Pohjois-Koreassa jälleen ne perinteiset ”ilotulitteet” ilmassa

Sillä aikaa kun muu maailma koittaa tehdä monenlaisia toimenpiteitä suojellakseen kansalaisia koronaviruksen tappavalta voimalta on Pohjois-Koreassa päädytty jälleen kasvattamaan tappavaa voimaa maailmalle.

Eurooppa sulkeutuu parhaillaan yrittäessään tasata koronan tartuntamääriä, että terveydenhoito ei kaatuisi tartuntamäärien kasvaessa.

Samaan aikaan Pohjois-Koreassa on jälleen oltu lempipuuhissa ja testattu muutaman ohjuksen toimivuutta. Nyt ammuttiin taivaalle pari jotain lyhyen matkan ohjusta. Ainakin asiantuntijat arvelevat, että ne olivat sen tapaisia. Jotain on kuitenkin taas posautetti taivaalle pullistelumielessä, kun neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa talouspakotteista ja ydinaseista ovat edelleen pattitilanteessa.

Kukaan ympärysvaltio ei tällä kertaa havainnut mitään alueloukkauksia testin yhteydessä. Vähempi diplomaattista jälkipyykkiä luvassa ilmeisesti tällä kertaa Pohjois-Korean kokeiluista. Ei taida kenelläkään nyt oikein olla aikaa moiseen.

Irishtimes

Syrjäytyneet nuoret Pohjolassa

Pohjoismaiden valtionjohtajien ajatus hyvinvointivaltiosta on Pohjolassa melko samankaltainen yhteisesti. Ajatus on ollut, että luodaan puitteet ja edellytykset katkaista nuorten syrjäytymiskierre jo varhaisessa vaiheessa. Tähän liittyy mm. hyvä opetus kaikille, että myös niiden perheiden lapset, joissa vanhemmilla itsellään on ongelmia tai ovat syrjäytyneitä saisivat saman mahdollisuuden kuin kaikki muutkin.

Syrjäytyminen kuullostaa sanana hämäävältä, mutta kysehän on pohjimmiltaan vain ilmiöstä missä valtion johto toisensa jälkeen on epäonnistunut työllisyyspolitiikassa maassamme.

Jos työikäiselle ja -kuntoiselle ihmiselle ei ole työtä tarjolla, jolla elättää itsensä ja mahdollisesti myös perheensä, jää hän väistämättä jossain vaiheessa yhteiskunnan ulkopuolelle ainakin hetkellisesti.
Kun tippuu kyydistä syrjään alkaa katkeruus usein kalvamaan. Silloin tulee helpommin myös kuvioihin mukaa päihteet ja rikollisuus.

Suomen vanhassa agraariyhteiskunnassa riitti yleensä jokaiselle hommia ihan eri tavalla, koska särvin piti saada pelloilta pöytään. Useimmiten se tehtiin myös pelkästään käsipelinä, jolloin riittävä työvoima oli keskeisessä asemassa. Se, että toimii osana yhteisöä saa ihmisen kokemaan itsensä tarpeelliseksi ja merkitykselliseksi, vaikka kyse oliskin vain perunoiden kuokkimisesta mullan uumeinista.

Nykyisellään asetelma on etenkin 1990-luvulta alkaen muuttunut niin, että puheet ovat olleet pikemminkin työllisyystavoitteissa eikä niinkään enää työvoimassa.
Tämä ilmiö ei ole syrjäytyneiden ihmisten tai nuorten syytä, vaan pitkään samankaltaisena jatkuneesta talouspolitiikaasta johtuvaa. Hallitus toisensa jälkeen on epäonnistunut tehtävässään tältä osin ja se näkyy ihan eri tilastoissa, kuin mihin ovat tottuneet tujoittelemaan. Se näkyy mm. ruoka-apujonojen pidentymisenä, päihteiden käytön lisääntymisenä, masentuneisuuden lisääntymisenä, kasvaneina itsemurhatilastoina, jne.

Kun puhutaan syrjäytyneistä ihmisistä, niin nuorista kuin aikuisista, mahtuu joukkoon kantasuomalaisten lisäksi myös eri puolilta maailmaa Suomeen asettuneita siirtotyöläisiä. Heistä on ajan kanssa monista tullut pysyvä osa suomalaista yhteiskuntaa. Siirtotyöläisiä on aina ollut liikkeellä ja usein kyse on ihmistä, jotka viipyvät vain hetken keräten ansioita palatakseen sitten takaisin omiensa pariin. Jotkut kuitenkin asettuvat maahan pysyvästi ja myös he ovat riippuvaisia niistä työpaikkoista, että eivät syrjäytyisi. Ovat siis ihan samassa veneessä kuin kantasuomalaiset. Lukemattomia suomalaisia on myös käynyt välillä muualla tienaamassa ansioita itselleen. Jotkut ovat jääneet sille tielle ja jotkut ovat tulleet takaisin kotimaahan.

Nykyinen ylikuumentunut keskustelu syrjäytyneistä ihmisistä, joka yhdistetään etenkin Ruotsin huonoon turvallisuustilanteeseen ghettoutuvilla alueilla on saanut mitä ihmeellisimpiä perusteluja ja selittelyjä ilmiön juurisyistä.

Jos ei ole töitä, syrjäytyy. Jos otetaan vastaan liikaa siirtotyöläisiä, ei heille yksinkertaisesti silloin ole töitä tarjolla.

Turvapaikanhakijat eivät ole siirtotyöläisiä. He ovat turvapaikanhakijoita.

Ero turvapaikanhakijan ja siirtotyöläisen välillä on se, että toisesta tulee veronmaksaja maassaoloajan osalta. Toisesta sitävastoin tulee verovaroin elätettävä henkilö, joka ei tule integroitumaan yhteiskuntaan.

Integroituminen yhteiskuntaan vaatii osallistumista yhteiskuntaan. Työnteolla osallistutaan yhteiskuntaan. Työnteko opettaa sen tarvittavan vastuullisuuden jokaiselle yksilölle osana yhteiskuntaa. Kotona maleksiminen perusterveen ja työkykyisen ihmisen kohdalla opettaa laiskasi. Työhaluisille ihmisille työn puuttuminen kasvattaa helposti katkeruutta ansioiden jäädessä saamatta.

Unohdettiinko uhrit hyvepisteitä pokkuroidessa?

Yhteiskunnan haavoittuvimpiin luetaan usein naiset ja lapset. Heistä on aina pyritty pitämään erityistä huolta. Mikä sai vuonna 2015 ja siitä eteenpäin yhteiskunnan kääntämään niin monille yllättäen selkänsä?

Kaksinaismoraalin aikakaudella on suhtautuminen kantasuomalaisten kokemiin erilaisiin heihin kohdistuneisiin rikoksiin ja vääryyksiin muuttunut joidenkin henkilöiden ja instituutioiden taholta vähätteleväksiä ja uhrin kokemuksia mitätöiväksi yleiseksi asenteeksi. Näin tämä on julkisuudessa usein näyttäytynyt yleisesti ja näin tämä on myös monen ihmisen sydämessä koettu. Raiskaus on kuitenkin aina raiskaus.

Seksuaalinen väkivalta, häirintä, kiusaaminen ja muu väkivalta maahanmuuttajataustaisten miesten toimesta on ihan yhtä rikollisesti tuomittavaa kuin kantasuomalaisten miesten tekemänä. Etenkin vuodesta 2015 alkaen on kuitenkin julkisuudessa usein ollut jopa paheksuntaa uhria kohtaan, jos rikoksen tekijä on ollut ulkomaalainen.

Kysehän on ihan sairaasta ajattelusta. Lämmintä itkua on välillä väännetty valtamedioiden sivuilla ison ymmärryksen kera miesten tarpeista alkaen ja ties mistä kaikesta muusta rikokseen mukamas oikeuttavasta tekona kantasuomalaista naista tai lasta kohtaan. Nuoria tyttöjä on syyllistetty välillä jopa etukäteen vaikkapa lyhyen hameen käyttämisestä. Lopuksi on usein tietenkin vielä muistettu leimata uhri ja uhrin puolestapuhujia rasisteiksi.

Ruotsissa tilannetta on ollut vielä järkyttävämpää seurata sivusta erilaisten medioiden tekemistä henkilöhaastatteluista, kannanotoista, oikeuskäytännöistä ja kasvaneista raiskausrikostilastoissa. Mikä ihme saa ihmisen kääntämään mielessään tehdyn raiskausrikoksen joko pärstäkertoimen, uskonnollisen taustan tai vaikkapa ihon värin perusteella jotenkin vähempi tuomittavaksi?

Jos maahanmuuttajataustaisten ihmisten tekemiä henkilöön kohdistuvia rikoksia ei kyetä valtion johdon tai julkisen sanan toimesta tunnustamaan rikoksiksi de facto, niin on jotain pahasti pielessä. Silloin siinä unohdetaan rikoksen uhri kokonaan. Se alentaa uhrin ihmisarvoa ja mitätöi hänet ihmisenä täysin.

Vähättelevä tai syyllistävä suhtautuminen on raiskatun tytön tai naisen täydellistä julkista mitätöimistä ja nöyryyttämistä. Koetut kauheudet rikoksen uhrille ovat yhtä hirvittävät tekijästä riippumatta. Rikoksen tekijän tausta ei tee rikosta yhtään vähäisemmäksi uhrin kokemuksien kannalta.

Tällainen suhtautuminen niin monen julkisuuden henkilön ja päättäjän taholta näiden vuosien aikana nostaa väistämättä mieleen Saksassa 1930-40 luvuilla  tehdyt rikokset ihmisyyttä vastaan, kun juutalaisten ihmisarvoa haluttiin myös alentaa ja mitätöidä silloin niin monen toimesta.