Suomi ilmastonmuutoksen pöyrteissä

Pohjolan alueella on joskus muinoin kasvanut viinirypäleitä erittäin suotuisan lämpöisen ilmastojakson aikana Norjassa asti. Väliin mahtuu myös alueen lähes kokonaan peittänyt jäätikkö Pohjolan historiassa.

Väestö on sopeutunut näihin erilaisiin ilmastollisiin jaksoihin monenlaisin keinoin. Hyvinä aikoina väkimäärä on lisääntynyt ja peltoalaa on raivattu lisää väestön ruokkimiseksi. Yhdyskunnat ovat myös kehittyneet hyvinä aikoina pienistä talonryppäistä peltotilkkuineen aina välillä kaupungeiksi asti. Ilmojen viiletessä niin, että elinolot ovat käyneet heikoiksi on kansaa yleensä kuollut nälkään suuria määriä. Silti Pohjola on pääosin pysynyt asuttuna kautta historiansa.

Ryöstöretket ovat olleet yksi yleinen tapa selviytyä huonoina aikoina. Samoin sotaretket. Lisäksi muuttuneet olot ovat opettaneet ja ohjanneet innovaatioihin ravinnon säilömisestä, viljelykasvien jalostamisesta aina viljelytekniikkojen kehittymiseen asti. Muualtakin on osattu tuoda toisenlaisissa sääoloissa viihtyvä ravintokasveja.

Suomessa on selviydytty ja sinnitelty läpi huonojen ilmasto-olojen, kunnes taas on koittanut paremmat ajat.

Esiteollisuuden aikoihin esimerkiksi ja siitä eteenpäin on vallinnut melko samantyyppinen ilmastollinen ajanjakso näihin päiviin asti. Monenlaista pienempää säävaihtelua on ollut välissä, mutta Suomessa on kuitenkin koko tämän ajan ollut viljelykelpoisia alueita ihmisten ruokkimiseksi. Kehitys kohti hyvinvointiyhteiskuntaa on siitä alkaen ollut nopeaa ja väestö on kasvanut sen seurauksena. Olemme samalla onneksi oppineet monenlaista uutta, tehokasta tapaa varmistaa ravinnon riittävyys koko kansalle.

Asioihin on suhtauduttu yleisesti ottaen maltilla lähes näihin päiviin asti, kunnes etabloitunut ”lööppi-media” rupesi yllättäen laukalle armottomassa klikki-kilpailussa tilipussinsa sisällön turvaamiseksi.

Nyt puhutaan jo ilmastoahdistuksesta ja pelätään jopa maailmanloppua. Kilpailu on kiristynyt vähän joka alalla nykyisessä markkinataloudessa ja näin on käynyt myös media-alalla. Tästä aiheesta syvällisemmin kiinnostuneet voivat perehtyä medioiden rooliin ja sen nykytilaan yhteiskunnassamme lukemalla VTT Anders Blomin kirjoittaman kirjan Veljeskunta – Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä. Siinä käsitellään myös medioiden toimintaa ja kehitystä hyvin monipuolisesti. Aitosuomalaiset tulevat myöhemmin käsittelemään aihetta laajemmin toisessa yhteydessä.

Nyky-yhteiskunnassa tuntuu melkein tyystin unohtuneen se kaikkein keskeisin asia monenlaisten muoti-ilmiöiden ja maailmanlopun teorioiden keskellä. Ilmaston muuttumisen mukanaan tuomat vaikutukset asuinalueiden elinkelpoisuuden osalta on jäänyt keskustelun ulkopuolelle huolestuttavassa määrin. On lähinnä fokusoitu asiaan, johon ei pystytä vaikuttamaan. Ilmasto tulee aina muuttumaan. Pitäisi pikemminkin puhua ennakoinnista ja nyt rummutetaan ajatusta, että luonnon kiertokulkuun voisi jotenkin päästä väliin. Sään ääri-ilmiöt voivat tulevaisuudessa olla se suurin haaste ja vakava uhka selviytymiselle, koska voivat vaikuttaa epäsuotuisasti viljelyoloihin ympäri maailman. Tämä on kuitenkin asia, johon voi ennakoivasti tehdä paljonkin.

Merenpinnan vaihtelut eivät esim. tapa nälkään. Ja siitäkin ollaan huolissaan. Normaali ilmiö sekin ilmasto-olojen vaihtuessa. Siitä seuraa yleensä lähinnä muutto kuivemmille maille. Kustannuskysymys lähinnä monin paikoin näinä päivinä monilla taajaan asutetuilla rannikkoalueilla.

Ihmisen selviytymisen kannalta ilmastolla on merkitystä ainoastaan siitä näkökulmasta, että onko kelit kohillaan, että saadaan pellosta ruista? Tai siis, näin oli ennenkuin esiteolliselta ajalta asti hitaasti kasvanut saastuminen, luonnonvarojen riisto, ongelmajätteet jne. pala palalta tuhoavat ihmiseltä sen elinkelpoisen ympäristön.
Puhdas ja ihmisen terveyttä edistävä elinympäristö saattaakin tulevaisuudessa olla se kaikkein halutuin asia, josta käydään vielä veriset taistelut, ellei kelkka käänny. Vettä näyttää kuitenkin vielä riittävän aika hyvin.

Tarvitseeko ilmastonmuutosta itsessään pelätä?

Julkisessa keskustelussa ei viime aikoina ole juuri muuta ollutkaan kuin paniikin lietsontaa maapallon lämpötilan noususta. Ihmiskunnan historiaan itseensä mahtuu kuitennin monta lämmintä ja viileää jaksoa maapallolla. Ajoittain on ollut jopa monta astetta lämpimämpää tai viileämpää kuin mitä nyt on.

Se mitä tapahtuu ilmaston lämmetessä pidemmällä aikavälillä on parempien viljelyolojen muodostuminen alueelle. Vastaavasti viileneminen ajaa ihmiset muuttamaan ravinnon perään muualle. Tämähän on ollut ihmiskunnan ainut todellinen syy siirtolaisuudelle kautta historian. Nälkä on aina ollut se tekijä, joka on ajanut massat liikkeelle. Nykyisin hyvissä ilmasto-oloissa on paljon ihmisen itsensä aiheuttamia tekijöitä, jotka heikentävät alueen ihmisten kykyä tuottaa sitä väestölleen tarvitsemaansa ravintoa.

Osaamisen puute on yksi keskeinen tekijä mm. Afrikassa, samoin nykyiset markkinatalouden luomat pelisäännöt, jotka hyödyttävät lähinnä suuryrityksien omistajia ympäri maailman. Toinen on ihmisen oma lyhytnäköisyys suhteessa oman ympäristönsä vaalimiseen. Afrikan pohjoisosassa sijaitseva Sahelin alue on esimerkki tästä. Se on tullut tunnetuksi siellä usein toistuvista nälänhädistä. Aluella on välillä myös pitkiä kuivia kausia, jotka tällöin edistävät aavikoitumista. Väkimäärä alueella on kolminkertaistunut 1950-luvulta ja alkuperäiset kamelit ja gazellit on korvattu miljoonilla vuohilla.

Aavikoitumiselle herkällä alueella vuohet ovat karjana tuhoisa valinta, koska popsivat mennessään kasvillisuuden kokonaan kiskoessaan niitä juurineen ylös maasta ravinnokseen. Sahelin alueen aavikoituminen on siis pitkälti alueen asukkaiden omien toimien seurausta. Alueen kestävän kehityksen kannalta olisi asukkaiden itse ymmärrettävä omien toimiensa syy-seuraussuhteita ja pyrkiä omien elinolojensa paranemiseen tähtääviin ratkaisuihin. Nyt meneillään oleva ilmastonmuutos voi lisätä kuivuutta alueella ja vaikka ei lisäisikään, niin paikallisten ongelmien ratkominen estää parhaiten mahdollisia nälkäkuolemia tulevaisuudessa. Kokeiluilla vuohien aitaamisella on ruvettu saamaan lupaavia tuloksia Sahelin alueella.

Täältä Suomesta käsin tavallisen kaduntallaajan on ihan hiukan vaikeaa ymmärtää millä tavalla hallituksen kaavailemat massiiviset veronkorotukset globaalin ilmaston muutoksen torjumiseksi tulevat korjaan tällaisia ihmisen itsensä paikallisesti aiheuttamia omien elinolojen huonontumista jossain päin Afrikkaa. Hiilineutraali Suomi on hallituksen haavelistalla, että maailma pelastuu ja toimiksi tavoitteiden saavuttamiseksi on valittu kuluttajia ohjaava verotus.

Onkohan eduskunnassa tavoitteet ja toimintasuunnitelma asian suhteen ihan kohillaan..? Mitähän mahdetaan syödä, jos viljelyolot jostain syystä äkisti huononee globaalilla tasolla ratkaisevasti tuon hirvittävänä pidetyn hiilidioksidin takia? Ja millä rahalla? Joka puolella kun tuntuu nälkäisten määrä maailmalla kasvavan ja Suomeenkin tuodaan tällä hetkellä paljon eli tarvikkeita muualta.

Alueellinen paikallistuntemus pidemmältä ajanjaksolta auttaa kummasti myös selventämään laajempaakin kokonaiskuvaa asioista.

Tiedon pirstaloituminen monellakin eri tasolla on aikamme suurimpia haasteita ymmärtää mistä kaikesta voikaan olla kyse.

Historia on yksi parhaimmista lähestymiskulmista ymmärtää ilmastonmuutos ihmiskunnan näkökulmasta oikeanlaisessa perspektiivissä. Kerskakulutus ja kertakäyttökulttuuri kuluttavat luonnonvaroja yli resurssien ja kaikkien näiden kulutustuotteiden tuottamiseen kuluu huomattavan paljon energiaa myös ihan fossiilisten polttoaineiden muodossa. Kumpikohan jättää suuremman hiilijalanjäljen; työmatka-autoilu vai kaikki se turha krääsä, jota meille tuputetaan mainonnan avulla talouskasvun nimissä?

Ennenvanhaan käyttötavarat tehtiin kestämään. Ennenvanhaan puhuttiinkin käyttötavaroista tai tarvekaluista. Nykyään puhutaan kulutustuotteista. Nykyään kaikki hajoaa ennätysnopeasti; tuskin takuuaikaa ehtii umpeutumaan. Niin ne ajat muuttuu. Niinkuin esimerkiksi finanssijärjestelmä aikanaan muuttui vanhasta kultakantaan sidotusta nykyiseen virtuaaliversioon silloin aikanaan sotien jälkeen. Rahan käyttö ylipäätään maksuvälineenä yleistyi vasta esiteollisuuden ajoilta alkaen valtavirtaiseksi tavaksi käydä kauppaa. Ruotsin vallan aikana esimerkiksi oli vielä hyvin yleistä, että verot maksettiin kruunulle viljan muodossa.

Kansallismielisyys taas vastatuulessa? – Vasemmistomiljardööri George Soros jälleen vauhdissa

Maailmankuulu vasemmistomiljardööri George Soros on käynnistänyt uuden kampanjan kansallismielisyyttä vastaan. Davosin talouskokouksessa puhunut Soros kertoi sijoittavansa miljardi dollaria rahoittaakseen maailmanlaajuisen yliopistoista koostuvan verkoston perustamisen kansallismielisyyden leviämisen estämiseksi. Hän aikoo lanseerata kyseisen uuden projektin perustamansa järjestön, Open Societyn alaisuuteen nimellä Open Society University Network (OSUN) alaisuuteen.

Kyseinen miljardööri on luonut mittavan omaisuutensa usein hyvinkin kyseenalaisin keinoin. Hänet tunnetaan monissa piireissä paremmin piinkovana finanssialan keinottelijana, ja jolla hän on luonut mittavan omaisuutensa. Hänen suurimpiin ”urotöihin” luettaneen mm. Englannin Pankin kaatamisyritys shorttaamalla valuuttaa massiivisesti. Hän on myös mies Suomessa tapahtuneen pankkikriisin takan 1990-luvulla tekemällään keinottelulla, jälleen kerran vieraan valtion valuutalla.

Mies, joka omasta mielestään esiintyy maailmalla suurena hyvä tekijänä on häikäilemättömästi luonut omaisuutensa mm. yrittämällä kaataa pankkeja. Häntä ei yhtään tunnu kiinnostavan niiden valtioiden kansalaisten olot, joita tällainen ”mehevä” isku ison tilin tekemiseksi itselleen on aiheuttanut. Suomessa ainakin yhä vielä on kansalaisia, jotka silloin joutuivat hirvittävään velkakierteeseen edelleenkin kärsien tästä.

Hän on kunnostautunut myös siirtolaisuuden ja avoimien rajojen edistämisessä. Julkisuudessa on myös ollut paljon viitteitä siitä, että hänen rahoitusta löytyisi myös Eurooppaa kohdanneen siirtolaistulvan edistämisen tukemisessa taloudellisesti.

Siirtolaisuus ylipäätään luo juurettomuutta ja sen edistäminen tuntuu julmalta ja sydämmetyömältä.

Ihminen on pääsääntöisesti onnellisimmillaan omalla kotiseudullaan, eikä vieras kulttuuri tuntemattomien keskellä välttämättä tuo sitä arjen turvaa. Tutun yhteisön turvaverkko, omat tavat ja perinteet, kulttuuri ja kaikki ovat tärkeitä ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Asiasta tuppaa unohtumaan myös se jatkuvuuden katkeaminen, kun edesmenneet omaiset ja esi-isät ovat kaukana kotimaassa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen ja kulttuuriin kuuluu myös kunnioitus ja rituaalit suvun kuolleita kohtaan.

Juurettomat siirtolaiset ja pakolaisiksi ajetut ihmiset ovat helppo uhri monenlaiselle hyväksikäytölle ja riistolle. He ovatkin se paras ja luontaisin vastus suurina massoina kansallismielisyydelle ja sen vahvistamiselle itsenäisissä kansallisvaltioissa ympäri maailman.

Kun kansa puhaltaa yhteen hiileen, on ulkopuolisten toimijoiden hyvin vaikea päästä riistämään maata ja siellä asuvia ihmisiä.  

Kansallismielisyys yhteisen hyvän edistäjänä luo myös vaurautta kansan keskuuteen, kun on yhteinen tavoite ja yhtenäisyys. Tämä ei itsessään ole koskaan sulkenut ulos luontaista siirtolaisuutta maailmassa, jota on aina esiintynyt. Aina on ollut niitä ihmisiä, jotka ovat halunneet seikkailla tai lähteneet työn perään vieraisiin maihin.

Niin lukuisat ihmiset näistä maailmanmatkaajista ovat myös löytäneet itselleen sen oman uuden kansankodin vieraassa valtiosta. Myös heistä on monista tullut yhtä kansallismielisiä kuin kantaväestöstä. Jotkut ovat kuitenkin palaneet juurilleen takaisin kotimaahan, koska kotiseutuikävä ja se tuttuuden tunne on merkinnyt heille eniten henkisen hyvinvoinnin saavuttamisen osalta.

Kansallismielisyys on muutakin kuin syntyperään perustuvaa kansallista identiteettiä, eikä se välttämättä sulje ulos samanhenkisiä muualta tulleita ihmisiä.

Kansallismielisyys on myös ymmärrystä yhteishengestä jo ihan ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen näkökulmasta. Se taloudellinen turva on tässä keskiössä. Siksi se edustaa ymmärrystä myös siitä, että yhteistyön yhteisen hyvinvoinnin eteen halutaan luoda se paras saavutettavissa oleva turva, niin perheille kuin yksilöille monenlaista riistoa ja hyväksikäyttöä vastaan.

Kansallismielisyyden vastakohtaa edustaa tietyssä mielessä juurettomuus, irrallisuus, muukalaisuus. Liberalismi – Ajatus vapaudesta ja maailmankansalaisuudesta onkin ehkä vain illuusio jostain.

Se on aika yksinäistä ja turvatonta olemista, kun ei ole sitä tuttua turvaverkkoa lähellä; perhettä, ystäviä. Ihmiset ympärillä ovat kaikki vieraita. Kielikin voi tuntua oudolta ja vaikeasti opittavalta. Yhteiskunnan rakenteet oikeusjärjestelmästä alkaen on outo ja ehkä myös pelottavan tuntuinen. Siksi voi tulla tunne, että ehkä on vaan parasta yrittää olla mahdollisimman pieni ja näkymätön, että ei joudu ongelmiin. Kun ei välttämättä ole ketään kehen turvautua muukalaisena vieraassa maassa.

Jokainen pidemmän reissun tehnyt omatoimimatkailua harrastanut tunnistaa tästä elementtejä ja siksi kotiin on ollut myös niin hieno tunne palata reissulta. Tuttuja kasvoja on ollut vastassa, sitä suomalaista ruisleipää on saanut maistaa taas pitkästä aikaa ja muutenkin kaiken tuttuus on tuntunut hyvältä ja antanut sen tunteet turvasta ja kodista, kiintopisteestä ja jatkuvuudesta.

Ketä sitten hyötyy siitä, että kansallismielisyyttä yritetään tukahduttaa, ja millä tavalla?

Kansallismielisyys ei todellakaan ole rinnastettavissa johonkin huonoon asiaan, ja jota vastaan pitää nyt perustaa jo jopa yliopistoja äänenkannattajaksi sen lakkauttamiseksi.  On myös älyllistä epärehellisyyttä yleistää kansallismielisyyttä esim. toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin Saksassa.  Siellä kyseisen valtion johtoa edusti silloinen kansallissosialistien puolue.

Tästä syystä kyseistä poliittisena aatesuuntauksena kansallismielisyyttä edustavana aatteena pidetään joidenkin ihmisten mielestä lähinnä kansanmurhien edistäjänä maailmalla. (Tähänkin versioon kansallismielisyyden määrittelystä todellakin törmää aika ajoin.)

Putkinäkö on kova juttu..

Jännä kuitenkin, että niin lukuisat hirvittävät kansanmurhiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan syyllistyneet valtiot saavat yhä edelleen jatkaa ikäänkuin mitään pahaa ei olisi koskaan tullut tehtyä.

Kansallismielisyys itsessään on pikemminkin tunnetta, välittämistä ja arvostusta kuin mitään muuta. Se ei myöskään tästä syystä ole puoluesidonnaista. Onhan kaikissa suomalaisissa puolueissa ainakin ollut kansallismielisyyttä osana agendaa. Kuinka ihmeessä muuten oltaisiin itsenäistyttyä tai voitettu Neuvostoliitto sotien aikana?

Ajattelu pahuudesta kansallismielisyyden yhteydessä osoittaa lähinnä syvää tyhmyyttä. Koko Euroopan ja Pohjolan hyvinvointi rakennettiin kansallismielisyydellä 1800-luvun vallankumousten jälkimainingeissa, kun kansat saivat tarpeekseen silloisista feodaaliyhteiskunnista, joita pyörittivät aikansa etuoikeutetut kuninkaalliset.

Sotamuseon pitkä taival Kruununhaassa tuli päätökseensä

Sotamuseo on toiminut Kruununhaassa vuodesta 1930 asti. 90 vuotta kestänyt museotoiminta Kruununhaassa päättyi tänään 20.12.2019 lipunlaskuun Maurinkadun toimipisteellä.

90 vuotta sotahistoriaa

Käsky Sotamuseon perustamisesta annettiin 25.11.1929, ja Sota-arkiston kellaritiloissa sijainneen museon avajaiset pidettiin 18.10.1930 Helsingissä Liisankatu 1:ssä. Aluksi Sotamuseo toimi Liisankadulla, mutta vuonna 1933 muutti Suomenlinnaan. Talvisodan alettua henkilöstö siirrettiin sotilastehtäviin, ja museon esineistöä varastoitiin ympäri Suomea.

Sodan jälkeen Sotamuseo oli hetken aikaa ilman tiloja. Tilanne muuttui vuonna 1949, kun Maurinkadun uusitut ja kunnostetut tilat saatiin käyttöön. Yleisö sai kuitenkin odottaa vielä hetken, sillä uudet tilat avautuivat kokonaisuudessaan vasta 1963.

Suomenlinnassa toiminta jatkuu yhä, mutta Maurinkadun toimipiste sulkee tänään ovensa viimeistä kertaa. Maurinkadulla sijainneet kokoelmat siirtyvät Vantaalle Museoviraston Kokoelmakeskukseen, ja samalla Maurinkadun henkilöstö siirtyy samaan rakennukseen jatkamaan töitä. Sotamuseolla on ennestään tiloja myös Tampereella ja Keski-Suomessa.

Sotamuseo vastaa maamme sotahistoriasta

Sotamuseo on Puolustusvoimien keskusmuseo ja samalla valtakunnallinen sotahistoriallinen erikoismuseo. Sillä on hallussaan yli 200 000 esinettä sotahistoriaan liittyen. Esineistöä on Ruotsin vallan ajoilta nykypäivään asti, mutta pääpaino on kuitenkin itsenäisyyden ajan esineistössä.

Sotamuseon tehtäviin kuuluu asettaa esille maamme sotahistoria. Tämä näyttäytyy erilaisten näyttelyiden muodossa, jotka sijaitsevat nykyisin Suomenlinnassa. Näyttelytiloina toimii tällä hetkellä Maneesi, Tykistömaneesi ja sukellusvene Vesikko.

Sotamuseo on myös aktiivinen julkaisutoiminnan suhteen. Sotamuseon julkaisusarjassa ilmestyy eri aihepiirejä koskevia teoksia, kuten eri aselajien historiaa kuvaavia kirjoja. Museo julkaisee myös vuosittain Sotahistoriallisen seuran kanssa yhteistyössä sotahistoriallista aikakausikirjaa.

Haastava muuttokuorma

Sotamuseon esineistön huomioon ottaen on muutto ollut vaikea esineiden koon ja painon takia. Museonjohtaja Harri Huusko kertoo muuton olleen erityinen verrattuna toimistomuuttoon, juurikin siirrettävän materiaalin osalta. Suuri työ on myös tehty kirjanpidon suhteen.

– Museomuutto poikkeaa tavallisesta toimistomuutosta ennen kaikkea siirrettävän materiaalin osalta. On hyvin herkästi särkyviä taide-esineitä, suurikokoisia yli 3 metrisiä patsaita, satojen kilojen painoisia ammuksia, tykkejä, panssareita, arvoesineistöä, aseita jne. Yksittäispakattavaa tavaraa on paljon, Huusko kertoo.

– On myös ollut tärkeää, että aineistoa on voitu inventoida ja tehdä tarvittavat merkinnät ja kirjaukset, jotta esineistö on myöhemminkin löydettävissä. Lähtötilanne huomioon ottaen kaikki on sujunut aivan erinomaisesti, vaikka inventointia ja luettelointia riittää pitkälle tulevaisuuteen, hän jatkaa.

Muutossa on myös ollut positiiviset puolensa.

– Raskaan prosessin hyvänä puolena on tietysti, että esineistö on tullut entistä tutummaksi, Huusko sanoo.

Vahva yhteistyö toi korvaamatonta apua

Muuttoa on tehty jo useampi vuosi, mikä on tietysti vaikuttanut työntekijöiden arkeen. Huusko kiittää työntekijöitään suuresta työpanoksesta.

– Täytyy antaa täysi tunnustus väen venymiselle ja osaamiselle. On ollut ilo nähdä, kuinka aloitteellisesti henkilöstö on toiminut ja miten sitoutunutta henkilöstö on ollut haasteellisen tehtävän suorittamisessa, kiittää Huusko.

Henkilöstön lisäksi Huusko haluaa kiittää myös yhteistyökumppaneita ja muita osallisia vahvasta suorituksesta.

– Muuttopäällikkömme Anssi Saari, Toni Tuupanen ja Lauri Haavisto ovat hienosti vastanneet töiden organisoinnista tahoillaan. Lisäksi kiitokset kuuluvat Lainalaatikko Oy:lle, PrimaArtille, Museovirastolle, MPKK:n johdolle ja esikunnan eri osille, PV:n Logistiikkalaitoksen esikunnalle, Pääesikunnalle, Kaartin Jääkärirykmentille, Puolustushallinnon Rakennuslaitokselle, Senaatti-kiinteistöille, Suomenlinnan hoitokunnalle ja Merisotakoululle. Näissä organisaatioissa kymmenet eri alojen ihmiset ovat tehneet tämän operaation mahdolliseksi.

Selvitys tutkimustarpeesta koskien Stalinin vainoissa kuolleita suomalaisia on luovutettu valtioneuvoston kanslialle

Valtioneuvoston kanslia on vastaanottanut keskiviikkona 15. tammikuuta Kansallisarkiston tekemän selvityksen tutkimustarpeesta koskien Stalinin vainoissa kuolleita suomalaisia.

Selvityksessä on koottu tietoja siitä, mitä tällainen tutkimuskokonaisuus käsittäisi ja mitkä olisivat sen keskeiset tutkimuskohteet.

Keskustelu tutkimuksesta koskien Stalinin vainoissa kuolleista suomalaisista käynnistyi elokuun lopussa 2019 Helsingin Sanomissa julkaistusta artikkelista. Valtioneuvoston kanslia päätti loppuvuodesta 2019 teettää Kansallisarkistolla toimeksiannon tutkimustarpeesta. Selvityksen laati Helsingin yliopiston tutkija, filosofian tohtori Aleksi Mainio. Tutkimustarpeen yhteenvedosta vastasivat pääjohtaja Jussi Nuorteva ja tutkimusjohtaja Päivi Happonen Kansallisarkistosta.

Selvityksessä on lyhyt yhteenveto ja perustiedot niistä suomalaisista väestöryhmistä, joiden katsotaan kuuluvan aiheeseen liittyvän tutkimuksen piiriin. Selvityksessä on lisäksi tietoja olemassa olevasta tutkimuksesta ja käytettävistä tietolähteistä.

Selvityksessä esitetty ehdotus tutkimushankkeesta Suomalaisten vaiheet Venäjällä vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen on laaja ja sen toteuttaminen esitetyssä muodossa edellyttää erillistä rahoitusta.

50 VUOTTA SITTEN: Ensimmäiset huumekoirat luovutetaan Tullin käyttöön

Syksyn 1969 Tullin ensimmäiset neljä huumekoiraa ohjaajineen olivat viettäneet kurssilla Opaskoirakoululla. Joulukuun puoliväliin asti koirat olivat virallisesti olleet Sotainvalidien Veljesliiton Opaskoirakoulun omaisuutta. Sen ja Tullin välisen sopimuksen mukaan koirat oli vielä arvioitava ennen niiden luovuttamista ja käyttöönottoa. Joulukuussa koirat ja niiden osaamisen kävi arvioimassa Ruotsin armeijan koirakoulun asiantuntija. Luovuttamisesta päätettiin järjestää julkinen tilaisuus 17. joulukuuta 1969.

Paikalle oli kutsuttu viranomaisia ja tiedotusvälineitä. Vieraiden katsellessa koirat etsivät huumausaineita autosta, radion ja kynttilänjalan sisältä sekä sohvan toppauksista. Sanomalehdistö huomioi koirat näyttävästi. Kirjoitusten sävy oli positiivinen. Helsingin Sanomat korosti koirien yllätyksellistä roolia, nämä kun saattoivat ”ilmestyä jäljittämään missä tahansa”. Uusi Suomi-lehti painotti koiranohjaajien merkitystä: huumekoira ei kyennyt työskentelemään oma-aloitteisesti, vaan tarvitsi ”esimiehen”, joka määräsi, mitä piti tehdä ja milloin. Kaikki haastatellut tahtoivat oikoa sen julkisuudessa levinneen väärinkäsityksen, että koirat olisivat riippuvaisia huumausaineista.

Paikalla oli myös poliisin edustajia. Helsingin huumepoliisin tuolloinen päällikkö kertoi lehdistölle, että poliisin huumekoiran koulutus oli edelleen kesken, eikä etsintöjä sen avulla ollut vielä tehty. Tullin huumekoira Eri oli jo lokakuussa ehtinyt tekemään löydön tarkastettavasta rahtilaivasta.

Vaaleat labradorinnoutajat Eka ja Eri sijoitettiin Helsingin tullikamariin, jossa niiden ohjaajat Guy Grönvall ja Taisto Virkonmaa työskentelivät. Pääkaupunkiseudun lisäksi Helsingin koirakot liikkuivat laajalla alueella, kuten esimerkiksi Vaalimaan tulliasemalla. Musta uros Jopi siirtyi Edvin Ylilääkkölän  kanssa Tornioon. Musta labradornarttu Luija ja sen ohjaaja Pekka Niemi siirtyivät virkapaikalleen Turkuun, jossa heidän työnään oli valvoa varsinkin Lounais-Suomen vilkkaita satamia. Luovutusta seuraavana päivänä Turussa järjestettiin erillinen julkinen tilaisuus, jossa Luija ja Pekka antoivat työnäytöksen kirpeässä pakkassäässä. Turun Sanomat oli paikalla, kun Luija löysi autosta hasispaketin.

Monet median edustajat olivat kiinnittäneet huomiota koirien kalliiseen hankintahintaan, joka oli 2 500 markkaa koiralta. Turun tilaisuudessa Pekka Niemi korosti, että, jos otettiin huomioon koirien 7–8 vuoden käyttöikä, hinta ei ollut millään tapaa kohtuuton. Nykyrahassa yhden koulutetun tullikoiran hankintahinta olisi ollut noin 3 800 euroa.

Tästä päivästä alkoi 50 vuoden menestystarina, jolle ei näy loppua.

Tulli