Hallitus huolissaan muutaman potentiaalisen terroristin ihmisoikeuksista Al-Holin leirillä

Miksi Suomessa pallotellaan ajatuksella väkivaltaista tappajakuluttia ihannoivien aikuisten lennättämisestä Suomeen oikein verovaroin?

Miksi Suomessa halutaan vaarantaa yli 5:n miljoonan ihmisen turvallisuus? Jos ymmärryksen puute asiaan liittyvistä esitetyistä faktoista ja realiteeteista hallituksessa on niin totaalinen kuin mitä nyt julkiset ulostulot asiasta antavat ymmärtää, niin olisiko silloin syytä harkita mielentilatutkimusta valtioneuvoston ministereille?

Poliittisen “itsemurhan” voi tehdä monellakin tavalla, mutta tarviiko siinä samalla uhrata kansallinen turvallisuus?

Kalifaatin synnystä, jesidien kansanmurhasta, sotarikoksista, raakuuksista ja Al-Holista, sekä leirin vangeista laajemmin:

Iltalehti
HS
IS
NS

Kansalaisyhteiskunnan uudet vaikuttajat – Kansalaisaktivistit

Viime vuodet kasvussa ollut yleinen tyytymättömyys vallitseviin oloihin yhteiskunnassa on aktivoinut monenlaisia ihmisiä toimimaan. Vastakkainasettelu on myös kasvanut samassa suhteessa. Ilmiö on pesiytynyt vahvasti myös eduskuntaan ja tuntuu haittaavan jo demokratiaa, päätellen hallituksen pikaerosta, seuranneesta ministereiden uudelleenjärjestelystä ja uunituoreen hallituksen heti alkaneesta uudesta hallituskriisistä.

Kansalaisyhteiskunnan osalta mm. itsenäisyyspäivän mielenosoitukset antavat hyvän otannan eri ryhmien perusteluista oman aktivisminsa tavoitteista, kunkin ideologisen ryhmittymän puolustaessaan omia oikeuksiaan. Sirkus-Eduskunnan osalta jokainen voi katsoa itse valtamedioiden lööpeistä missä mennään uunituoreen hallituksen uskottavuuden osalta.

Yle kertoi hiljattain kolmesta aktivistista ja heidän näkemyksistään ja siitä miten he kokevat yhteiskunnan suhtautumisen heidän aktivismiin. Yhteiskunnan tietynlainen marginalisoiva asenne näkyi olevan jotenkin keskiössä näiden henkilöiden kertomuksissa. Yle:n haastattelemat henkilöt kokivat tulleensa jotenkin leimatuiksi yhteiskunnan ääripäiden edustajiksi. Jutun haastateltavat kertoivat Yle:lle olevansa trans-aktivisti, eläinoikeusaktivisti ja ihmisoikeusaktivisti. Mm.  itsenäisyyspäivän “Helsinki ilman natseja”-mielenosoitus tuntuu keräneen yhteen näitä aktivisteja yhteisen asian puolesta. He olivat nyt itsenäisyyspäivänä ilmoituksen mukaan paikan päällä vastustamassa äärioikeistoa.

Helsingissä järjestettiin samana päivänä myös mm. “Turvallisen Suomen Takaisin”- mielenilmaus, sekä 612-muistokulkue Hietalahden hautausmaan sankarihaudoille. Nämä molemmat tapahtumat miellettiin yleisesti julkisuudessa äärioikeistolaiseksi liikehdinnäksi Suomessa. Molemmat tapahtumat keräsivät yhteen yhteisen asian puolesta kansallismielisiksi tituleerattuja ihmisiä eri puolilta maata.

Jos mietitään asioita yhden perinteisin yhteiskunnallisen jakolinjan kautta, niin oikeistolaisuus on yleensä edustanut rikkaita, eliittiä, suuryrityksiä, pankkimaailmaa, riistoa jne. Vasemmistolaisuus on perinteisesti edustanut mm. duunareita, työväenliikettä, anarkismia, kommunismia jne.

Julkisuudessa on jo pidempään pyritty leimaamaan kansallismieliset kansalaiset äärioikeistolaisiksi, vaikka osallistujat itse pitävät itseään lähinnä kansallismielisinä. Jokaisella ryhmittymillä toki saattaa olla se oma erillinen näkemys tai poliittinen agenda, mutta yhteinen nimittäjä tuntuu näillä ihmisillä olevan nimenomaan se kansallismielisyys.

Kansallismielisyys Suomessa on paljon muutakin, kuin itsenäisyyspäivän kulkueita, mielenosoituksia tai vaikuttamista esim. somessa. Kansallismielisyyttä aatteena kannattavat hyvin laaja joukko erilaisia ihmisiä ilman sen syvempää poliittista vaikutinta. Kansallismielisiä aktivisteja on myös monenlaisia, koska on niin monenlaisia arvoja ja asioita joita koetaan tärkeäksi puolustaa tai edistää.

Se keskeinen yhdistävä tekijä kansallismielisten piirissä tuntuu olevan yhteinen huoli Suomen tulevaisuudesta talouden, itsenäisyyden ja turvallisuuden näkökulmasta.

Kansallismieliset siis kantavat kasvavaa huolta mm. pitkään jatkuneen leikkauspolitiikan haitallisista vaikutuksista yhteiskuntaan, josta nyt on ollut nähtävissä mm. vanhustenhoidon järkyttävä tila, lastensuojelun huono hoito, sekä mm. köyhyyden aiheuttamasta syrjäytymisen kasvu ja rikollisuuden räjähdysmäinen lisääntymisestä Suomessa. Lisäksi lukuista kansallismieliset kantavat huolta demokratian rapautumisesta Suomessa, koska maata johdetaan enevässä määrin ikäänkuin Suomi olisi jo osa EU-Liittovaltiota. Sellaistahan ei ole vielä edes laillisesti olemassakaan, mutta se on yksi EU:n tavoitteista.

Syvenevä integraatio esimerkiksi, josta julkisuudessakin on ollut jo puhettakin tarkoittaa mm. yhteistä budjettia, yhteistä armeijaa ja keskushallintoa, joka tulee tosiasiallisesti viemään itsenäisyyden suvereenilta valtiolta. Kansallismieliset ihmiset kantavat erityisen syvää huolta siitä, että näistä asioista ei uutisoida riittävästi ja asianmukaisesti. EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä taannoin suomalaisille kerrottiin medioissa lähinnä, että markasta ei ollut tarkoitus luopua ja, että ruoan piti halventua. Kuitenkin omasta valuutasta luovuttiin ilman kansanäänestystä, ilmoitusluontoisesti valtiovallan taholta ja hintakehityskin on ollut jotain ihan muuta.

Mihin on kadonnut tutkiva journalismi ilman ennakkoasenteita? Leimaaminen julkisesti äärioikeistolaiseksi ilman tarkempaa perehtymistä on lähinnä osoitusta tietämättömyydestä ja poliittisista taustavaikuttimista.

Käydyn julkisen keskustelun perusteella saa helposti sen vaikutelman, että kansallismieliset ihmiset olisi lähinnä poliittisista mielipide-eroista johtuen haluttu yhteiskunnassa osoittaa jotenkin toisen luokan kansalaisiksi yhteiskunnan äärilaidoille. Lisäksi julkisuudessa jo pidempään esillä ollut keskustelun sävy kansallismielisistä ei-toivottuna ryhmänä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina herättää todella suurta ihmetystä. Mihin yhteiskuntamme on menossa, jos osa ihmisistä halutaan sulkea täysin ulkopuolelle mielipide-eroista johtuen?

Aitosuomalaiset päätti kysyä Yle:ltä onko heillä tarkoitus tehdä juttua myös kansallismielisten kansalaisaktivistien erilaisista syistä ryhtyä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi?

Odotamme edelleen vastausta.

Al Holin leirin ISIS-taistelijat

Miksi YK ja kansainvälinen yhteisö eivät tue kurdeja, jotta Al-Holin leirillä olevat ISIS:n kannattajat ja taistelijat saataisiin asianmukaisesti saatetuksi kansainvälisen tuomioistuimen eteen?

Kaikkien kyseisessä terroristijärjestössä mukana olleiden sylliistyminen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan tulee selvittää ja punnita teon törkeyden mukaan niinkuin kansainvälisessä rikosoikeudessa on ollut tapana tehdä. On ihan turha koittaa valkopestä terroristijärjestön riveihin kuuluneiden mahdollista syyllistymistä erilaisiin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan lehdistön välityksellä. Tätä mediateatteria ja vastuun pakoilua on nyt tarjoiltu kansalaisille ympäri maailman jo ihan riittävän paljon.

Jos kerran ISIS:n tavoitteena on ollut perustaa itselleen oma valtio, Kalifaatti minkä tahansa valtion alueelle, niinkuin nyt näkyy olleen tavoitteet esim. Syyriassa ja Irakissa, niin se tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden militantit ryhmän tietoista toimintaa vallata väkivaltaisesti ja asein itselleen maa-alueita rikollisin menetelmin. Tässä kontekstissa kyse on siis sotarikoksista.

Al-Holin leirin humanitäärinen kriisi on todellinen ja siihen voidaan tuoda helpotusta tukemalla alueen kurdeja, jotka valvovat leiriä. Samalla olisi syytä selvittää kykenevätkö kurdit omatoimisesti selviytymään rikollisten saattamisesta vastuuseen, vai pitäisikö kansainvälisen yhteisön ja YK:n tukea heitä myös tässä, humanitäärisen avun antamisen lisäksi.

Ihmisoikeuksien myötä seuraa aina myös velvollisuuksia ja vastuita, ja on moraalitonta taivutella näitä poliittisina keppihevosina omien agendojen edistämiseksi. Nyt julkisuudessa käyty skandaalin käryinen keskustelu ulkoministeriön salaisten viritelmien osalta terroristien tuomiseksi Suomeen, joihin tuntuu sekaantuneen koko maan virkakoneisto muodossa tai toisessa on antanut sen kuvan, että tässä oltaisiin nyt tarjoamassa mahdollisille rikollisille jotain “vapaudu vankilasta ja vastuusta”-korttia.

Sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan voi syyllistyä yhtälailla mies tai nainen, isä tai äiti. Jopa lapsi. Eri asia kokonaan on, voiko ja pitääkö lapsi tästä asettaa vastuuseen ja tuomita?

Poliisi on varautunut palaajiin

Tiedote: Poliisihallitus

Poliisi on varautunut siihen, että al-Holin leiriltä saapuisi ihmisiä Suomeen. Varautumissuunnittelua on tehty useamman kuukauden ajan. Poliisin erityisenä näkökulmana on ollut sisäisen turvallisuuden varmistaminen.

– Poliisin tehtävänä on puuttua kaikkiin palaamisesta mahdollisesti aiheutuviin turvallisuusuhkiin Suomessa, oli kyse sitten palaajista, heidän lähipiiristään tai muista toimijoista, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

– Olen aiemmin todennut, että minulla ei ole ollut tiedossa ulkoministeriön suunnitelmien sisältöä al-Holissa olevien suomalaisten hakemiseksi. Poliisihallitus ei ole myöskään saanut virallista ulkoministeriön virka-apupyyntöä tai muuta pyyntöä aiheesta. Poliisihallituksen asiantuntijat ovat luonnollisesti olleet mukana ulkoministeriön vastuulla olevassa suunnittelussa.

Julkisuudessa on viitattu Poliisihallituksessa valmisteltuun asiakirjaan, jonka allekirjoittajana on ollut poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kyseessä on salassa pidettävä poliisin omaan varautumiseen liittyvä suunnitelma.

Miksi tasavallan presidentti ei nimennyt virkamieshallitusta?

Ex-pääministeri Antti Rinne ilmoitti eilen tasavallan presidentille Sauli Niinistölle, että hallitus eroaa. Tasavallan presidentti hyväksi eropyynnön, mutta pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä. Mitä ihmettä? Eikö Rinteen hallitus eronnutkaan?

Samat henkilöt siis jatkavat halliten maata toimitusministeriöstöstä käsin, mutta ilman poliittista vastuuta ministeriössä, jonka toiminnasta ei näy olevan mitään tarkkaa lainsäädäntöä olemassa.

Kovasti ovat kansanedustajat tässä uudessa ministeriössä julkisuudessa korostaneet toiveitaan siitä, että sama porukka pääsisi jatkamaan saman hallitusohjelman toteuttamista. Rinnettä on jopa ehdotettu hallitustunnustelijaksi. Kansa tuskin enää jaksaisi suuremmin hämmästyä, jos vaikka jotenkin onnistuisivat ujuttamaan Rinteen uudestaan ihan pääministeriksi asti.

Kyllä nyt alkaa näyttämään jo siltä, että Hölmölän valtakunnassa keulii mopo jo isomman kerran.

Demokratian ja oikeusvaltioperiaateen näkökulmasta tuntuu nykyinen toimitusministeriö todellakin jo varsin oudolta ratkaisulta. Rinne jätti hallituksen eropyynnön julkisuudessa alkaneesta muunnellun totuuden vyörystä. Tässä vaiheessa julkisuudessa käyty jälkipuinti osoittaa lähinnä tahdin kiihtymistä palturin saralla. Koko eronnut ja “ei kuitenkaan niin eronnut” hallitus alkaa kohta kokonaisuudessaan olemaan enemmän tai vähemmän ryvettynyttä monenlaisista epämääräisistä palturiin tai muunneltuun totuuteen liittyvissä asiayhteyksissä.

Näin valtioneuvosto uutisoi eilen Rinteen hallituksen eron:

“Presidentti Niinistö on hyväksynyt pääministerin eronpyynnön ja pyytänyt, että hallitus jatkaa toimitusministeristönä.”

Tasavallan presidentti siis itse pyysi Rinteen hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä.

Tähän pohdintaan voidaan vielä lisätä kysymys jääviyden näkökulmasta, että pystyvätkö Rinteen hallituksen kansanedustajat ja ministerit olemaan noudattamatta itse tekemäänsä hallitusohjelmaa koko sinä aikana kunnes maahan saadaan parlamentaarista luottamusta nauttiva hallitus? Mistä kansalaiset voivat olla varmoja? Pitääkö asettaa eduskuntaan kansalaistoimikunta vahtimaan toimitusministeriön tekemisiä? Aiheellisia kysymyksiä, koska palturi ja muunneltu totuus on viime päivät ollut sen verran “sakeaa”.

Wikipediassa toimitusministeriöstä kerrotaan mm., että:

Toimitusministeristön katsotaan voivan hoitaa välttämättömät juoksevat rutiiniasiat ja sellaiset kiireelliset asiat, joiden ratkaisua ei voida siirtää uudelle hallitukselle. Toimitusministeristö ei kuitenkaan enää toteuta hallitusohjelmaa.”

 Toimitusministeriön asemasta ei ole nimenomaisia säännöksiä, ja toimitusministeristöllä on muodollisesti sama toimivalta kuin hallituksella ennen sen eronpyyntöä. Toimitusministeristövaiheessa hallituksen ei kuitenkaan odoteta tekevän uusia poliittisia ratkaisuja tai aloitteita.”

Myös virkamieshallitus on eräänlainen toimitusministeriö.

Sen ero nykyiseen toimitusministeriöön on lähinnä siinä, että se koostuu etupäässä virkamiehistä.

Toimitusministeriö itsessään on ilman parlamentaarista tukea toimiva väliaikainen hallitus. Toimitusministeristön asemasta ei ole olemassa suoria säännöksiä. Ohjurina sen toimivaltuuksista jne. on käytetty lähinnä erilaisia tulkintoja valtiosäännöstä.

Tasavallan presidentille tarjottiin mahdollisuus kommentoida asiaa.

Hallitus erosi – Jatkaako Rinne edelleen kansanedustajana?

Suomessa on seurattu Postin työtaistelusta alkanutta hallituksen julkista sekoilua ja selittelyä siitä, että kuka kertoi mitäkin, kenelle ja missä vaiheessa. Palturia on puhuttu monella suulla. Kansanedustajaa velvoittaa perustuslain mukaan oikeus ja totuus. Siirtyykö Antti Rinne nyt myös muihin hommiin kansanedustajan pestistään kuten Sirpa Paatero?

Valtioneuvosto tiedotti hallituksen erosta tänään Twitterissä seuraavasti:

“Pääministeri Antti Rinne on jättänyt tasavallan presidentille hallituksensa eronpyynnön. Tasavallan presidentti hyväksyi eronpyynnön ja pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä.”

Tiedotteessa mainittiin hallituksen eronpyyntö ei Antti Rinteen ero eduskunnasta.

Aitosuomalaiset pyysi kommenttia tasavallan presidentiltä Sauli Niinistöltä koskien pääministeri Antti Rinteen ilmoitusta hallituksen erosta ja siihen liittyvistä asioista siten, että:

“Onko perustuslain mukaista, että julkisuudessa valehtelusta kiinni jäänyt pääministeri Antti Rinne ylipäätään voi jatkaa eduskunnassa?
Eikö hänen silloin kuuluisi erota myös kansanedustajan tehtävistä? Miten tasavallan presidentti itse näkee tämän asian oikeudenmukaisuuden näkökulmasta?”

Kansalaisten luottamus demokratiaan on koko jupakan keskiössä ja tasavallan presidentin näkemys hallituskriisiin tältä osin olisi tervetullut kannanotto.

Tiedusteluumme vastasi tasavallan presidentin viestintäpäällikkö Jouni Mölsä:

“Tasavallan presidentti ei valitettavasti nyt voi vastata myöntävästi haastattelupyyntöönne.
Kansanedustajien asema on hyvin vahva Suomen kaltaisessa järjestelmässä. Sekä kansanedustajan mahdollinen erottaminen tai hänen halunsa erota ratkaistaan eduskunnassa.”

Rinteen tulevaisuus eduskunnassa on siis muiden kansanedustajien päätettävissä.

Mikä ihmeen kestävä kehitys?

Kansalaiset ovat saaneet kuunnella aina kyllästymiseen asti poliitikkojen suuresti hehkuttamasta kestävästä kehityksestä maapallon ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Samalla köyhyys kasvaa kohisten Suomessa. Työttömiä on paljon, ruoka-avun varassa elää kasvava joukko suomalaisia, vanhusten hoito on täysin retuperällä, lapset voivat pahoin ja joka puolelta kunnista kuuluu sama viesti: “Rahat on loppu”.

Samaan aikaan Suomi (vallassa olevat poliitikot tykkäävät käyttää tätä sanaa) puuhastelee monenmoisen kehitysapuhankkeen parissa lapaten satojen miljoonien edestä kansalaisten kipeästi tarvitsemia verotuloja valtion kirstusta millon mihinkin kestävän kehityksen tarkoitukseen ympäri maailman. Muutamia esimerkkejä muille jaetusta jättipotista mainittakoon, että Etiopialle myönnettiin hiljattain 800 000 € vaalitukea, Myanmarin Yangonin suurlähetystölle annettiin hallintokuluihin 50 000 € ja Somaliaan kehitysyhteistyön suunnitteluvaroja mm. Somalian valtionrakennuksen suunnitteluun 75 000 €.

Ulkoministeriön sivuilla todetaankin, että:

“Kehityspolitiikan tavoitteena on tukea kehitysmaiden pyrkimyksiä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.”

Lisäksi todetaan, tämä perustuu YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan; Agenda 2030:en

YK:n kestävän kehityksen (Sustainable Development Goals) tavoitteista neuvoteltiin New Yorkissa syyskuussa 2015 ja ne astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. Näistä nyt sovituista kestävän kehityksen tavoitteista sovittiin silloin, että ne ovat universaaleja ja koskevat siis kaikkia valtioita ja kansoja yhteisesti. Eli kunkin valtion tulisi kukin tahollansa koittaa noudattaa näitä kestävän kehityksen tavoitteita.

Kestävän kehityksen tavoitteita on yhteensä 17, joista kolme ensimmäistä ovat “Ei nälkää“, Ei köyhyyttä” ja “Terveyttä ja hyvinvointia“. Hieno juttu! Vaikuttaa todella upealta. Paisti, että jostain ihmeen syystä näistä tavoitteista tuntuu olevan ikäänkuin harhaluulo tuolla eduskunnassa, että nämä eivät jostain syystä koskisikaan oman kansan hyvinvointia, terveyttä, toimeentuloa oikeutta riittävään ruokaan jne. päätellen mm. lukuisista syrjäytymistä mittaavista tilastoista ja avun kohdentamisesta.

Afrikkalaisia esimerkiksi autetaan kyllä auliisti, mutta ruoka-apuun liikenee tällä hetkellä lähinnä se, että siirretään se akuutti köyhyys näkyvältä paikalta laitakaupungille esim. johonkin häveliäisyyteen vedoten; että ei köyhät ruokajonoissa kokisi oloansa kiusaantuneeksi. Ettei asia vaan olisi niin päin, että “poissa silmistä, poissa mielestä“? Tätä käsitystä tukee ainakin se, että kansalaisten kasvavasta taloudellisesta ahdingosta on tullut sanomista päättäjille jo jopa Brysselistä asti, eikä tähän mitään sen kummempaa muutosta parempaan vielä ainakaan ole ollut näkyvissä.

Jokainen voi pohtia sitä tekopyhyyden ja kaksinaismoraalin määrää tässä järjen- ja kansanvastaisesta touhussa, kun nykypolitiikalla näkyy olevan lähinnä se tavoite, että nostetaan afrikkalaiset ja muut Euroopan ulkopuoliset kansalaiset hyvän leivän ääreen, ja ilmeisesti hinnalla millä hyvänsä.

Kotimaan asioita ollaan kovasti tietenkin myös ainakin näön vuoksi petraamassa lisäämällä niitä työpaikkoja (ainakin paperilla) Suomeen, että saataisiin sitä elinkeinoelämän peräänkuuluttamaa talouskasvua ja lisää työssäkävijöitä. Tästä logiikassa on sellainen asia vielä selvittämättä, että tarkoittaako tämä myös työttömien määrän pienenemistä vai tarveharkinnan poiston kautta lisääntyvän ulkomaalaisen halpatyövoiman käyttöä Suomessa?

Onkohan kukaan laskenut kuinka monta työpaikkaa hallitus pystyisi luomaan suomalaisille tuolla satojen miljoonien kehitysapurahapotilla investoimalla rahat vaikka homekoulujen remontteihin? Tämä, jos mikä edistäisi hienosti sitä terveyttä ja hyvinvointia, sekä talouskasvua Suomessa.

Ulkoministeriö

YK-liitto

Lapsilla on oikeus turvalliseen lapsuuteen ilman aikuisten ongelmia

Yhteiskunnallista keskustelua seuratessa nousee väistämättä tuon tuostakin mieleen, että yritetäänkö lapset ottaa mukaan välineeksi käynnissä olevaan poliittiseen valtataisteluun? Retoriikka käy koko aika lasten oikeuksien puolesta, mutta onko se tärkein niistä unohtunut? Se turvallinen lapsuus ilman aikuisten huolia.

Ympäristöministeriö julkaisi 11.11.2019 kansalaisille suunnatun kyselyn koskien ilmastolain uudistusta.

Kysely ilmastolain uudistuksesta löytyy täältä.

Testin lopussa kysytään vastaajilta muutamia henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin voi halutessaan vastata. Yksi näistä on ikä, joka on “haarukoitu” 0-6 vuotta, 7-17 vuotta alkaen ja ylöspäin.

Lasten oikeuksista todetaan yleisesti, että lapsella on oikeus olla lapsi ja, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.

Suomessa lapsien ja nuorten oikeuksista poliittisella kentällä huolehtii lapsiasiavaltuutettu. Hän toimii yhteiskuntapoliittisena vaikuttajana vieden lapsia koskevia asioita eteenpäin päättäjille tehtävänään edistää yhdessä muiden samankaltaisten toimijoiden kanssa lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yhteiskunnassa.

Lapsilla itselläänkin on luonnollisesti oikeus osallistua ja kertoa mielipiteitään kaikenlaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvissä asioissa oma ikään liittyvä kehityksen taso huomioiden. Lukutaidoton pikku taapero (0-6 vuotias) tuskin on oikea kohderyhmä lakimuutosta koskevassa kyselyssä.

Vuonna 2018 teetettiin kysely ilmastonmuutoksesta 15-29 vuotiaille nuorille nimeltä Nuorisobarometri. Kyselyllä haluttiin kartoittaa kuinka huolissaan nuoret ovat omasta tulevaisuudestaan.

Lapsilla ja nuorilla on myös oikeus puhtaaseen ja elinkelpoiseen ympäristöön. Kyselyssä kävi ilmi, että huoli elinkelpoisesta maapallosta nuorten joukossa on selvässä kasvussa. Vastuun ottaminen ja toimiin ryhtyminen on kuulunut perinteisesti aikuisille ja päättäjille. Mikä yhteiskunnassa on pielessä, kun alaikäiset nuoret kuten esim. Greta Thunberg joutuvat osoittamaan päättäjille mieltään elinkelpoisen ympäristön puolesta taistellessaan näin oikeudestaan hyvään ja turvattuun tulevaisuuteen? Samaahan on tehty jo sukupolvien ajan mm. lukuisien huolestuneiden luonnonsuojelijoiden toimesta.

 

 

Vaihtoehtobudjettien esittelyviikot käynnistyivät – Vallan vahtikoirat pääsivät pisteyttämään

Oppositio on kunnostautunut julkaisemaan kukin omat vaihtoehtobudjettinsa kritisoiden samalla kovaan ääneen Rinteen hallituksen tekemää budjettia. Tämän jälkeen on mediat olleet täynnä puolesta ja vastaan argumentteja kolumneineen ja asiantuntijalausuntoineen. Ja seuraavaksi sitten rynnätään niitä YLE:n galluppeja jännäämään, että kuka onnistui tehtävässään parhaiten.

Monet yhteiskunnan tukirakenteista ovat romahtamisen partaalla. Lastensuojelusta löytyy järkyttäviä epäkohtia, etenkin huostaanoton puolella. Näille epäkohdille ei ole edelleenkään tehty mitään lupauksista huolimatta. Samoin on vanhusten hoivan laita. AVI:lta tulee jatkuvasti julkisuuteen lisää kertomuksia kauhistuttavista heitteillejätöistä ja väärinkäytöksistä. Tätä epäkohtaa yrittävät puolueet nyt hallituksessa epätoivoisesti laastaroida sillä lakipykälällä hoitajamitoituksesta.

Mitä yksi lakipykälä tulee muuttamaan, jos rahoja kuntatasolla ei ohjata vanhustenhoitopalveluihin? Miten hallitus kuvittelee, että joku “korvamerkitty” taloudellinen tuki aidosti ohjautuisi oikeaan osoitteeseen? Sitäpaitsi eihän autoilijoiden polttoaine- ja muita autoiluun liittyviä veroja voinut Sipilän hallituksen mielestä ylipäätään korvamerkitä teiden korjausvelan lyhentämiseen.

Kuntatasolla kuntien johtajat tekevät kukin oman budjettinsa, jossa päätetään mihin kunnan verotuloja käytetään ja kuinka paljon. Kunnat ovat myös niitä, jotka käytännössä solmivat ne sopimukset yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Kilpailutuksen voittaneen palveluntarjoajan lupaukset palveluiden tason toteutumisen osalta voidaan sopimuksen teon yhteydessä varmistaa kirjaamalla siihen esim. sanktioita palvelulupauksien rikkomisista. Vastaavaa on yleisesti käytössä mm. rakennusalalla. Onko sitä vanhustenhoitioalalla, on epäselvää?

Jos mietitään hyvinvointipalveluiden kehitystä yhteiskunnassa pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna, niin niistähän on kaikista tasaisesti vaan leikattu jo pitkään, vaikka kulloinkin vallan kahvassa istunut hallitus on julkisuudessa aina välillä kehuskellut miten Suomen talous kasvaa kohisten. Tästä huolimatta on ollut tarvetta leikata hyvinvointipalveluista milloin mitäkin vuodesta toiseen. Näön vuoksi on aina muistettu pitää kovaa meteliä julkisuudessa niistä tulevista “vappusatasista“, jotka sitten maalisuoralla on joko kuopattu tai kutistuneet lähes olemattomiin.

Päätöksenteko eduskunnassa alkaa lähinnä muistuttamaan jo jotain huonoa komediaa. Istuvat siellä vuodesta toiseen syyttelemässä toinen toisiansa tehdyistä huonoista päätöksistä, ja samalla paistattelemalla oman ideologiansa paremmuuden sädekehässä. Retoriikka on eri puolueilla paikoin hyvinkin sliipattua ja korkealentoista, että saisivat mahdollisimman paljon huomiota omaksi osakseen. Tämän jälkeen kopin asioista ottaakin yleensä seuraavaksi mediat, jotka sitten “pisteyttävät” ja ruotivat sen annetun esityksen. Sen jälkeen alkaa usein se uhriutumisten ja selittelyjen kierros medioissa niiden kansanedustajien osalta, jotka sillä kertaa saivat julkisuudessa ne huonoimmat arvosanat.

Kansalaiset pyörittelevät silmiänsä kasvavan ihmetyksen vallassa seuratessaan vuodesta toiseen tätä touhua, jossa eduskunnasta laukkaa lauma “mielipidemannekiineja” tasaisin väliajoin medioiden eteen saadakseen ne kulloinkin toivomansa irtopisteensä julkisuudesta, että seuraavat gallupit sitten näyttäisivät suopeita lukemia sille omalle puolueelle.

No, entäs sitten ne vallan vahtikoirat? Keitä he oikeasti ovat?

Suomen perustuslaissa todetaan, että:
“Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

Mediat julkaisevat monenlaista tietoa ja mielipiteitä uutisoidessaan asioista.
Kun rivikansalainen oman lähiönsä kahvilassa kertoo ystävälleen asioita, välittää hän myös silloin eteenpäin tietoa ja mielipiteitä.

Suomen journalistiliitto toteaa medioiden roolista mm., että:
“Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta”

Ketkä sitten ovat sitä kansaa?

Palkansaajat, yrittäjät ja toimittajat, vai ne huostaanotetut lapset, heitteillä olevat vanhukset, syrjäytyneet nuoret, työttömät ammatti-ihmiset, köyhät lapsiperheet ja eläkeläiset?
Vai ollaanko kaikki samassa veneessä?

 

Milloin asiasta järjestetään kansanäänestys ja julkinen keskustelu? – Itsenäinen Suomi vai provinssina EU-Liittovaltiossa?

Sulkemalla ulos keskustelusta epämiellyttävät soraäänet tai teeskentelemällä, että niitä ei ylipäätään ole, on se demokratian kannalta hyvin kyseenalaista toimintaa. Hallituskauden alkutaipaleella päästi pääministeri Antti Rinne julkisuudessa suustaan, että “Me olemme EU” vastauksena Perussuomalaiselle jostain keskinäisestä suukovusta. Mikähän tässä julkilausumassa oikein olikaan päässyt unohtumaan? Kirjaus perustuslaissa? Oikeus eriävään mielipiteeseen? Mikä?

Asiaa sietää pohtia, koska kyllä “me” vaan edelleen olemme täysivaltainen tasavalta nimeltä Suomi, joka on vain jäsen EU-nimisessä tulli- ja kauppaunionissa; itsenäinen maa, jossa hallituksen kuuluisi edistää Suomen kansan hyvinvointia.

Nyt hallituksessa ollaan etupäässä huolissaan kolmansien maiden kansalaisten taloudellisesta hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, sekä sijoittajien tuotto-odotuksista. Oman kansan hyvinvointi on ilmeisesti pelkkiä numeroita tilastoissa, jotka eivät kerro norsunluutornissa viihtyville puolueiden edustajille näköjään mitään arjen todellisuudesta. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten osuus tuntuu olevan vain numeerinen tilasto muiden joukossa. Mutta entäpä jos tämä ns. yhteiskunnan kerma, eli kansanedustajat, jotka nostavat lihavia liksoja omiin tarpeisiinsa joutuisivat kohtaamaan kaikki nämä äärimmäisessä köyhyydessä elävät suomalaiset kasvotusten yhdellä kertaa? Löytyisikö sitten edes empatiaa ja ymmärrystä, tai todellista kykyä ryhtyä niihin tarvittaviin päätöksiin näiden ihmisten auttamiseksi; oman kansan auttamiseksi?

Hallituksella ei näytä olevan mitään todellista kosketusta tavallisten ihmisten arkeen. Siellä lähinnä perustellaan asioita todeksi kunkin puolueen kansanedustajan henkilökohtaisen vakaumuksen pohjalta, joka voi perustua esim. vääristyneeseen käsitykseen globaalista hyvinvoinnista ja maailmanrauhasta. Tällä vääristyneellä käsityksillä ja sosiaalisella kokeilulla on jo tähän asti ollut ihan hirvittävä hintalappu Suomen kansalle.

Se valtava tulonsiirtojen määrä tulli- ja kauppaunionille nimeltä EU koko jäsenyyden ajalta on jatkuvien veronkorotusten ja leikkauspolitiikan juurisyitä. Hyötyjä tällaisesta tulli- ja kauppaunionista ovat etupäässä kaikki ne yritykset, jotka käyvät kansainvälistä kauppaa. Toinen ryhmä on se koko hyväpalkkainen virkakoneisto meppeineen, joka pyörittää koko touhua. Ja maksajina tälle kaikelle ovat suomalaiset veronmaksajat. Toinen keskeinen rahareikä on epäonnistunut yhteisvaluuttakokeilu.

Palkkojakin on lähes koko jäsenyyden ajan lähinnä poljettu, ja huolella suhteessa mm. elinkustannusten nousuun.  Tilastoista näkyy varmaan riittävän selkeästi koko jäsenyyden aikainen palkkakehitys Suomessa varsinkin matalapalkka-aloilla. Lisäksi taantumassa ei yksittäiselle valtiolle jää muuta liikkumavaraa kuin veronkorotukset ja leikkauspolitiikka. Ja nyt sitten kaikkein kärkkäimmät Federalistit ovat viime aikoina kaiken lisäksi ruvenneet puhumaan vuolain sanankääntein julkisuudessa liittovaltion hyvistä puolista. Eli lisää byrokratiaa ja veroja kansalle maksettavaksi samalla kun halutaan viedä se itsemääräämisoikeus kansalta lopullisesti pois. Tätäkö varten meillä lepää sankoin joukoin hyviä suomalaisia sodassa kaatuneita sankarihaudoissa?

Jos hallitus perustaisi päätöksentekoa todelliseen tilastoista ja esim. valtion tilinpidosta saatavaan tietoon, luulisi jo tässä vaiheessa viimeistään hälytyskellojen soivan, koska seuraava finanssikriisi on jo ovella. Vai onko tässäkin taas tarkoitus käydä kansan taskulla ja lapata ne viimeisetkin verorahat sitten jonkun konkurssikypsän pankin pelastamiseksi niinkuin 1990-luvulla tehtiin?

On se vaan jännä miten ne eri maiden väliset kulttuurierot jo ihan Euroopan tasolla näkyvät tässäkin yhteydessä. Islanti päätti vuoden 2008 finanssikriisin tiimellyksessä pitää aidosti huolta omasta kansasta ja heidän eduista, kun päättivät antaa konkurssikypsien ja holtitonta taloudenpitoa harjoittaneiden yksityisten pankkien kaatua sen sijaan, että olisivat käyneet veronmaksajien taskuilla. Islantilaisilla taitaakin mennä taloudellisesti nykyisin jo varsin hyvin päästyään tällä tavalla hyvin jaloilleen silloisen finanssikriisin jäljiltä.

Miksi Suomessa ei käydä avointa julkista keskustelua näistä koko kansakuntaa koskettavista keskeisistä asioista?

Usko itsenäiseen Suomeen ja kansallisvaltioon EU-Liittovaltiota vastaan on vakaumus ja mielipide sen paremmuudesta suhteessa nykyiseen vallassa olevaan poliittiseen federalistiseen aatesuuntaukseen, joka haluaa hävitää kansallisvaltiot ja korvata sen liittovaltiolla. Oikeusvaltiossa luulisi olevan mahdollista käydä kaikenlaisista asioista avointa ja julkista keskustelua? Tähän asti julkinen keskustelu näkyy tämän aiheen tiimoilta keskittyneen lähinnä pohdintoihin Liittovaltion eduista.