Onko talouskomissaari Paolo Gentiloni huolissaan euron hajoamisesta?

Euroryhmä kokoontui maanantaina 18.1.2021 keskustelemaan talouden elpymisestä videokonferenssin välityksellä. Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Matti Vanhanen. Täällä Suomessa asiasta ei tunnuta olevan ainakaan julkisesti kovin huolissaan samalla tavalla kuin Italiassa ja komissiossa.

Valtiovarainministeriö tiedotti asiasta lyhyesti keskustelujen aiheista:

”EU vauhdittaa elpymisvälineellä talouden uudelleen käynnistämistä ja toipumista koronaviruksen seurauksista. Elpymisväline koostuu useasta eri EU:n rahoitusvälineestä ja ohjelmasta, joista suurin on elpymis- ja palautumistukiväline. Suomi toimittaa oman elpymis- ja palautumissuunnitelmansa komissiolle huhtikuun loppuun mennessä.”

”Lisäksi valtiovarainministerit keskustelevat muun muassa toimintasuunnitelmasta järjestämättömien lainojen kasvun hillitsemiseksi.”

Italialaismedia RaiNews sitävastoin uutisoi talouskomissaari Gentilonin huolista koskien euroaluetta laajasti. Siinä kerrottiin kuinka jo ennen koronaa valmiiksi kuralla olevien maiden taloudet nyt saattavat hidastaa elpymistä johtuen maiden haluttomuudesta tehdä investointeja, joilla luotaisiin kasvua. Eli siis ottaa velkaa ja pistää pystyyn bisenksiä. Talouden elpyminen edellyttää myös velan taittumista ja nyt monet jäsenvaltiot ovat puun ja kuoren välissä; vanhoja velkoja pitäisi lyhentää ja samalla ottaa myös uusiin investointeihin uutta velkaa. Talouskomissaari Gentiloni pitää Italian onnistumista elpymisvälineen käyttöönoton osalta kriittisen tärkeänä koko euroalueen kannalta.

Paljon on aiemmin jo monessa yhteydessä spekuloitu myös siitä että, Italia on jo pidempään keikkunut kahden vaiheilla; lähteäkö ja ottaa liira takaisin vai jäädäkö vielä jäseneksi nyt kun rahaa olisi kuitenkin tyrkyllä jossain muodossa. Onhan Italian talous ollut jo pidempään alamäessä.  Kaikessa on puolensa. Myös sillä oman valuutan suomalla vapaudella. Riskinä tietenkin on, että lähtiessään Italialta saattaisi silloin läksiäislahjana muille eurojäsenille jäädä mittava velka piikkiin. Tästä pääsemme tulevaisuudessa myös me suomalaiset osallisiksi oli se hintalappu kumpi tahansa.

Kysymys kuuluu ainoastaan enää, että onko tämä euro-jäsenyys enää pitkällä tähtäimellä millään lailla taloudellisesti kannattavaa meille? Kuvio on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin 1990-luvun pankkikriisissä, jossa maksettiin itsemme kipeiksi velkaantuneiden firmojen ja pankkien rellestystä siivotessa, ettei palaneet vielä tallettajienkin varat. Sekin taisi muuten olla aika hilkulla. Olihan valtiollakin myös hetkittäin kassa lähes tyhjä. Että monessa mielessä meni silloin varsin tiukille. Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että ihan silmät auki halutaan sitten nyt mennä samaan suohon toisenkin kerran.

Silloin paljon meni tyhmyyden ja kokemattomuuden piikkiin, kun rahotusmarkkinoita avattiin kerralla vähän reilummin miettimättä tarkemmin, että sitä tilanteeseen sopivaa sääntelyäkin olisi tarvittu kylkeen myös samantien estämään liiallista keinottelua. Kun kerran tilaus oli niin kyllä sitäkin silloin esiintyi ihan riittävästi.

Onko kansalaisten oikeus sananvapauteen annettu kaupallisille yrityksille kontrolloida ja sanella ehdot sille?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lempattiin kiireellä monista sosiaalisista medioista, kun lauma huligaaneja valtasi 6.1.2021 kongressin. Mielenosoittajia oli haalittu paikalle sosiaalisten medioiden välityksellä. Paikalla oli toki paljon rauhanomaisia osallistujia, mutta joukkoon mahtui näköjään mukaan myös monenlaisia opportunisteja.

Kaupalliset yritykset loivat ihmisille aikanaan tämän rinnakkaismaailman, jossa nyt on etenkin viime vuodet masinoitu pystyyn ties minkälaisia mielenosoituksia, terrori-iskuja ja muuta raflaavaa muun maailman huomion saamiseksi omalle asialleen. Myös poliitikot ympäri maailman ovat löytäneet itselleen tämän viestintäväylän puhutellakseen äänestäjäkuntaansa. Samalla on opittu soittamaan suuta kaikille muille poliitikoille, kun on ensin porukalla saatu pystyyn kunnon kesto-vastakkainasettelut ympäri läntistä maailmaa eri poliittisten leirien välille. Ja mitä isot edellä sitä pienet perässä osuu valitettavasti tähänkin yllättävän hyvin. Nyt sitten pelätään kansannousua Yhdysvalloissa ja montaa paniikki-nappulaa on jo ehditty painaa vähän siellä täällä.

Samaa taidetaan pelätä jo vähän muuallakin. Saa nähdä minkälaisia ylilöyntejä on luvassa kun mennään kohti kevättä. Onhan Suomessakin ne kuntavaalit muutaman kuukauden päästä. Nyt eivät poliitikot vissiin enää uskalla ihan yhtä hanakasti soittaa suutansa kilpaileville puolueille julkisuudessa, ettei someraivo vaan pääse ryöpsähtämään ja kansa valumaan kaduille täälläkin. Taitaakin puolueilla mennä vaalistrategiat osin uusiksi. Toki saatamme törmätä myös huomattavasti kasvavaan sensuuriin. Olisihan se kertakaikkisen hirvittävä takaisku norsunluutornissa pörräävälle puolue-eliitille, jos kansallismieliset saisivatkin jo tulevissa vaaleissa tuntuvan voiton. Menisi äkkiä monet heidän haaveistaan ja suunnitelmistaan harmillisen sekaisin.

Moni voi ajatella, että nuo kongressiin tunkeutuneet hihhulit ja huligaanit menivät pilaamaan hyvän asian niiltä miljoonilta Trumpin kannattajilta, jotka kunnioittivat demokratian pelisääntöjä. Voihan se niinkin olla, tai sitten ei. Puolue-eliittiä ja markkinoita se taisi ravistella kaikkein eniten. Onhan vakaa demokraattinen yhteiskunta se paras tae myös taloudelliselle vakaudelle ja talouskasvulle. Siinä on pyhä mantra monelle poliitikolle, jonka taakse nyt taivastellen ja paheksuen piiloudutaan. Kovin vähälle on nykyisin jäänyt puheet työpaikkojen vähenemisestä, kasvaneesta syrjäytymisestä ja köyhyysloukussa elävien ihmisten ahdinko samanaikaisen pitkään jatkuneen varallisuuserojen rakettimaisen kasvun rinnalla. Nyt voisi olla hyvä hetki poliitikkojen hieman miettiä syntyjä syviä ja pistää asioita mittasuhteisiin myös moraalin näkökulmasta. Poliitikot voisivat myös ruveta viimein havahtumaan siihen, että pelkällä tyhjällä puheenparrella ei saada syntymään yhtään uutta työpaikka Suomeen. – Leikkurit romukoppaan ja lakipykäliä uuteen asentoon voisi olla ensalkuun hyvä ohjenuora mistä lähteä ratkomaan asioita vaihteeksi tuoreesta näkökulmasta.

Se ikänikuinen selitys, että vienti ei vedä ei myöskään uppoa enää kansaan. Se kenen etuja halutaan aidosti ajaa on se joka ratkaisee. Tehdäänkö politiikkaa halpatuonnin eduksi viennin ja työpaikkojen kustannuksella on myös yksi näkökulma. Toki mikään ei ole mustavalkoista ja onhan esimerkiksi se öljy ja maakaasu jota tarvitaan yhteiskunnan rattaiden ylläpitämiseksi mittava kuluerä, mutta oikeanlainen sääntely on kuitenkin kaikessa se ratkaiseva tekijä jolla ohjataan rahavirtoja markkinataloudessa milloin mihinkin ja kenen eduksi sekä hyvässä, että pahassa.

Nyt ollaan eletty pitkään erittäin markkinamyönteistä aikaa. Suurimmat hyötyjät tästä ovat olleet sijoittajat ja osakkeiden omistajat. Sitä kuuluisaa trickle-efektiä ei muuten koskaan tullut, jolla tätäkin järjestelyä on kermapiireissä vuosien saatossa aina välillä kovasti koitettu perustella.

On siis luonnollista, että sijoittajat ja yritysten osakkeiden omistajat ovat vuosikausia hieroneet tyytyväisinä käsiään yhteen samaa tahtia kaupan esteiden purkamisien kanssa. Tuotantoa on ulkoistettu halvan työvoiman maihin niin Suomessa kuin myös Yhdysvalloissa ja ympäri Euroopan. Kovasti ollaan kyllä hehkutettu kotimaisten yritysten hyvää menestystä ulkomailla, kun on saatu taas lisää jalansijaa jossain päin maailmaa uusien kauppasopimusten turvin. Nämä yritykset eivät työllistä työttömiä Suomalaisia. Eivätkä työllistä nekään suomalaiset yritykset suomalaisia, jotka vuosikaudet ovat lobbaneet tarveharkinnan poistamisen puolesta, jotta ulkomailta on saatu palkattua halpatyövoimaa tekemään työt Suomessa. Hallitus toisensa jälkeen on siinä sivussa ratkaissut työttömyyteen liittyvät ongelmat lähinnä leikkaamalla työttömyysturvasta tai muista etuuksista. Näillä toimilla ei synny yhtään uutta työpaikka, vaikka kuinka koittaisi väittää muuta.

Tilanne lienee varmaan melko sama rapakon takana. Siellä n. 80 miljoonaa ihmistä äänesti presidentti Trumpia toiselle kaudelle. Hän koitti vallassa ollessaan mm. lisätä niitä kipeästi kaivattuja työpaikkoja, jotka olivat vuosien saatossa hävinneet halvemman tuotannon maihin muiden poliitikkojen tekemien päätösten seurauksena.

Toinen tapa pitää äänestäjät tyytyväisinä, on lapata tilille niitä monenlaista etuuksia ja työttömyyskorvauksia. Niitä valtio voi lapata tulemaan niin kauan kuin rahaa riittää, ja jos ei riitä, niin sitten sen verran aikaa kun vielä luottokelpoisuus kansainvälisillä finanssimarkkinoilla on kunnossa ja lainahanat pysyvät auki.