sopeuttaa ja tehdä niitä rakenneuudistuksia. Yksi kuvaava esimerkki jälleen siitä miten asiat näyttää hoituvan hienosti paperilla löytyy tästäkin selonteosta:

“Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat on palautettava nopeasti ja tehokkaasti. Hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti kielteisen päätöksen saaneille perustetaan palautuksiin keskittyviä yksiköitä minimipalveluin.”

Näitä kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita kuljeksii kuitenkin vielä tänä päivänäkin vapaana ympäri Suomen.

Internetin ihmeellisestä maailmasta osuu matkan varrella kohdalle myös sellainen kuin Turvallisuuskomitea. Onko kukaan koskaan edes kuullut, että Suomessa on tällainenkin taho? Komitean kokoonpanosta päätelleen siellä ainakin luulisi olevan tilannekuvaa varsin kattavasti saatavilla järjestäytyneen rikollisuuden uhkakuvista Suomen sisäiselle turvallisuudelle?

Asiat saattavat varmaankin näyttää paperilla milloin miltäkin, riippuen siitä mistä näkökulmasta ja mitä asiakokonaisuutta milloinkin tarkastellaan.

Jos esimerkiksi maan sisäistä turvallisuutta arvioivat tahot eivät syystä tai toisesta juurikaan paneudu esimerkiksi Europolin raportteihin kattavan kokonaiskuvan saamiseksi, niin miten ihmeessä sitten todellista tilannekuvaa silloin sieltä toimiston kirjoituspöydän takaa oikein kyetään luomaan? Europolista on varoiteltu järjestäytyneen rikollisuuden räjähdysmäisestä kasvusta unionin alueella jo pitkään vapaan liikkuvuuden luodessaan sille otollisen kasvualustan. Julkisuudessa Europolin raporteista ei ainakaan ole isommin kannettu huolta.

Yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyviä uhkia peilataan varmaankin monessakin monessa mielessä Ruotsin tilanteeseen. Myös siitä näkökulmasta, että täällä on asiat vielä toistaiseksi ainakin paremmin. Onhan se näinkin. Suomessahan kaupunkisota on vasta alkamassa, mutta Ruotsissa se on jo lähtenyt lapasesta.

Kun tätä ilmeistä järjestäytyneen rikollisuuden aiheuttamaa turvallisuusuhkaa ja sen vähättelyä ihmettelee, tulee väistämättä mieleen Tanskan päättäjien tapa ottaa vastuuta oman maansa turvallisuudesta ja aloittaa rajavalvonta Ruotsin vastaisella rajalla. Miksi ihmeessä ei Suomessa toimita samoin? Vai halutaanko odottaa kunnes täälläkin kaupunkisota ensin lähtee lapasesta? Sekin voi olla vielä edessä.

Jokin asia turvallisuustilanteen hahmottamisen osalta tuntuu ontuvan päättävällä taholla, koska turvallisessa yhteiskunnassa poliisin ei esim. tarvitsisi pelätä vastaavassa määrin oman turvallisuutensa ja henkensä puolesta toimiessaan esim. kenttätehtävissä. Olihan se hienoa huomata, että Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen huolehtii poliisien työturvallisuudesta esitellessään tiedotustilaisuudessa hiljattain poliisien uutta päivitettyä suojavarustusta, jotta poliisit kykenisivät kohtaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön asettamat haasteet oman työturvallisuutensa näkökulmasta.

Eri viranomaiset aina eduskuntaa myöten viljelevät myös ahkerasti sisäiseen turvallisuuteen liittyen ihmeellistä termiä: “turvallisuuden tunne”. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä raporteista ja tilastoista saatavan turvallisuuteen liittyvän todellisen tilannekuvan kanssa. Kylmää faktaa on, että kun rikostilastot kasvavat, uhkakuvat pahenevat, rikoksia jätetään tutkimatta, tehtäviä priorisoidaan ja poliisien määrä ei vastaa tarvetta; niin tämän kaltaisista asioista käy ilmi, että tällainen kehityssuunta ei kuvasta enää normaalia, turvallista yhteiskuntaa. Eikä tunteilla tässä yhteydessä ole mitään tekemistä asian kanssa. Tilastot puhuvat sitä omaa karua kieltään. Turvallisuuden tunteeseen voi esim. vaikuttaa vaikka hylätyksi tulemisen pelko tai pimeät syysillat, ja näitä nyt tuskin tilastoidaan maan sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä yhteyksissä.

 

EU- ja ETA-alueiden ulkopuoliset ostajat tarvitsevat luvan kiinteistökauppoihin vuoden 2020 alusta lähtien

Vuoden 2020 alusta tulee voimaan laaja lakikokonaisuus, jonka keskeinen elementti on vaatimus EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien kiinteistöostojen luvanvaraisuudesta Suomessa. Lupaprosessilla ei pyritä hidastamaan tai hankaloittamaan ulkomaista kiinteistökauppaa Suomessa, mutta se antaa valtiolle tarvittaessa mahdollisuuden puuttua sellaiseen kiinteistöhankintaan, jonka voidaan katsoa vaarantavan kansallista turvallisuutta.

Uusien lakien myötä puolustusministeriöstä tulee lupaviranomainen, joka käsittelee lupahakemukset ja tekee päätökset lupien osalta koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Käytännössä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien on haettava lupaa joko ennen kiinteistökaupan tekoa tai kahden kuukauden kuluessa sen jälkeen. Alkuvaiheessa lupaa haetaan lomakkeella ja myöhemmin sähköisessä asiointijärjestelmässä.

Puolustusministeriö on koonnut nettisivuilleen www.defmin.fi keskeisimmät tiedot uudistuksesta. Sivuja täydennetään syksyn aikana lupaprosessin eri vaiheiden täsmentyessä.

Tehokas ulkorajavalvonta on Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden edellytys

Viimeisen kolmen vuoden aikana EU on sopinut useista ulkorajavalvontaa vahvistavista toimenpiteistä. Suomi tukee toimia, joiden tarkoituksena on varmistaa tehokas ulkorajavalvonta ja samalla turvata vapaa liikkuvuus.

Eurooppalainen raja- ja merivartiosto

EU:n viimeaikaisista toimenpiteistä merkittävin on uusi, vuonna 2018 annettu asetusehdotus Eurooppalaisen raja- ja merivartioston (EBCG) kehittämisestä. Euroopan raja- ja merivartioviraston eli Frontexin operatiivista toimintakykyä vahvistetaan luomalla jopa 10 000 hengen pysyvä joukko. Osallistuminen viraston toimintaan on jäsenvaltioille entistä sitovampaa ja velvoittavampaa. Uutta on toimivallan antaminen myös Frontexin virkamiehille: tulevaisuudessa jäsenvaltioiden rajavartijoiden lisäksi on eurooppalaisia rajavartijoita.

Eurooppalaisen raja- ja merivartiostoasetuksen neuvottelut on saatu päätökseen, ja asetus tullee voimaan loppuvuodesta 2019. Asteittain kasvavan pysyvän joukon on tarkoitus olla toiminnassa vuodesta 2021 alkaen, mikä vaatii paljon työtä. Suomi tukee puheenjohtajakaudellaan asetuksen toimeenpanoa. On tärkeää varmistaa, että jäsenvaltiot osallistuvat täydellä teholla asetuksen toimeenpanoon – kuitenkin niin, ettei se heikennä tehokasta kansallista rajavalvontaa.

Yhteisten tietojärjestelmien kehittäminen

EU:n tasolla on käynnissä myös useita tietojärjestelmähankkeita. Suomen puheenjohtajakauden aikana tuetaan muun muassa rajanylitystietojärjestelmän (EES) ja Euroopan matkustustieto- ja lupajärjestelmän (ETIAS) toimeenpanoa. Suomi valmistautuu käymään neuvoston puolesta parlamentin ja komission kanssa kolmikantaiset neuvottelut, jotta ETIAS-järjestelmän toimeenpanemiseksi tehtävät tietojärjestelmäasetusmuutokset saadaan valmiiksi.

Suomen puheenjohtajakaudella tuetaan myös tietojärjestelmien yhteentoimivuus -asetuksen (interoperability) toimeenpanoa. Rajatarkastuksiin liittyvien tietojärjestelmien käyttöönotto edellyttää merkittävää panostusta sekä jäsenvaltioilta että unionin virastoilta. Tavoitteena on, että järjestelmät voidaan ottaa käyttöön kaikkialla EU:ssa yhtä aikaa. Järjestelmien kehittämisessä pyritään huomioimaan tasapaino turvallisuuden ja rajanylitysten sujuvuuden välillä.

Rajavalvonnan tason täytettävä yhdessä sovitut vaatimukset

Euroopan unionissa seurataan, että rajavalvonnan taso täyttää yhdessä sovitut vaatimukset ja että mahdolliset puutteet korjataan yhdessä. Suomi pyrkii vahvistamaan unionin rajaturvallisuuteen liittyviä laadunvalvontamekanismeja, kuten Schengenin arviointimekanismia ja haavoittuvuusarviomekanismia.

Lisäksi Suomen puheenjohtajuuden aikana kehitetään yhdennetyn rajaturvallisuuden strategista ulottuvuutta. Tavoitteena on, että kaikki jäsenvaltiot kehittävät ja toimeenpanevat strategiat, jotka varmistavat yhtenevät ja yhdessä sovitut eurooppalaiset toimenpiteet.

Intermin