SATA VUOTTA SITTEN: Tullihelpotuksia Suomenlahden saarten kalastajille

29. huhtikuuta 1920 valtioneuvosto määräsi Suomenlahden ulkosaarten asukkaille merkittävän tullaushelpotuksen. Näiden ei tarvinnut käydä tullaamassa Virosta tuomiaan tavaroita tullikamarissa, vaan tulliselvitys voitiin hoitaa saaristoon sijoitetuilla tulliasemilla. Oletuksena oli, että saaristolaiset toisivat ulkomailta tavaraa vain omaa kulutustaan varten eli omaan käyttöön. Samaan aikaan alkoholin salakuljetus Virosta kiihtyi.

Suomenlahden saarten pääelinkeino oli kalastus. Perinteisesti pääosa saaliista oli viety Pietarin ja Viron markkinoille. Virossa oli käyty ”seprakauppaa”, jossa kalastajat vaihtoivat silakat suoraan sikäläisiin maataloustuotteisiin. Autonomian aikana Suomenlahden kalastajien matkoihin oli sovellettu helpotettua tullimenettelyä, jos nämä eivät tuoneet kaupallista tavaraa, mutta nyt tilanne oli uusi. Suomi ja Viro olivat itsenäisiä valtioita, Venäjä taas oli sulkeutunut kokonaan. Olot olivat epävakaat. Toimeentulo saarilla oli vaikeutunut. Koko maassa oli pulaa elintarvikkeista ja kauppaa säännösteltiin.

Lokakuussa 1919 Kalastushallitus pyysi maatalousministeriöltä, että Suursaaren, Tytärsaaren, Haapasaaren, Lavansaaren, Seiskarin ja Koiviston kalastajat saisivat tullata ulkomailta omaan käyttöön tuomansa tavarat oman paikkakuntansa tullivartioasemalla. Lisäksi Kalastushallitus esitti, että Virolahden Pitkäpaaden, Paation, Martinsaaren ja Mustamaan saarten asukkaat saisivat tullata tavaransa Pitkäpaaden tullivartiolla ja vastaavasti Vehkalahteen kuuluvien Tammion ja Kuorsalon asukkaat asioisivat Haapasaaren tullivartiolla Kotkan edustalla. Asia päätyi valtioneuvoston käsittelyyn.

Valtioneuvosto päätti 29. huhtikuuta 1920, että ulkosaarilla asuva kalastajaväestö saisi tullata ”Suomenlahden rannikon maista” omaan käyttöön tuomansa elintarvikkeet ja rehut, kuten Kalastushallitus oli esittänyt. Ehdoksi tuli, ettei niistä kertyvä tullimaksu saanut kerralla ylittää 1 500 markkaa ja että kalastajat hankkisivat tavaroilleen tarvittavat tuonti- ja vientilisenssit sekä kustantaisivat tulliasemille myös tullauksessa tarvittavat vaa´at ja punnukset. Tullihallituksen olisi ilmoitettava mahdollisista epäkohdista heti valtioneuvostolle.

Ainoa tosiasiallinen maa, josta kalastajat saattoivat tuoda tavaroita, oli Viron tasavalta. Tässä vaiheessa ei selvästikään haluttu poissulkea mahdollisuutta käydä kalakauppaa myös Venäjällä, jonka kanssa käytiin neuvotteluja rauhasta.

Kesäkuussa 1920 kalastajien tuontibyrokratiaa helpotettiin hieman. Yksi säännöstelyviranomaisista, valuuttaneuvosto, salli kalastajien tuoda ilman erillistä lupaa kutakin Viroon vietyä silakkatynnyriä kohden kahdeksan hehtolitraa perunoita. Perunat oli tuotava saman tulliaseman kautta, jossa silakat oli vientiselvitetty. Tulliasemien oli valvottava, että perunoita toivat Virosta vain ne, jotka olivat vieneet vastaavan määrän silakkaa.

Vuotta myöhemmin, keväällä 1921, Tullihallitus totesi tullausjärjestelyn epäonnistuneeksi ja esitti sen lopettamista. Syyksi se ilmoitti, ettei ulkosaarten tulliasemien henkilökunta kyennyt tullaamaan tavaroita oikein, eivätkä esimiehet Haminan, Kotkan ja Viipurin tullikamareissa kyenneet valvomaan toimintaa. Valtioneuvosto ei ollut samaa mieltä, vaan määräsi, että helpotuksia jatkettaisiin, mutta sallitut tavarat rajattaisiin aiempaa tarkemmin. Jatkossa ulkosaarilla sai perunoiden ohella tullata vain viljaa, jauhoja, lanttua, kaalia, omenoita, lihaa, voita, kananmunia, heiniä ja olkia. Lisäksi vastaava tullausoikeus annettiin myös Lavansaaren tullivartiolle. Tullihallitus määrättiin antamaan saariston tulliasemille ”niin tarkat ohjeet…, että epäselvyyttä tullauksessa ei syntyisi”.

Mielenkiintoista on, ettei asian yhteydessä puhuttu mitään siitä, että alkoholin salakuljetus mereltä oli alkanut kasvaa nopeasti Suomenlahden saarten kautta. Viinaa toivat Virosta nimenomaan ne, jotka kävivät siellä muutenkin. Myöhemmin kesällä 1920 Tullihallitus totesi valtiovarainministeriölle, kuinka pirtun salakuljetus Virosta oli kasvanut räjähdysmäisesti:

Sikäli kuin rannikkovartioväki on retkillään saarissa havainnut, jättävät kalastajat monin paikoin rehellisen ammattinsa antautuakseen kokonaan tähän kannattavaan liikkeeseen. Kun pirttua on viljalti saaristossa saatavana, nauttivat sitä yleisesti paitsi miehet myös naiset ja nuoriso. Tehokkaan vartioinnin aikaan saaminen vaatii suunnattomia kustannuksia.

Mahdollisuus tullata tuomiset saarilla ”omalla” tulliasemalla olisi periaatteessa mahdollistanut myös Viron-matkojen tehokkaamman valvonnan. Tästä ei kuitenkaan koskaan puhuttu asian yhteydessä. Ulkosaarten tulliasemilla oli henkilökuntaa niukasti, yleensä esimies ja pari kolme tullivartijaa. Tulli valvoi merialuetta tullilaivoilla ja partioveneillä, mutta niitä ei ollut tulliasemilla.

Valtiojohto yritti elvyttää saariston kalastusta useaan otteeseen 1920-luvulla. Yhtenä keinona olivat tullihelpotukset ja tuontitullin korotukset ulkomaisille kalatuotteille, eritoten sillille. Vastaavasti virolaiset perunat olisi haluttu tehdä kokonaan tullittomiksi, kuten kaikki vaihtokauppana Virosta tuotavat tavarat. Suomalaiset perunanviljelijät eivät kuitenkaan olleet tullivapaudesta yhtä innostuneita. Virokin pyrki suojelemaan omia kalastajiaan suomalaiselta silakalta tullimaksuilla. Lopulta ulkosaarten asukkaat saivat oikeuden tullivapaaseen tuontiin. Suurin pettymys oli vuoden 1921 alussa voimaan tullut Tarton rauha, joka ei tuonutkaan mahdollisuuksia kaupankäyntiin Venäjällä. Yhtenä lisäpontimena saariston olojen kehittämiselle oli saada hillittyä asukkaiden innostusta alkoholin salakuljetukseen. Näin ajateltiin käyvän, jos entiset elinkeinot saataisiin jollain tapaa palautetuiksi. Suomenlahden kalanvienti ei kuitenkaan enää elpynyt entiselleen.

Tulli

Tulli kantoi 274 miljoonaa euroa veroja vuonna 2019

Suurimmat verotuotot 2019 ja 2018

Vuosi 2019    Vuosi 2018
Tullimaksut                                    188 milj. €    173 milj. €
Väylämaksut                                    52 milj. €      49 milj. €
Maahantuonnin arvonlisävero 31 milj. €    260 milj. €
Palvelumaksuja yms.                      3 milj. €          3 milj. €

Tulliselvitys osana kauppapolitiikkaa

Tulliselvityksen avulla toteutetaan EU:n kauppapolitiikkaa. Kannetut tullimaksut tilitetään EU:lle, ja ne ovat osa EU:n määrärahoja (EU:n omat varat). Tullimaksuilla voidaan myös kontrolloida ja rajoittaa Euroopan unionin ulkopuolelta tuotavia tavaroita ja turvata EU:n sisäkauppaa. Esimerkiksi polkumyyntitulli voidaan ottaa käyttöön, jos tavaraa on tuotu EU:n ulkopuolelta sellaiseen polkumyytyyn hintaan, joka alittaa viejämaassa tuotantokustannukset ja kotimarkkinahinnat.

Suomen valtiolle 38 miljoonan euron kantopalkkio

Tullimaksujen kokonaiskanto oli noin 188 miljoonaa euroa vuonna 2019. Tulli tilitti tullimaksuja EU:lle 150 miljoonaa euroa ja Suomen valtiolle 38 miljoonaa euroa kantopalkkiota. Suomen valtiolle jää vuosittain tullimaksuista 20 prosentin kantopalkkio.

Vuonna 2019 Tullin kantamien väylämaksujen määrä nousi 52 miljoonaan euroon, mikä on kolme miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Maahantuonnin arvonlisäveron kanto siirrettiin vuoden 2018 alussa pääosin Verohallintoon. Siirrosta johtuen Tullin kantamien arvonlisäverojen määrä pieneni 229 miljoonaa euroa verrattuna edelliseen vuoteen.

Tulli kantoi vuonna 2019 noin 31 miljoonaa euroa arvonlisäveroa rekisteröimättömiltä ja rekisteröidyiltä arvonlisäverovelvollisilta, jos tullimenettelyn säännöksiä oli rikottu. Tulliselvityksessä määrätään maahantuotaville tavaroille tullausarvo, jonka perusteella yritykset ilmoittavat arvonlisäveromäärän Verohallinnolle. Lisäksi tullausarvon perusteella Tulli ja Verohallinto valvovat maahantuonnin arvonlisäveron oikeamääräistä kantoa.

Palvelumaksuja Tulli kantoi vuotta 2018 vastaava määrä eli kolme miljoonaa euroa. Vuonna 2019 verojäämien määrä oli 1,3 miljoonaa euroa ja niiden suhteellinen osuus oli 0,47 prosenttia veronkannosta. Viime vuonna vastaavat luvut olivat kaksi miljoonaa euroa ja 0,41 prosenttia.

Tulli